Elävää kuvaa

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Matkalaukku


Matkalaukku kulki mukanani viikon verran lähijunissa, mutta ei alkanut painaa harteita. Pieni iso kirja nauratti kyllä monta kertaa niin, että oli pakko saada muka yskänkohtaus.

Ehtaa venäläistä, tekisi mieli sanoa, vaikken ole venäläisyyden asiantuntija ollenkaan. Kuitenkin sitä, millainen kuva kirjallisuudessa itänaapurista on syntynyt: iloisia, hetkeen tarttuvia ihmisiä, joille maistuu vodka ja jotka onnistuvat keplottelemaan itsensä monenlaisiin tilanteisiin ja niistä pois usein silkan sukkelan puhetaitonsa ansiosta. Oman edun suorasukaista tavoittelua köyhyyden kurimuksessa ja mielivaltaisen byrokratian rattaissa luovimista.

Tätä kaikkea nostaa Dovlatov tarjolle matkalaukustaan. New Yorkiin Neuvostoliitosta muuttanut - tai muuttamaan pakotettu - kirjoittaja törmää laukkuun, joka hänellä oli mukanaan vanhasta kotimaasta tullessan. Laukusta löytyvät esineet tuovat mieleen muistoja: puolikengät, säädyllinen puku, vyö, takki, hanskat, paita ja lakki saavat kukin oman tarinansa. Ovatpa mukana suomalaiset kreppisukatkin. Muistan itsekin matkalaisten jutut ajoilta, jolloin nailonit olivat kovaa valuuttaa.

Luvut ovat erillisiä novelleja, lyhyitä mutta paljon puhuvia. Neuvostoliittolainen elämäntapa näkyy ja tuntuu, ja kaikesta ankeudesta huolimatta tarinat on kerrottu lämmöllä ja rakkaudella isänmaata ja sen tavallisia kansalaisia kohtaan. Välillä kerrotaan arkisia asioita ja kohta taas sukelletaan absurdeihin tilanteisiin - ja osasta ei oikein tiedä, kumpaa ne ovat, kuten vaikkapa traktorin varastaminen psykologisesti tai vaimon yllättävä emigroituminen Israeliin.

"Nainen voi tehdä venäläisen kirjailijan hyväksi kolme asiaa. Hän voi ruokkia tämän. Hän voi uskoa vilpittömästi tämän nerouteen. Ja viimeisenä hän voi jättää tämän rauhaa. Kolmas ei muuten sulje pois toista ja ensimmäistä."

Tekstiä on ilo lukea: se on napakkaa ja nasevaa. Jos odottaa pitkiä korulauseita, pettyy; kieli on modernia ja suomennos hieno: sanavalinnat ovat niin osuvia ja etenkin sitaatit aidonoloisia, että ne saivat hymyilemään ja/tai nyökyttelemään monta kertaa. Käännös onkin yksi kolmesta Mikael Agricola -palkintoehdokkaasta vuoden 2012 parhaaksi käännökseksi. Voittaja julkistetaan kustantajan mukaan 10.4. Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton mukaan 9.4. (ja palkintosummakin on eri lähteissä eri, mutta mitä väliä, periaate on tärkein).

Tarinoissa vilisee oikeita henkilöitä niminä, lähinnä kirjailijoita ja muita venäläisiä taiteilijoita sekä politiikkoja. Mutta lukemista ei haittaa, jos nimiä ei tunnista, sillä suomentaja on ystävällisesti lisännyt loppuun lyhyen selitysosuuden, josta tietoja voi tarkistaa.

Matkalaukusta kertoo Marissa Café pour les idiots -blogissa, ja toisessa kirjallisessa kahvilassa, Cafe Voltairessa, kerrotaan enemmänkin Dovlatovista.

Sergei Dovlatov: Matkalaukku. Idiootti 2012. Suomennos Pauli Tapio.

4 kommenttia:

  1. Kuulostapa mukavalta kirjalta! Minä olen tutustunut venäläiseen kirjallisuuteen todella vähän, tästä voisin aloitella. Kirjan nimikin on viehättävä ja tekstisi ensimmäinen kappale vakuuttaa, että tämä kannattaa lukea.

    VastaaPoista
  2. Suosittelen! Tekisi mieli lukea myös toinen suomennettu Dovlatov, Meikäläiset. Kovasti ovat olleet suosittuja, kun painos loppui välillä kesken molemmista, sanotaan kustantajan sivuilla.

    VastaaPoista
  3. Tämä on jo valmiiksi lukulistallani, nyt se nousi vielä monta pykälää ylemmäs. Ihanasti kirjoitit tästä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Elma Ilona! Ilman muuta kannattaa lukea. Ja jos venäläiset taiteilijat ja muut kirjassa mainitut merkkihenkilöt ovat tuttuja (minulle ei), niin tästä saisi varmasti vielä enemmän irti, niitä nimiä kun tosiaan vilisi. Mutta ei se estänyt itse tarinoiden lukemista.

    VastaaPoista