Elävää kuvaa

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ikuisesti yhdess@

EListallani on eri luku- ja bloggausvaiheissa (= odottaa kirjoitusta) kesken monta järeää kirjaa, mutta röyhkeästi, amerikkalaisella itsevarmuudella tunkee jonon ohi viihdettä rapakon takaa. Nappasin kirjan kirjastosta mökkilomalle, koska se vaikutti hauskalta lökökirjalta, jonka parissa ei tarvitse aivoja vaivata. Kuvittelin sen olevan jonkinlainen chick-litin ja rakkausromaanin näpsäkkä sekoitus.

No, ei ole. Tai on rakkausromaani, mutta ei ihan sitä, mitä odotin. Vaan huimasti parempi. Yksinäinen IT-asiantuntija Sam haaveilee tyttöystävästä ja kokeilee nettideittailua. Tulokset eivät ole ennakoitavat, vaikka kyllä, paljastan, että Sam löytää elämänsä naisen, Meredithin. Mutta siitä tarina vasta alkaa.

Meredithin mummi kuolee. Sam on surullinen rakkaansa puolesta ja rakentaa mummista tekoälypohjaisen projektion, joka perustuu tämän elämän aikaisiin videopuheluihin, sähköposteihin ja muihin sähköisiin jälkiin, joita jokaisesta meistä väistämättä jää. Ohjelmisto sisältä algoritmin, joka yhdistää nämä jäljet ja koostaa niistää sähköisen vastineen kuolleelle henkilölle. Vastine, projektio, osaa lähettää sähköpostia, tekstiviestejä ja mikä ihmeellisintä, myös näkyy näyttöruudulla, puhuu ja vastaa Skype-ohjelman tai muiden vastaavien näköpuhelujen tavoin.

Kuulostaa uskomattomalta ja tietysti onkin (toistaiseksi?), mutta koska olemme tottuneet jo niin kirjojen kuin leffojenkin kautta dinosaurusten henkiinheräämisiin, kaikenlaisten örkkien maailmanvalloituksiin ja aikamatkoihin universumissa, ei tämä juuri hätkäytä. Näppärää teknologiauskovaisuutta, vähän lapsellistakin kuvittelua.

Mutta kirja sisältää tai ainakin saa aikaan hämmästyttävän paljon pohdintaa ja ajatuksia kuolemasta ja kuolemattomuudesta, sosiaalisen median vaikutuksista, teknologian kyvyistä ja ennen kaikkea ihmisen psyykestä. Miten ihminen toimii ja reagoi, kun hänen läheisensä kuolee? Tai kun hän kohtaa liikaa kuolemaa?

Sam, Meredith ja heidän ystävänsä joutuvat käymään läpi isoja omantunnon kysymyksiä, sillä he perustavat yrityksen, joka tarjoaa kuolleiden läheisille samanlaista palvelua kuin Meredith sai Samilta. Mahdollisuuden olla yhteydessä rakkaaseensa vielä kuoleman jälkeenkin. Tai ei rakkaaseensa, vaan virtuaalihahmoon, ja tätä he painottavat - he eivät pyri huijaamaan, eivät rahastamaan tuskalla eivätkä voittamaan kuolemaa, vaan vilpitön tarkoitus on auttaa surevia pahimman vaiheen yli. Tosin he myös hankkivat elantonsa Paluupostiksi nimetyn palvelun avulla.

Mielessä häivähti John Greenen koskettava nuortenkirja Tähtiin kirjoitettu virhe. Tämä voisi olla sen jatko-osa, hieman vanhemmille lukijoille, joilla on jo kokemusta menetyksistä tai kyky pelätä niitä.

Kirja on tietysti surullinen kuoleman ollessa koko ajan läsnä, mutta myös hauska - monta kertaa nauratti, kunnes tunnelma taas väistämättä synkistyi. Huumori on nokkelaan sanailuun perustuvaa. Sokerista söpöilyä on kiitettävän vähän. Loppuratkaisuja olisi voinut kuvitella monenlaisia, mutta onneksi kirjoittaja ei ole tyytynyt ilmeisimpiin. Pakko oli ahmia suurin piirtein yhdeltä istumalta.

Täyttää mainion viihdekirjan kriteerit: erittäin koukuttava, riittävästi täkyjä tarjoileva, saa aikaan niin hymyä kuin haikeuttakin. Ja hieman turvallista jännitystä. Suomennos on minusta nappisuoritus, erittäin luontevaa kieltä. Ainoa nillitys suomenkielisestä nimestä; eikös tuollainen at-merkin käyttö sanan osana ollut muotia joskus 10 - 15 vuotta sitten? Nyt se tuntuu aikansa eläneeltä ja vähän, no, halvalta. Vaikka kyseessä onkin viihdekirja, ei sitä tarvitsisi osoitella niin selvästi.

Kuolemakirjoista vielä. Olen lukenut Eben Alexanderin Totuuden taivaasta, ja täytyy sanoa, että Frankel sai viihdekirjallaan minut paljon enemmän miettimään kuolemaa kuin korkeaan koulutukseensa vetoava, totuuden "tietävä" ja tietokirjaksi luokitellun teoksen aiheesta tehnyt Alexander. Lukuisan Laura kertoo tästä kirjasta. 

Frankelin kirja oli minulle nimeä myöten täysin outo, mutta Amma on sen jo aiemmin lukenut ja löysi siitä suuria kysymyksiä. Peikkoneito piti kirjaa sekavana, vaikka nerokasta huumoria kehuukin.

Laurie Frankel: Ikuisesti yhdess@. WSOY 2013. Suomennos Aila Herronen.






2 kommenttia:

  1. Olipas varmasti erikoinen - ja erilainen - lukukokemus...

    Tekstejäsi on muuten mukava lukea, kirjoitat hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hyvä kokemus, ahmin kirjan suurinpiirtein kerralla. Ja kiitos tekstikommentista, kirjoitusharjoitus on minulle yksi suuri bloginpidon motiivi, joten tosi kiva kuulla!

      Poista