Elävää kuvaa

torstai 23. toukokuuta 2013

Ihon alla

Marianne Peltomaa on kirjoittanut ruotsiksi romaanisarjan Anna Enbergistä, joka adoptoi kaksi lasta Kolumbiasta. Kirjassa Matka Anna käy hakemassa vanhemman lapsista, Noran, ja seuraava teos (Oikea perhe) tuo perheeseen Pablo-pojan.

Ihon alla -kirjassa vanhempi lapsi, Nora, on jo teini, ja kirja keskittyy ikäkauden haasteisiin, niin tytölle itselleen kuin aikuisillekin. Haastekerroin on normaalia suurempi, kun lapsi ei ole biologinen ja ymmärtää jo miettiä taustaansa, eikä ympäristökään sitä anna unohtaa, kun ulkonäkö poikkeaa normista.

Noran ystävätär Maria, myös adoptoitu, on yhdessä pääroolissa. Hänen kauttaan käydään läpi monia vaikeita asioita syömishäiriöistä päihderiippuvuuksiin, ja tyttöjen vanhempien kautta aikuisten huolia ja kysymyksiä, joiden eteen he adoptiovanhempina joutuvat. Peltomaa kuvaa tilanteita kärjistetysti, jopa pelottelevasti. Lapsi voi joutua ongelmiin, joita adoptoija ei osaa ennakoida. Oma tausta voi hämmentää niin, että mielenterveys järkkyy. Marialla on vaikeaa, ja Nora yrittää tukea häntä. Huomaavatko vanhemmat oikeasti, mitä lasten elämässä tapahtuu? Osaako aikuinen kaataa kulissit omasta mukavasta elämästään? Pystyykö hän ymmärtämään nuoren tuskaa tai auttamaan?

Ei hyvän mielen kirja, mutta kiinnostanee adoptiolasten lähipiiriä – ja ehkä teinien, sillä monet asiat ovat kuitenkin universaaleja syntyperästä huolimatta: uhmat, salaisuudet ja kivulias kasvu. Kuivanpuoleinen ja tosiaan lähes pelottava kuvaus meille muille, joille teemat eivät ole ajankohtaisia. Peltomaan ote on ehkä turhan valistava ja huumoria kirjoista on turha etsiä, mutta hänen vahvuutensa on se, että hän pyrkii kertomaan asioista sekä lapsen että aikuisen kannalta, molempien osapuolten tuntemuksia ja ajatuksia tasapuolisesti.

Isoja aiheita, paljon sanottavaa, eikä perustu tositarinaan, kuten voisi luulla. En osaa arvioida, onko tarina todenmukainen, vähän liian koulukirjamainen sellaiseksi? Tilanteita lienee niin monta kuin adoptoitujakin, tyypillistä tuskin löytyy.

Naivistisesta kansigrafiikasta en pitänyt: luulen ymmärtäväni symboliikan – Intia, erilainen iho, samanlainen sisältö, teinityttökäsialaa muistuttava fontti – mutta se antaa minusta väärän viestin kirjan sisällöstä. ”Aikuisempi” ja tyylikkäämpi vaikutelma olisi tuonut kirjalle lisää uskottavuutta isoista asioista puhuttaessa.

Arvio myös Mari A:lla.

Marianne Peltomaa: Ihon alla. Schildts & Söderströms 2007. Suomentanut Salla Simukka.

6 kommenttia:

  1. Tämä "trilogia" on mennyt jostain syystä minulta ihan ohi. Teinien elämä ja ongelmat lienevät tosiaan universaaleja, ja teinielämän kuvauksena tämä juuri minua eniten kiinnostaakin.

    VastaaPoista
  2. On erojakin, liikuttavaa oli tajuta esim. se, miten kovia ulkonäköpaineita adoptoiduilla lapsilla voi olla, jos ihonväri on massasta poikkeva. Ja onhan uutisistakin luettu, miten julmia jopa aikuiset voivat "erilaisille" lapsille olla. Tuli mieleen se mies, joka tönäisi somalitytön junan ovelta edestään kiireissään.

    VastaaPoista
  3. Muistelinkin, että olen tämän joskus lukenut. JA kiinnosti ihan tuon lasten "erilaisuuden" takia lukea.

    VastaaPoista
  4. Niin, mutta samalla tavallahan kaikki teinit saattavat pelätä omaa erilaisuuttaan ja tulla kiusatuksi jonkin ulkonäköseikan vuoksi. Lienee ihan yleistä nälviä massasta jollakin ulkoisella tavalla erottuvia tyyppejä. Olivat nämä sitten "väärän"värisiä, liian pitkiä, liian lyhyitä, liian lihavia tai liian laihoja. Mutta siis uskon ja tiedän, että lapsiin kohdistuvaan rasismiin syyllistyvät aikuisetkin, mikä on järkyttävää. Tuskinpa kovin moni erilaisen ihonvärin huomaava ja siitä huomauttava aikuinen kehtaa sanoa ylipainoiselle lapselle mitään. Tai en tiedä, ehkä kehtaakin. Minun on todella vaikea yrittää ymmärtää, mitä tuollainen aikuinen ajattelee.

    VastaaPoista
  5. Tämä on sellainen kirja jonka kyllä haluan lukea - mukana syömishäiriöitäkin! Olen jostain syystä niihin teoria tasolla innostunut taas vähän ajan jälkeen. Ja sitäpaitsi suomennos on Salla Simukan. <3

    VastaaPoista
  6. Tintti, juuri tuo, että kun teinillä on muutenkin ulkonäköhuolia, niin tuo erilaisuus vielä lisärasitteena - vaatii (ja kasvattaa?) henkistä kanttia tuplasti. Enkä minäkään voi ymmärtää aikuisia, jotka näyttävät ennakkoluulonsa. Normaali uteliaisuus on ok, totta kai erilaisuus vetää katseita (ja moni nuori jopa siihen pyrkii), lapset saattavat kommentoida jne. Krista, eikö vaan, kiinnostava suomentajanimi!

    VastaaPoista