Vielä joskus kerromme kaiken

"Mutta silloin minä ajattelen omaa salaisuuttani ja tajuan, että jotkut asiat voi kertoa heti, jotkut vasta tietyn ajan kuluttua ja joitakin ei ollenkaan."

16-vuotias Maria asuu poikaystävänsä Johanneksen perheen maatilalla Itä-Saksassa. Koulu ei kiinnosta, perhe-elämä sitäkin enemmän, sillä Marian isä on häipynyt, ja oma perhe on vain äiti, joten Maria haaveilee laumasta, juurista ja oman paikan löytämisestä.

Eletään DDR:n viimeisiä aikoja. Muuri murtuu, mutta maaseudun elämä ei muutu yhtä nopeasti. Eikä politiikka tuossa iässä ole päällimmäisenä mielessä, kun verkkaista tahtia eletään ja omat fyysiset ja sielulliset muutokset aiheuttavat päänvaivaa. Herkullisesti Krien kuvaa kuitenkin ensimmäisiä vierailuja länteen ja itäsaksalaisten alemmuudentunnettta vauraan lännen rinnalla.

Mutta tarina on ennen kaikkea Marian. Johannes on nuori ja kunnianhimoinen: hän ei aio jäädä tilaa hoitamaan, vaan suunnittelee opiskeluja. Kaunis Maria on hänelle sopiva ystävä ja rakastettu, mutta tuossa iässä ei vielä kauemmas katsota. Maria on tyytyväinen asioiden tilaan, kunnes tapahtuu jotain yllättävää: hän rakastuu naapurin nelikymppiseen isäntään. Äitiään vanhempaan mieheen!

"Minä en ole enää entiseni. Mutta kuka minä olen nyt?"

Kirja kuvaa upeasti nuoren tytön tunnelmia; mennään virran mukana, kunnes alkaa tulla omia ajatuksia. Omia tekoja, rajanvetoja. Maailmaa mullistavat politiikan käänteet näyttäytyvät vain käytännön tasolla, jos sitäkään. Sillä Marialla on salaisuus. Ja hän elää valheessa.

"Valhe on kaikista synneistä pahin, tapasi Tradel-mummi sanoa kun Lorenz oli taas kerran riistanajossa. Minusta tuntuu että hän oikeassa."

Pidin kovasti kirjan viipyilevästä tunnelmasta, nuoren tytön maailman ajatuksista - vaikka, jos hän olisi oma tyttäreni, tekisi mieli ravistella ja lujaa - ja naisen kehityksen kuvauksesta. Miten Maria kaipasikaan vahvaa isää, vahvaa rakastajaa, vahvaa sidettä johonkuhun.

Hän on itsekin vahva, vaikka vasta muotoutumassa. Kauneus ei ole sivuseikka, mutta Marialla on muutakin, mistä olen kateellinen, nimittäin heittäytymisen taito. Hän elää hetkessä, ja osaa nauttia siitä. Huolestuminen tulee vasta jälkeenpäin, jos ollenkaan.

Intuitio on kuitenkin vahva, ja Maria tietää lopulta, mitä haluaa. Älykkäänä ihmisenä hän hoitaa asiansa niin pitkälle, ettei paluuta enää ole - tai ehkä sittenkin on, sillä hän saa oppia myös sen, ettei kaikkeen voi itse vaikuttaa.

"Paljastumisen pelko on väistynyt sen tiedon tieltä, ettei totuus tule aina päivänvaloon. Se saa minut miettimään, mikä kaikkea sellaista sattuukaan salassa, mitä minä en milloinkaan saa tietooni."

Upea psykologinen kasvutarina tärkeästä, ehkä tärkeimmästä ikävaiheesta; kun tytöstä kasvaa nainen. Lisämausteena Saksojen yhdistyminen. Nostan kukkahattuani Gummerukselle, joka on tuonut markkinoille tämän vuoden tähän saakka parhaita kirjoja. Kustannusvainu on nyt kohdallaan. Ja käännöstyö myös.

Kenelle: psykologisista romaaneista pitäville, naiseksi kasvamista miettiville, saksalaisesta nykykirjallisuudesta kiinnostuneille.

Muualla: Erja sanoo jo kirjan nimen vieneen mukanaan (samaa mieltä), Hanna pitää kirjaa leppoisana kesäkirjana (eri mieltä). Leena Lumia jälki värisyttää, Karoliina vertaa kansia eri maissa.


Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken. Gummerus 2014. Suomennos Ilona Nykyri.