Omavaltaista menettelyä ja muita lyhytarvioita

Kesäkiirettä pukkaa: ei kumma kyllä ehdi juuri lukea ja vielä vähemmän blogata. Siispä lyhyesti muutamasta, jotka haluan kuitenkin pitää esillä ja mielessä. Lukuiloa sinullekin!

Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä on omavaltaisen omintakeinen tarina Ester Nilssonista. Ester on älyllinen, fiksu ja äärimmäisen järkevä, mutta tunnepuoleltaan melkoisen kypsymätön nuori nainen. Ja yksinäinen - tai sellaiseksi itsensä tunteva, niin avomiehen kuin ystävätärkuoron seurassa. Nimittäin hän rakastuu suinpäin taiteilija Hugo Raskiin, joka ei kieltäydy nuoren naisen imartelevasta kiinnostuksesta, mutta ei itse ota suhdetta muuna kuin mukavana viihteenä - tai siltä lukijasta alkaa näyttää. Voi Ester! Hän unohtaa avosuhteensa siinä silmänräpäyksessä, viittaa kintaalla ystävättärien hyville neuvoille ja uskoo vihdoin löytäneensä Sen Oikean. Ester rakentelee mielessään täydellisen suhdekuvion ja syvällisen yhteyden ihannoimaansa mieheen. Mutta kuinka todellisuudessa käy?

Kirjailijan lakoninen esitystapa korostaa Esterin persoonaa - eihän hän ole rönsyävää eikä tunteellista tyyppiä, noin periaatteessa - ja saa lukijan välillä pyrskähtelemään jos kohta voivottelemaankin tytön toimia ja miehen reaktioita. Alkaa epäilyttää: onko kuviossa kenties toinen nainen? Tehokkain pettäjä on kuitenkin Ester itse. Itsepetos voi olla elämää suurempi, tiedämme kaikki me, jotka olemme olleet epätoivoisesti rakastuneita. Hauska ja viisas, mustanpuhuva chic-lit-romaani. Tosin idean tultua selväksi tarina alkoi toistollaan jo hieman puuduttaa ennen loppuhuipennusta (tai pitäisikö tässä tapauksessa puhua loppuvajoamasta)?

Kenelle: Yksipuolisesti rakastuneille, sydämensä särkeneille, kiusallisen rakkauden kohteena oleville.

Muualla: Karoliina tapasi kirjailijan, mutta inhosi Esteriä. Jutusta löytyy paljon linkkejä muihin arvioihin.

Bingossa rasti ruutuun "Romantiikka"

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä. Siltala 2014. Suomentanut Sanna Manninen.

 - - - - - -

Minna Lindgrenin huumori kolahtaa minuun aina. Arvelen sen johtuvan siitä, että vitsit eivät ole pelkkiä vitsejä, vaan niillä on aina vissi tausta ja totuuspohja. Ehtoolehdon pakolaisten tarina on vielä villimpi, Lindgrenin kynä terävämpi ja havainnot nasevampia kuin edeltäjässään Ehtoolehdossa. Jos tämän jälkeen ei tule mieleen miettiä vanhustenhoidon tolaa, on aivokuollut ihminen. Nimittäin kirjailijan mukaan kaikki hoitoon liittyvät tapahtumat ovat tosielämästä. Sekin, jossa juuriharjalla... no, lukekaa itse.

Mutta kirja on hersyvän hauska, ja nauraa saa paljon - eivät 95-vuotiaat Irma ja Siirikään jää valittelemaan, vaikka palvelutalo menee remonttiin ja leidien on etsittävä väistötila, joka löytyykin kätevästi Hakaniemen torin laidalta. Lisämauste Helsinkiä tunteville ovat tutut paikat, nimitykset ja ratikka-ajelut, joita kuulemma presidentti Koivistokin alkoi harrastaa tiettyyn ikään päästessään, ehkä kirjan innoittamana?

Minna Lindgren: Ehtoolehden pakolaiset. Teos 2014.

Kenelle? Kotimaisesta fiksua huumoria arvostaville, vanhuutta pelkääville.

Muualla: Annika piti ja toivoo lisää - ja sarjaan on muuten jo tekeillä kolmaskin teos - Anni ei niin innostunut jatko-osasta, Tuija kuvaa kirjaa perusteellisesti.

 - - - - - -

Aino Malmbergin Yksinkö on viehättävä wanhan ajan tarina, chick-lit vuodelta 1903. Anna Hemmer on yksinäinen, kaunis ja pelottava, miesten mielestä, kunnes perhostieteilijä Olli Hart joutuu tutustumaan häneen paremmin. Yksinäiset sielut kohtaavat, ykseys syntyy, elämä kevenee. Ainakin näin toivoisi. Ajan kielessä puetaan palttoota, tunnetaan ijäisyyksiä, ihmetellään evolutsioonia. Kaunis ja haikea, hieman ylitunnelmoivakin lopulta, vaikka henkilöitä ja helsinkiläisten arkea kuvataan erittäin elävästi ja huumorilla tässäkin - ratikoiden sijaan ajetaan hevoskärryillä. Yliopistomaailmassa liikutaan, Lapviikkiin joutumista pelätään, juhlimassa käydään. Tuon ajan suosittu ravintola oli nykyisen Alppilanpuiston kalliolla sijainnut Alppila, josta alla Helsingin kaupunginmuseolle kuvanneen suursuosikkini Signe Branderin kuva.

Kenelle? Helsingin historiaa harrastaville romantikoille, mennyttä muisteleville.

Bingossa rasti ruutuun "Alle 200 sivua".

Aino Malmberg: Yksinkö. Otava 1903, uusintapainos Pilot-kustannus Oy 2008. Löytyy myös Elisan e-kirjana, kuten Luru kertoo - häneltä kirjan bongasin. Sen on lukenut myös Laura Honkasalo Sinisessa kirjahyllyssään.