Elävää kuvaa

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Mitä he toisilleen tekivät

Eletään vuotta 1940, ja samalla vuotta 2011. Ennen sotaa alkavassa kertomuksessa kuvataan tanskalaista papin perhettä: Thorvald-pappi rakastettuine Gerda-vaimoineen odottaa kolmatta lastaan, kun hakaristein varustetut sotakoneet lentävät yli Jyllannin Tanskassa. Saksalaiset miehittävät maan tuota pikaa, ja ankara ja vaarallinen sota-aika alkaa. Toinen tulevan vauvan isoveljistä, kaksospojista, miettii:

"Isä ja äiti sopivat yhteen kuin avain ja lukko. Tulkoon vain sota, heidän perheensä selviäisi kaikesta."

Thorvald työskentelee vastarintaliikkeessä ja joutuu maanpakoon Ruotsiin. Gerdan kontolle jää huolehtia perheestä ja talosta yksin. Vauva syntyy aikanaan - kuurona, liekö sotatilanne vaikuttanut - ja hänen isoveljensä, Leif ja Leo, kasvavat. He ovat toistensa täydentäjät, identtiset puoliskot, joita ihmiset eivät erota toisistaan. Tämä seikka ja heidän keskinäinen yhteytensä ovat tärkeitä tekijöitä tarinassa, jossa pojat aikuistuvat ja perustavat omat perheensä, mutta helpolla hekään eivät pääse. Kaunis ruotsalainen Ninni on molempien suuri rakkaus. Urat ja ristiriidat vievät poikia eri maihin, mutta pääseekö kolmikko koskaan selville vesille suhteissaan?

"Banaali naisjuttuko heidät erottaisi? Niinkö pikkusieluisia he olivat, eivätkö heidän eksistentiaaliset keskustelunas ja filosofiset pohdintansa, heidän uskonsa hyvään ja taistelunsa totuuden ja globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta riittäneetkään kohottamaan heitä tällaisen kliseen yläpuolelle, joka olisi elokuvajuonenakin ollut heppoisimmasta päästä - kahden veljeksen, kaksosveljesten, välinen kilpailu? Ei helvetti, mikä tilanne."

Tarina etenee jännittävästi kohti vuotta 2011, josta välillä kertoo Helena, toisen kaksosen ja Ninnin tytär. Helena on oopperanjohtaja, ja hänen tyttärensä Sophie on uuden poikaystävänsä Khalilin kanssa tulossa tapaamaan äitiään pitkästä aikaa suureen gaalaan, jossa Helene palkitaan kulttuuria rajoja rikkovasta työstään. Khalil on arabi, eikä äiti täysin hyväksy tyttärensä valintaa, työstään huolimatta. Sophie, joka on katkera äidilleen tämän laiminlyönneistä tytön lapsuudessa, kertoo tapahtumia osin itse.

"Minulla on sinulle kerrottavaa, äiti sanoo raskaasti, ja Sophie kavahtaa äidin painokkuutta. - En tahdo tietää, Sophie kirkaisee ja vie kädet korvilleen. - Ole hiljaa! Mutta hän kuuntelee, hänen on pakko."

Onko niin, että ihmissuhteet jo ennen sotaa vaikuttavat tähän päivään niin paljon, että kerääntyy paineita, suruja ja vihaa, joiden on pakko purkautua jotenkin? Purkaus tapahtuu Berliinin oopperatalossa: Helena ja Sophie joutuvat yllättävään tilanteeseen, joka on niin kihelmöivän jännittävä, että kirja piti lukea lähes kertaistumalla. Alkuun minua kiinnosti nykyhetki enemmän, mutta mitä enemmän kirjailija toi mukaan taustaa aiempien vuosien avulla, sitä enemmän se vei mukanaan. Luvut on merkitty selkeästi kunkin tapahtuman ajankohdilla, joten etenemistä on helppo seurata, vaikka aikatasot vaihtelevat.

En ole tullut ajatelleeksi, miten toinen maailmansota vaikutti ja tuntui Tanskassa, jonka saksalaiset miehittivät. Kirja paikkaa sitäkin aukkoa, mutta ennen kaikkea se vakuuttaa kiihkeällä, mukaansatempaavalla kerronnallaan. Holst on mestari kuljettamaan juonta ja maalaamaan henkilöistään eläviä monien yksityiskohtien kautta niin, että lukija ahmii eteenpäin ja suree jo ennakkoon tarinan loppumista.

Teksti kulkee vauhdikkaasti, ja niin myös tapahtumat. En osannut ennakoida tulevaa, vaikka saatoin jotain aavistella, kun henkilöt tulevat tutummiksi. Koska tunnelma on niin kiihkeä ja kirja niin nautinnollinen luettava, pakosti käy niin, että sen loppuminen on pettymys. Holst yrittää lievittää lopetuksen tuskaa selittämällä tapahtumia vielä jokusen sivun varsinaisen loppuhuipennuksen jälkeen. En tiedä, olisiko se tarpeen - toisaalta, tarinasta ei olisi millään olisi halunnut luopua, joten nekin luki kiitollisena. Yllätyksiä riittää loppumetreille saakka.

Mahtava kirja, parasta lukemaani pitkään aikaan. Holstia olen hehkuttanut ennenkin, mutta pitänyt häntä kevyenpuoleisena viihdekirjailijana. Tämä on raskaampaa sarjaa, oikea perheromaani, jossa hän näyttää parhaat puolensa: kun yhdistetään vaivattomana juokseva kerronta ja raikas, tanskalaisen rento kielen käyttö, yllätyksellinen juoni ja tarina, johon voi hypätä täysin siemauksin mukaan, lopputulos on nautinnollinen. Keveyselementit, kuten viittaukset kulttuuriin ja ajankohtaisiin tapahtumiin, eivät minusta vie uskottavuutta, vaan ovat koristeita muutenkin jo maistuvassa kakussa. Käännös on myös mallikas ja nautittava. Tällaisia (tällaisiakin) kirjoja rakastan lukea. Ehkä sisälläni asuu pieni tanskalainen, sillä Holst on huippusuosittu maassaan.

Muualla: Leena Lumi oli myyty ja Annika K pitää kirjaa upeana.

Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät. WSOY 2013. Suomentanut Virpi Vainikainen.

5 kommenttia:

  1. Minäkin olen aiemmin pitänyt Holstia, ellen nyt hömppäkirjailijana, niin ainakin kevyehkönä. Tällä kirjailija ottaa harppauksen vakavampaan suuntaan ja ai että, lopputulos on nauttittava!

    VastaaPoista
  2. Minulla taas ei ollut mitään ennakkokäsityksiä Holstista, sillä en ollut hänestä kuullutkaan ennen kuin luin tästä kirjasta. Viime kuun vaikuttavin lukuelämys, ja aion tutustua vielä muuhunkin Holstin tuotantoon. Tavallaan vähän ikävä, jos muut kirjat ovat kevyempiä, sillä jäin odottamaan lisää Mitä he toisilleen tekivät -kirjan kaltaista.

    VastaaPoista
  3. Pidin kyllä Holstin aiemmistakin, mutta ote on tässä aivan erilainen, toisaalta se tuttu (tanskalainen?) kepeys on kuitenkin mukana, hyvällä tavalla.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tekstistä Arja! Tämä kirja on minulla lainassa kirjastosta, ja laina-aika on lopussa. Mietin että ehdinkö lukea ensinkään, mutta tekstisi ansiosta järjestän itselleni aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ehdit Krista lukea! Olen suositellut monelle, eikä kukaan ole vielä tullut sanomaan, että pieleen meni :-) Yllätyshyvä.

      Poista