Elävää kuvaa

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Rakkaat toisilleen

Saksaksi kirjoittava Stefan Moster on noussut Suomen kärkikirjailijoihin, jos minulta kysytään. Hänen tapansa kuvata maailmaa on omaääninen, kirjoittamisensa tahrattoman taitavaa. Analysoiva, viileän älyllinen ote ei hehkuta tunteilla, vaan tarkastelee niitä, kuten tarinansa sisältöä muutenkin, tutkiskellen ja tarkasti havainnoiden.

Ines ja Daniel ovat menestyvä aviopari, joka asuu trendikkäällä alueella Hampurissa. Osoite, näköala ja sisustus ovat kunnossa - mitä he pitävät tärkeänä, omalla menestyksen mittarillaan mitattuna, sillä molemmat ovat ponnistaneet pieneltä paikkakunnalta nykyiseen asemaansa.


He ovat älykkäitä, aikaansaavia, analyyttisiä ihmisiä, jotka saavat asiat sujumaan ja jotka osaavat hakea ratkaisut kaikkiin tilanteisiin, jopa ennakoiden. Paniikki, hössötys tai sotkuisuus ei kuulu tämän pariskunnan maailmaan. Etenkin Daniel on lähes epäinhimillisen täydellinen mies, joka oikeassa elämässä saisi vähemmän järjestelmällisen puolison raivon partaalle, mutta Ines täydentää pariaan hyvin, vaikka vaikuttaa inhimillisemmältä, jopa erehtyvältä. Rouva on kotoisin viininviljelijäperheestä, ja opiskeltuaan alaa itsekin hän pitää viinikauppaa kivijalkamyymälässä. Daniel on kaupunkien liikennearkkitehtuurin suunnittelija, joka tekee uraa yksityisessä toimistossa.

Jonkinasteinen hämmästys ehkä enemmän itse pariskunnalle kuin lukijalle on se, että he huomaavat täydellisyydestään puuttuvan jotain. Heillä ei ole lasta, joten he alkavat ratkaista tilannetta. Mutta se ei käy helposti.

"Kaikki olettavat aina, että kaikki on parhain päin. Daniel ja Ines eivät ole koskaan pohtineet hedelmättömyyden mahdollisuutta, he teettävät testin, koska se on ehdoton edellytys seuraavan askeleen ottamiseen, inseminaatioon, johon he ovat päättäneet ryhtyä tehostaakseen luonnon omaa prosessia."

Lapsettomuusklinikasta tulee heille vakituinen käyntipaikka. Daniel tutustuu spermanluovutuskäynneillään Ricoon, joka vaimonsa Serifan kanssa on samalla asialla klinikalla kuin Daniel ja Ines. Tuttavuus täysin erilaisiin, tunteella reagoiviin henkilöihin johtaa arvaamattomiin seurauksiin.

Moster kertoo tarkasti ja harkituin valinnoin Danielin ja Ineksen vajaan puolen vuoden elämän vuorotellen heidän molempien kautta, kesäkuusta marraskuuhun. Kuukausittain, kuten naisen kierto. Luvut on nimetty täsmällisesti niiden sisällön mukaan - en tiedä, onko tämä tarkoituksellisen ironista vai äärimmäistä säntillisyyttä. Suhde kehittyy hienoin, lähes huomaamattomin askelin, suuntaan, jota eivät edes Daniel ja Ines osaa ennakoida. Jotain Danielista kertoo myös se, että tarinan suurin draama tapahtuu muiden toimesta kuin hänen itsensä.

Lisäksi Moster asettaa väliin minä-muotoisia muiden henkilöiden ajatuksia; Danielin firman toimitusjohtaja, gynekologi, viininviljelijä (Ineksen isä)...  Tämä hieman hämmensi lukijaa, mutta ei huononna kirjaa - tosin en nähnyt sillä suurta merkitystä itse tarinan kannalta. Kuitenkin se keventää muuten tiukasti kahteen henkilöön keskittyvää psykologista draamaa, antaa pieniä hengähdystaukoja pariskunnasta ja tietoja päähenkilöistä muiden kautta.

Kirja on täysi, se kertoo lapsettomuuden ja parisuhteen haasteiden ohella niin arkkitehtuurista kuin viininviljelystä, saksalaisesta luokkayhteiskunnasta ja merinäkymän merkityksestä - ja laivoista, kuten Mosterin edellisessäkin kirjassa Nelikätisen soiton mahdottomuus. Ne ovat selvästi kirjailijalle tärkeitä.

Pidän Mosterin älyllisestä ja julmantarkasta uteliaisuudesta, rauhallisesta ja vakavasta otteesta, jossa pinnan alla väreilee paljon, vaikkei näkyvästi myrskyä. Helen Mosterin yhtä tarkkaa suomennosta on nautinnollista lukea.

Kenelle? Fiksun romaanin ystäville, harkitsevalle lukijalle, saksalaisuudesta kiinnostuneille, parisuhteita pohtiville, perhettä perustavalle, laatutekstiä kunnioittaville - ja niille, jotka eivät kaipaa tarinan tulemista aivan iholle, vaan pitävät mielellään pientä välimatkaa ja pysyvät tarkkailijan asemassa.

Muualla: Sinisen Linnan Maria sanoo kerrontaa viileäksi, sileäksi ja etäiseksi. Savon Sanomissa kirjaa arvioitiin viileän tarkkailevaksi. Tuo sama v-sana esiintyy näköjään meillä kaikilla.

Stefan Moster: Rakkaat toisilleen. Siltala 2013. Suomennos Helen Moster.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti