Sielut kulkevat sateessa

Tapaus PIJ alkoi puhuttaa kirjabloggareita ja muita lukijoita, kun Lumikko ja yhdeksän muuta ilmestyi 2006. Myöhemmin Harjukaupungin salakäytävät räjäytti pankin tai ainakin monen lukijan tajunnan. Kirjaa hehkutettiin niin, että se alkoi jo vieraannuttaa. Olin myöhästynyt ensimmäisestä lukija-aallosta, koska jyväskyläläinen maaginen realismi ei kiinnostanut. Mutta kollegoita kiinnosti, ja Jääskeläinen kertoi julkisesti arvostavansa kirjabloggareita ja kiitti huomiosta.

Pidin kaveria taitavana markkinoijana, koska hän peräti omisti seuraavan kirjansa kirjabloggareille. Jopa hiukan kosiskelun makua - tai ehkä ihan aitoa kiitollisuutta, mistä minä tiedän. Joka tapauksessa laitoin kirjan odottamaan rauhallisempia aikoja, jotta voisin lukea sen tuorein silmin. Se aika koitti nyt.

Olen todella, todella iloinen, etten lukenut kirjaa heti, koska väistämättä nuo taustakohinat olisivat vaikuttaneet lukukokemukseen, eivätkä välttämättä myönteisesti. Nyt saatoin vain nauttia itse fantasiasta. Se on hulvaton mielikuvitusmatka realismin, magian ja uskon pyörteisiin. Samalla se tarjoilee uutta käsitystä tuon- ja tämänpuoleisen rajoihin ja näkemystä siitä, mitä ihmiset pohjimmiltaan ovat. Tai heidän sielunsa, jos niihin uskoo.

F-Remedium on hoiva-alan yritys, johon keski-ikäinen Judit pääsee töihin, johtotasolla työskentelevän ystävänsä, kummipoikansa äidin, avulla. Yritys tarjoaa fyysisen hoivan lisäksi myös sielunhoitoa, ja sen asiakkaina ovat pääosin varakkaat hoidon tarvitsijat, jotka ovat valmiita maksamaan laadukkaasta palvelusta eivätkä vierasta yrityksen uskonnollista suuntautuneisuutta. Yksi on poikkeus: kuuluna ateistina tunnettu Moreau, josta tulee Judithin asiakas.

Judit itse on perusagnostikko ja käytännön ihminen - tässä saatoin samaistua. F-Remediumin palkkalaisena hän törmää kuitenkin merkillisiin ilmiöihin. Ja haasteita riittää: Miten suhtautua ystävättären vahvaan uskonnollisuuteen? Pystyykö Judit hoitamaan ateistin sielua, jos tämä ei edes usko sellaisen olemassaoloon? Suurin huoli hänellä kuitenkin on kummipoikansa kuolemaan johtava sairaus, joka korostaa kirjan elämän, kuoleman ja uskon peruskysymystä.

Tarina on erikoinen paketti mielikuvituksen lentoa, realismia vessakäynteineen (niitä kuvattiin oudon tarkasti - vastapainoksi kaikelle muulle surrealistiselle?) ja viitteitä sinne sun tänne, usein kirjallisuuteen. Ihailen kirjailijan hillitöntä ideatykitystä ja tapaa näppärästi kietaista suuri määrä mitä kummallisimpia aineksia osaksi tarinaa. Sekä ikivanhoja myyttejä että modernia yhteiskuntaa, kuten työelämä ja hoiva-ala. Itse juoni ei ole järisyttävä eikä edes mieleenjäävä, mutta viihdyin oudossa keitoksessa ihmettelemässä hyvin sen aikaa, kun yli 500-sivuisen kirjan lukeminen kesti.

Kenelle? Fantasiafaneille, rennoille agnostikoille, ahdistuneille ateisteille, kirjaviitteistä innostuville, erilaista etsiville.

Muualla:  Taika luonnehtii kirjaa lovecraftiaaniseksi uuskummaksi, Leena sanoo Jääskeläisen kieltä täydelliseksi. Susa rakastui Jääskeläisen aiempiin teoksiin, mutta huomauttaa, että tämä on eri kirja - erilainen ja enemmän. Sallaa ärsyttivät tietyt yksityiskohdat, eivätkä hänen ennakko-odotuksensa täyttyneet. (Minäkin noteerasin taksiajelut Rautatieasemalta Kaisaniemeen, minusta se oli hupaisaa.) Taas olen tyytyväinen siihen, että maltoin antaa kirjan odottaa. Ehkä luen vielä Jääskeläisen aiemmatkin.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa. Atena 2013.

Ja fantasiakirjan myötä bingo! Kirjabingon starttasi Le Masque Rouge.