Soita minulle Helena... ja Helena soittaa

Äitini muistan kehuneen Helena-kirjoja; kirjat olivat tehneet suuren vaikutuksen nuoreen naiseen. Hauska, että Karisto päätti tehdä uuspainoksen sarjan kahdesta ensimmäisestä kirjasta yhtenä niteenä. Alkuperäislukijoita on vielä jäljellä, joten ainakin heihin nostalgia varmasti vetoaa. Ja ehkä heidän tyttärensä lukevat tarinat myös, uteliaisuudesta äidin kirjamuistoja kohtaan, kuten minäkin tein.

Helena saa opettajanpaikan pienestä idyllisestä maalaiskylästä. Järvenlahtea ympäröivät tilukset ja hyvinvoivat talot, joiden asukkaista tulee Helenan uusi elämänpiiri.

"Näkymä on puhdasta, selvää ja suuripiirteistä. Kauniita taloja komein puutarhoin, metsä ja pellot järjestyksessä. Ei mitään tarkoituksetonta, ei lahoa rakennusta, ei joutomaata, ei vesakkoa. Entä lahden rannan talojen ihmiset? Suvut ovat kotiutuneet tänne jo satoja vuosia sitten ja aateloituneet täällä työn ja vaurauden ja talonpojan perinnäistapojen voimalla ylvääksi talonpoikaisaateliksi."

Pian uuteen kotikylään tultuaan hän tapaa Rannanpihan nuoren isännän, Erkin, ja se on menoa se. Kaunis nuori tyttö herättää toki muidenkin mielenkiinnon. Eikä Helena ole ihailulle immuuni, vaikka onkin kiltti tyttö. Erkki on se oikea, hän päättää. Ainoa kanto kaskessa on anoppi, joka ei rakkaalle pojalleen kelpuuttaisi ketään. Häitä kuitenkin vietetään.

"Itse hääpäivästä hänelle jäivät mieleen ihmisten mielialat, ilmeet ja katseet kirkkaimmin mieleen. Se oli hänelle ominaista. Hän voi näin kuljettaa sielunsa silmien editse joukon ihmisiä. Annan kirkkaat silmät ja hänen äitinsä hymyilevä olemus. Yrjö oli liiaksi välinpitämätön, näyttääkseen luonnolliselta. Kerttu uhosi salaisuuttaan karitsansilmiensä täydeltä., Juha-ukon poskia vakosivat kyyneleet ja Juhan Miina itki, kun ukkokin itki. Aarne-setä myhäili tyytyväisyyttä Helenan naimiskaupan johdosta ja oli kovasti iloista poikaa siksi, että Maila-täti oli virstojen päässä."

Seuraavat vuodet tuovat Helenan elämään monenlaisia käänteitä niin mies- kuin perheasioissakin. Aino Räsänen maalaa ajankuvaa idyllisestä maaseutuelämästä, joka kulkee vuodenaikojen mukaan. Heinätyöt, elonkorjuut ja muut maatalouden työt rytmittävät vuoden. Naapurien asiat tunnetaan yhtä hyvin kuin omat, yhteisö on tiivis. Kirkonkylällä käydään asioilla, ja kylän nuoret opiskelevat Helsingissä, mutta muuten pysytään tiukasti omalla maalla. Lukijalle välittyy mielikuva ainaisesta kesästä, jolloin kalastellaan, veneillään ja juhlitaan juhannusta.

Kaunis, iloinen ja tunnollinen nuori Helena: hänellä on taipumusta tunteiluun ja epäkäytännöllisyyteen, ainakin ystävänsä Kirstin mielestä. Vaikka Helenalta sujuvat maaseudun askareet verkonselvityksestä kasvimaan kitkemiseen, hänellä on myös taiteellisia taipumuksia: hän on taitava viulunsoittaja. Tästä juontaa kirjan nimi - kyse ei siis ole pirauttamisesta puhelimitse, kuten nykylukija helposti luulisi. Kirjan miessankarit ovat luonnollisesti ritarillisia ja miehekkäitä, luotettavia kuin kalliot.

Kirja on kirjoitettu viihteeksi sodanjälkeisen Suomen naisille, jotka asuivat maalla tai olivat sieltä lähtöisin. Viihdettä silloin varmasti tarvittiin, ja mukaan on myös ujutettu aimo annos ajan arvoja "kiltteydestä" kovaan työntekoon. Puhdasotsainen Helena on kuin Tiina-kirjojen Tiina viattomuudessaan ja hyvää tarkoittavuudessaan (ehkä Tiinan mummu?), vaikka haaveellisempi ja tietysti jo aikuinen. Sota tuo tarinaan synkät sävynsä eikä Helenakaan suruilta säästy, mutta päävireeksi jää idealistinen onnellisuus ja tunteikkaat ihmissuhteet sekä maaseudun ja kodin juhlavasanainen ylistys. Mukava nostalgiakatsaus, josta voi etsiä totaalista vastakohtaa monelle tämän ajan kirjalle, kuten suorasukaisen raaoille ja kaiken paljastaville jännäreille.

Kenelle? Sodan jälkeen kirjoja lukeneille naisille ja heidän tyttärilleen, ajan- ja maaseudun kuvauksia hakeville, vanhan ajan romantiikkaa haikaileville, vanhahtavasta kielestä nauttiville, idealismista innostuville.

Muualla: Korutonta ja kovin suomalaista romantiikkaa, sanoo Maija Kirjojen keskellä. Hän on lukenut vuonna 2010 painetun version, ja täytyy sanoa, että sen kansi jää kirkkaasti kakkoseksi tälle hienolle yhteisniteen kannelle.

Aino Räsänen: Soita minulle Helena... ja Helena soittaa. Karisto 2014. Kansi: Satu Ketola.
Kustantajan lukukappale.

Alkuperäiskirjat on painettu 1945 ja 1950.