Elävää kuvaa

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Alkemistit - Maallinen rakkaus

Antti Tuuri tunnetaan parhaiten noin sadan vuoden taakse sijoittuvista kirjoista pohjanmaalaisista henkilöistään. Tällä kertaa hän yllättävästi matkaa ajassa paljon kauemmas, 1700-luvun lopulle saakka.

August Nordenskiöld, kirjan Vuorikapteeni, oli todellinen henkilö, kuuluisaa aatelissukua, jossa oltiin kiinnostuneita kullan valmistuksesta. Vuorikapteenin motiivit olivat ylevät: jos kultaa valmistettaisiin riittävästi, sitä riittäisi kaikille ja sen arvo laskisi. Kulta eli omaisuus ei enää hallitsi maailmaa eikä sen himo riivaisi ihmiskuntaa, vaan se voisi keskittyä henkisiin arvoihin ja pyrkimykseen korkeampaan.

Vuorikapteeni oli swedenborgilainen, joka ei tyytynyt perinteiseen raamatulliseen maailmanselitykseen. Kumppanikseen hän sai Carl Bergklintin, Turun Akatemiassa opiskelleen maanmittarin, veljensä suojatin, joka myös halusi uskoa henkiseen tiehen, kuoleman voittamiseen ja Vuorikapteeniin mestarina. Bergklint on tarinan minä-kertoja, ja kullan tuotantoa alettiin valmistella.

Epäonnekseen Vuorikapteenilla ei juuri ollut varoja, vaikka hänellä oli monenlaista kulunkia. Piti hankkia muffeli eli uuni, jossa kultaa tuotettaisiin, sysiä polttoaineeksi ja miesvoimaa tarkkaa ja raskasta työtä hoitamaan. Lisäksi piti elättää vaativa vaimo Anna Charlotte ja liuta lapsia, ylläpitää useita asuntoja ja elää herrasmiehen elämää, matkustella ja nauttia elämän mukavista puolista. Itse kuningas Kustaa kolmas oli kiinnostunut kultahankkeesta ja sijoitti siihen rahojaan.

Tarina kertoo vaikeuksista herrojen kullan valmistuksen tiellä. Bergklint uskoo vakaasti kapteeniinsa, vaikka tosiseikat eivät uskoa tue. Milloin rahat loppuvat kesken, milloin tähtien asento on väärä: työn aloitus tuntuu tuskastuttavasti siirtyvän. Nuori mies henkisine haaveineen on täysin ohjailtavissa, kiltti luonnoltaan, koulutettu muttei liian hieno käytännön töihin eli täydellinen apulainen Vuorikapteenille, jonka aikaa verottivat varainhankinta ja suhteidenhoito, jopa niin, että perhe jäi Bergklintin harteille. Vuorikapteeni pakeni mielellään ikäviä velvoitteitaan muille maille.

Bergklint on sympaattinen, mutta lukijaa rassaa hänen kiltteytensä. Onneksi hän tapaa kauniin Katariinan ja saa muutakin ajateltavaa kuin mystiset kirjoitukset ja epävarma kullanteko. Tiedämme, ettei hanke onnistunut - kullan arvo ja rikkauksien epätasainen jakauma maailmasta eivät ole poistuneet, päin vastoin. Mutta Tuuri kuvaa tarkasti, mitä tapahtui. Tai olisi voinut tapahtua.

Tarina on kiehtovasti todellisuuteen perustuva historiallinen seikkailu, rakkaustarina ja tieteellinen katsaus alkemistien, metallurgien ja muiden huippuoppineiden tuon aikaiseen tietämykseen. Lisäksi se valottaa swedenborgilaista filosofiaa. Sopii siis lukijoille, joita jokin näistä aihepiireistä kiinnostaa.

Pidän Tuurin mietiskelevästä, rauhallisesta otteesta ja hiljaisesta huumorista, ja arvostan hänen yksityiskohtia myöten tarkkoja taustatöitään. Kultauunin rakentamisesta ja käytöstä ja näiden toisteisesta kuvauksesta tuli väistämättä mieleen Antti Hyry Uuneineen. Tämä osuus on raskas luettava kärsimättömälle lukijalle, vaikka muuten tarina tarjoaa kiinnostavia täkyjä ja tietoa niin, että kiinnostus pysyy hyvin yllä ilman vauhdin huumaakin.

Tuuri on ällistyttävän tuottelias, hyllyssäni odottaa myös tänä vuonna julkaistu kirja Mannerheim-ristin ritareista. Kysyin kirjamessuilla hänen vaimoltaan, mahtaako mies ehtiä osallistua arkielämään ollenkaan. Kuulemma hyvin ehtii: kirjailija herää niin aikaisin aamulla, että kirjoittamisen jälkeen jää aikaa muuhunkin.

Tuurin historiantuntemus on kunnioitusta herättävä, ja sitä hän on kartuttanut myös kirjoittamalla yrityshistorioita, kuten rakennusyhtiö Lemminkäisen yli satavuotisen huiman tarinan. Vedän taas "kotiin" päin,  tai siis työpaikalle, mutta kirja on hieno kuvaus rakennusalasta ja koko yrityselämästä Suomessa kuvaamaltaan ajanjaksolta. Ja luulen, että monipuolisuus ruokkii kirjailijaa itseään uusilla aiheilla, yhteyksiä asioiden kesken löytyy varmasti jatkuvasti sitä mukaa, kun tietoa kertyy.

Kiehtova on myös Nordenskiöldien suku, jossa rakkaus kiviainestieteisiin, uuden löytämiseen ja matkustamiseen periytyy useassa sukupolvessa. Vuorikapteenin veljenpoikaa Nilsiä kutsutaan Suomen mineralogian isäksi, ja tämän poika Adolf Erik puolestaan oli kuulu tutkimusmatkailija, jonka mukaan sai nimensä esimerkiksi tuttu Nordenskiöldinkatumme Helsingissä. (Hän oli muuten naimisissa Anna Mannerheimin kanssa, joka oli marsalkka Mannerheimin täti. Ylhäiset piirit olivat pienet.) Nordenskiöldien sukukartano Mäntsälässä, josta Vuorikapteenikin oli kotoisin, on nykyisin museona, Wikipedian mukaan Augustin kultauunikin on siellä nähtävänä. Pitäisi käydä vilkaisemassa!


Amma sanoo Tuurin haastavan lukijansa hidastamaan, ajattelemaan ja pohtimaan. Lukukauden Jaana kiittää ja kertoo minulle uuden tiedon: Alkemistit on kaksiosaisen romaanisarjan ensimmäinen! Anssi sanoo Tuurin paranevan kypsyessään. No, jos ensi vuonna 70 vuotta täyttävä oppinut, maailmaa laajalti nähnyt kirjailija ei ole "kypsä", kuka sitten?

Antti Tuuri: Alkemistit - maallinen rakkaus. Otava 2013.

2 kommenttia:

  1. Se on totta, että vauhdin huumaa kirjassa ei ole :) mutta ei kaikessa tarvitsekaan olla. Minua alkoi kiinnostaa tuo kartano ja erityisesti kultauuni, sen verran pähkäilin mielessäni, miltä se mahtaa oikeasti näyttää. Kiitos siis vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä, Amma! Kultauunia ja kartanoa olisi tosiaan kiinnostava käydä katsomassa, nyt kun "tuntee" tekijät :-)

    VastaaPoista