Pohjois-Korea - Siperiasta itään

Pohjois-Korea, tuo outo maa Kiinan kainalossa vaikuttaa painajaisunelta tai tarinalta mielikuvituksen tuolla puolen, niin vaikea moisen olemassaoloon on uskoa, vaikka "maailman viimeinen rautaesirippu" alkaa osoittaa ruostumisen merkkejä ja jopa vuotaa. Dokkaristi, etenkin tv-tuotantojen tekijä ja tuntija Jouni Hokkanen on koonnut asiantuntevan tietopaketin matkaoppaan muodossa. Sitä lukiessa on vähän väliä muistutettava itseään, että tämä ei ole fiktiota, ja silti epäilyttää. Niin uskomattomia tarinat ovat.

Lainaan Hokkasen suorasukaista tyyliä heti asiaan päästäkseni:

"Pohjois-Korea on umpiuskonnolllinen teokratia. Pohjoiskorealaisuus ei ole sosialismia eikä kommunismia, vaan kyseessä on äärinationalistinen, rodun puhtautta vaaliva syvästi uskonnollinen diktatuuri, hengellinen pappisvaltio, jossa valtaa pitävät Kimin dynastia ja armeija."

Kim on valtion perustaja Kim Il Sung, "ikuinen presidentti", jumalallinen esikuva, "jota kohti kaikkien tulee ponnistella ja jota jokaisen tulee pyrkiä omassa elämässään jäljittelemään". Hän on se ihmeitä tehnyt kaveri, joka tiesi kaiken ja jonka oppeja noudattamalla ja palvomalla kansalainen saa loputtoman onnen ja vaurauden tuossa maailman ainoassa puhtaan rodun maassa, jota kaikki muut kadehtivat sen saavutusten vuoksi, oli kyse sitten sotilaallisista, taloudellisista tai teknologisista näytöistä. Valtionuskonto juchen "pohjana on maolaisuus ja Kimin omat aatteelliset keksinnöt." Dynastian jatkumona johtajaksi nousi 1994 Kim Jong Il, nykyinen hallitsija on originaalin pojanpoika Kim Jong Un.

Valitettavasti YK:n raportoijat ja muut lähteet kertovat, että ideologia ei pidä yhtä todellisuuden kanssa. Onnellisten viljelijöiden maassa kansaa kuolee nälkään suuria määriä. Valtion kassa on surkealla tolalla, koska massiivinen armeija ja johdon ylellinen elämä vaativat varoja, joista yksittäinen kansalainen ei voi uneksiakaan. Ja jos uskaltaa uneksia, joutuu nopeasti teloitettavaksi tai paiskataan vankileirille. Tosin näin voi käydä, vaikka nuhteettomasti eläisikin. Pienikin epäily tai vinkki saattaa riittää. Epäilyksi katsotaan myös sukulaisen mahdollinen erhe.

Yhteiskunta on kaikin tavoin omalaatuinen. Vartalonmyötäisiä univormuja ja kiiltäviä saappaita ihaillaan, kansa harjoittelee marssikuvioita yötä myöten - muutakaan tekemistä ei vapaa-aikana juuri ole, kun tiedon- ja viihteenvälityskanavat ovat olemattomat. Tv ja radio suoltavat samaa propandaa kuin jo päiväkodeissa opetetaan johtajan kaikkivoipaisuudesta. Jokainen osaa tärkeimmät laulut, joilla on tarttuvia nimiä, kuten "Rakastamme suurelta johtajalta saamaamme univormua." Matkalaisilta takavarikoidaan puhelimet maassa liikkumisen ajaksi. Koulujen opetuksessa käytetään käytännönläheisiä esimerkkejä pahimman vihollisen, amerikkalaisen kapitalismin, mollaamiseksi: "Kansanarmeija urheat sedät tuhosivat taistelussa 87 jenkkiäpärää. He tappoivat 51 äpärää ja ottivat loput vangeiksi. Kuinka monta vankia he lopulta saivat?"

Johdon elämä on tyystin toisenlaista, mutta yhtä absurdia. Diktaattorin terveyttä ja elinvuosia edistäviin viihdytys- ja nautintojoukkoihin kerätään väkeä väkisin; etenkin kauniita tyttöjä. Jos johtajan tekee mieli vaikkapa sushia, mutta omaa osaajaa ei maasta löydy, kaapataan muitta mutkitta kokki ulkomailta, halusi tämä tai ei.

Naisten asemaa en edes käy ruotimaan - se on surkea kaikilla mittareilla. Ja jos on nälkä, aina voi turvautua prostituutioon, johon maassa suhtaudutaan yllättävän vapaamielisesti. Suotuisan ulkonäön lisäksi kansalaiselle on eduksi hallita taito puhjeta kyyneliin liikutuksesta (johtajaa ylistettäessä) tai vajota hysteeriseen raivon (alemmista kansoista, etenkin amerikkalaisista, puhuttaessa).

Hokkanen kirjoittaa vetävän viihteellisesti, omia näkemyksiään liikoja suodattamatta, mikä tekee lukemisesta hauskaa ja helppoa, aiheesta huolimatta. Luvut ovat lyhyitä, eikä asioihin pureuduta syvällisesti - mitä ei matkakirjan tarvitsekaan - vaan keskitytään kaikkein hämmästyttävimpien (lue: meidän näkökulmastamme erilaisimpien) asioiden esilletuomiseen. Kirjoittaja on jaotellut kirjansa aiheittain, eikä esimerkiksi menneitä kerrata perusteellisen kronologisesti, joten varsinainen historia/tietokirja tämä ei ole, vaikka lyhyenä johdatuksena ja uteliaisuuden herättäjänä sellaiseenkin toimii.

Kansi ja kuvitus ovat myös tehokkaita, tietysti maan tyyliin. Kiire lie vaivannut muuten ansiokkaan paketin kanssa, sillä pilkutus on erittäin luovaa (eli niitä ei ole, kun pitäisi, ja päinvastoin) ja painovirheitä aika lailla.

Pikakatsauksena Pohjois-Koreaan kirja toimii erinomaisesti. Mukana ovat matkakirjalle ominaiset infoboksit, hotellikuvaukset ja runsaasti valokuvia. Lisäksi lopussa on runsas lähde- ja kirjallisuusluettelo.

Eikä matkaopasta ilman kulinaarisia vinkkejä! Ravintoloita, baareja ja kahviloita tarjontoineen esitellään, samoin perinneruokia resepteineen. Jos kaipaat kunnon koiramuhennuksen teko-ohjetta, se löytyy. Ei sentään ihmislihan valmistusvinkkejä, vaikka nälkäisen kansan sanotaan kannibalismiinkin turvautuneen - tosin johto on sen kieltänyt asian tultua ilmi.

Tuore YK:n raportti kertoo maan tilanteesta samoja tarinoita kuin Hokkanen. HS kirjoittaa.

Muualla: Lumiomena ei matkustaisi Pohjois-Koreaan, vaikka tykkää tirkistellä. En uskaltaisi minäkään, en edes haluaisi. On edelleen vaikea uskoa maan olemassaoloon - miten kauan tällainen yhteiskunta voi pysyä pystyssä? Tietoa muusta maailmasta sinne tihkuu jo, joten diktatuurin ajan luulisi olevan pian ohi ja kansan kapinassa. Mutta toisaalta, ajatusmaailma siellä on niin tyystin erilainen, että aikaa se voi viedä, ja lopputulos olisi silti jotain muuta kuin me kuvittelisimme. Valtion rahanpuute alkaa jo vaivata johtoakin, joten painetta muutoksiin alkaa tulla myös sitä kautta.

Jouni Hokkanen: Pohjois-Korea - Siperiasta itään. Johnny Kniga 2013.
Kiitos kustantajalle lukukappaleesta!