Elävää kuvaa

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Firman mies

Sami jatkaa projektipäällikkönä pienessä korjausrakentamisen yrityksessä Etelä-Helsingissä. Hyperborea on hyvässä maineessa hankalien ja kalliiden remonttien (ja asiakkaiden) hoitajana, mutta kuten tiedämme, perustekeminen ja hyvin tehty työ ei työmarkkinoilla enää todellakaan ole kannattavin pelimerkki. Nyt katsotaan asiaa omistajan silmin.

Danika haluaa elämänmuutosta, ja jos hän on firman omistaja, hallitus ja sen puheenjohtaja, vaikea on muiden sanoa vastaan. Hän on osa tuota hämäräperäistä käsitettä "markkinat", jotka ohjailevat yrityksiä, tässä tapauksessa yksinvaltaisesti.

Yt:t iskevät myös menestyviin yrityksiin. Omistajat eivät koe olevansa vastuussa työntekijöistä, koska riski ja raha ovat heidän. Tosin tässä kohtaa voisi piipittää, että myös työntekijän toimeentulo on iso riski hänelle itselleen ja hänen työllään se raha ansaitaan, mutta Vimma ei anna armoa. Tai kuten Danika asian ilmaisee:

"Vastuussa? Mikä vitun vastuu mulla on noista ihmisistä? Mä olen tarjonnut niille töitä ja hyvinvointia seitsemän vuoden ajan! Sä et voi vittu väittää, että sä olet oikeasti sitä mieltä, että ihmisten palkkaaminen on sama juttu kuin koiranpennun ottaminen. Että sulla on sen jälkeen vastuu niiden hyvinvoinnista koko niiden loppuelämän ajan? Että jos menet kerran tekemään sen virheen, että palkkaat jonkun, niin sun pitää hyysätä sitä aina taivaan tappiin asti? Vastutatsä avioerojakin sillä perusteella, että mitäs menit naimisiin?"

Överiksi vedetään jälleen, kuten kirjailijalta odottaa saattaa. Hykerryttävästi, mutta ikävän todenmakuisesti. Ammattiliittojen ja verottajan toiminta kyseenalaistetaan rankalla kädellä. Kaukaisien saarien pankeissa asioidaan. Juristeilla uhkaillaan.

Mainitsen esimerkkinä toimintatavoista Hyperborean remonttien hinnoittelun: tarjoukseen lasketaan tietty kerroin asiakkaan mukaan. On hinttifaktori (kalliimpi syistä, jotka on paras lukea kirjasta), on mulkkukerroin "jossa asiakkaan lärvin ja käytöksen pohjalta laskettiin ns. vitutusvaraa", on hoppukerroin (lienee selvä) sekä virnekerroin, "joka oli siis suurin hinta, jonka vakavalla naamalla pystyi ilmaan heittämään." 

Ja mukana on tietysti Vimmaisesti fyysistä nautintoa. Matkoja, ruokia, juomia, seksiä. Kun ruotsalainen yritys saapuu ostotarjouksineen, mukana on hemaiseva Serafina. Danika kieltää Samia koskemasta (no, oikeasti hän puhui panemisesta, mutta olen häveliäs) ex-malliin neuvottelujen aikana.

Mutta miksi? Ja onnistuuko Sami pitämään visuaaliset ärsykkeet kurissa? Onnistuvatko ruotsalaiset ostoaikeissaan? Kuka huijaa ketä, kun kaikki huijaavat kaikkia? Ja miten virolaiset työntekijät liittyvät mihinkään?

Hulvaton tarina bisnesmaailman koukeroista, jotka sotkevat kunnon työntekijän elämää. Niin Sami kuin Danikakin ovat extreme-tyyppejä, eikä tasoja tarvitse kaivaa - ne leväytetään naamalle kuin kylmä GT nieluun loppuillasta. Ei se makeaa ole, mutta oikeassa kohdassa piristää. Kirja on terävä kuva yritystoiminnan ääri-ilmiöistä, ei pelkästään rakentamisen. Harmaita värejä kuvatkoon muut, Vimma kuvaa omalla tavallaan.

Olen aina pitänyt Vimman huumorista, eikä tämä kirja tee poikkeusta. Hän vetää niin överiksi, etten tiedä vastaavaa. Kirjailija kertoo havaintojaan - tai ehkä kaikki on vain villin mielikuvituksen tuotetta - niin naurettavan snobistisesti, ettei sen parissa voi kuin viihtyä. Kaveri tietää, mistä miten ja puhua, jälki on kelpoa. Tuskin voittaa Finlandiaa, aihe ja käsittelytapa ovat sen verran rajalliset, mutta sopivalle kohderyhmälle tarjoaa nautintoa, kuten tyyliin kuuluu. Kategoria: laadukasta viihdettä.

Kirjaa on mainostettu trilogian päätösosaksi. Lopusta voin paljastaa sen verran, että se on täysin Vimma-tyylinen häpy end.

Kenelle? Rakentamisbisnestä miettiville, liioittelusta ärsyyntymättömille, niille, jotka pystyvät katsomaan yritysmaailman ikäviä ilmiöitä huumorin kautta. Muuten vain aiheen ääressä hengaileville ja viihdyttävää lukemista etsiville. Ja ehkä erityisesti miehille, joita rakentaminen, seksi ja bisnes kiinnostavat, joita lienee suomalaisista miehistä noin 98 %. Etelähelsinkiläinen kieli valitettavasti karkottaa näistä suurimman osan.

Muualla: En löytänyt muita blogiarvioita, joten linkitän omiini; trilogian ykkösosa Raksa, kakkososa Ruutukymppi. Kaikki sanottu pätee myös Firman mieheen.

Tuomas Vimma: Firman mies. Gummerus 2014.
Kustantajan lukukappale.



8 kommenttia:

  1. Ihan Vimma, lempikirjailijani. Tämä on minulla myös luettavana-listalla, joka on pitkä ja loputon, mutta hyvin kärkipäässä joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi minunkin lemppareitani, on sen verran omintakeinen tyyli. Et pety, jos pidit kerran aiemmistakin, uskaltaisin luvata.

      Poista
  2. Minä olen lukenut Raksan ja en erityisemmin innostunut. Liian jotenkin ruma ja "miehinen" :D. Jostain syystä haluan ehdottomasti silti lukea trilogian muutkin osat! :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat ihan karseita, niin monin tavoin. Mutta en missään nimessä jätä lukematta.

      Poista
  3. Heh, tuo on mainiosti sanottu... karseita mutta pitää kyllä lukea! Itse olen ehtinyt lukea vasta Raksan, mutta kyllä nuo kaksi muutakin on ehdottomasti hommattava.

    VastaaPoista
  4. Mun arviointi on näköjään Kirjavinkkien julkaisujonossa vielä. Tykkäsin, kuten edellisistäkin. Mutta oli kyllä yllättävä loppu, en olis arvannut että miten Danika vetää bisnekset loppuun. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään, Velma! Mutta toisaalta, juuri noin sen pitikin mennä, eikö vaan?

      Poista