Elävää kuvaa

tiistai 11. marraskuuta 2014

Väärän lukijan päivä!

Kun kaikki kirjat kiinnostavat, tulee luettua niitäkin, joille selkeästi huomaa olevansa täysin väärä lukija. Kirja on liian helppo, liian vaikea, liian outo, liian vähän tai liian paljon tai jotain muuta, joka estää sen kanssa sinuiksi pääsemisen. Nämä ovat täysin subjektiivisia kokemuksia - kuten blogissa aina - eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko kirja ns. hyvä vai ei. Syksyn aikana olen lukenut muutaman tuollaisen kirjan, johon en ole kiukukseni päässyt kunnolla kiinni.


Merete Mazzarella: Pahan olemus. Tammi 2014. Suomentanut Raija Rintamäki.  

Mary Shelleyn Frankenstein on kirja, jonka pohjoismaisen kirjallisuuden professori emerita Mazzarella tuntee perinpohjaisesti, onhan hän opettanut sen avulla vuosia ja tutkinut ja tutkituttanut sen sisältöä todennäköisesti eniten maassamme. Hän löytää kirjasta paljon, niin hirviöistä kuin ihmisyydestäkin, ja kuvaa tarkasti Shelleyn aikaa ja kirjan syntyyn vaikuttaneita tekijöitä. Vaikka Mazzarella höystää tekstiään tutusti anekdooteilla ja omilla kommenteillaan, kirja on kuitenkin hyvin erilainen kuin hänen aiemmat, henkilökohtaisemmat teoksensa. Lähinnä se on tutkimustyö Shelleystä ja tämän ihmiskäsityksestä. Hieman petyin, sillä hirviöaihe ei ole minulle läheinen, en ole lukenut alkuperäisteosta enkä kokenut saavani kirjasta paljonkaan irti. Mutta arvostan kirjailijaa suuresti, ja jos hän haluaa tehdä erilaisen kirjan itselleen rakkaasta aiheesta, ei muilla ole nokan koputtamista. Laadullisesti kirjasta ei varmasti löydy moitteen sijaa.

Muualla: Ulla kertoo perusteelliseen tapaansa kirjasta. Jonna piti kirjan ajankuvasta, henkilökuvasta ja hirviökuvasta. Mika vertaa Frankensteinin luomisprosessia kirjoittamiseen.


Jani Saxell: Sotilasrajan unet. WSOY 2014.

Toinen oman alansa huippuasiantuntija, Jani Saxell, kuvaa jättiteoksessaan slaavihistoriaa Keski- ja Itä-Euroopassa sekä kuljettaa lukijan muutaman vuoden päähän tulevaisuuteen, myös Suomessa.

Kirja on niin runsas ja kirjailija niin syvällä asiassa, että oma historiantuntemuksi osoittautui heti onnettoman puutteelliseksi kokonaisuuden käsittämiseksi. Teksti vilisee eri kansojen, väestönosien ja poliittisten ryhmittymien nimiä niin, että satojen vuosien - ja yhä jatkuvien - sotien osapuolia, saati vihamielisyyksien syitä - on vaikea hahmottaa. Päädyin lukemaan kirjaa kuin vierasta kieltä; joka sanaa ei tarvitse ymmärtää, jotta ymmärtää päätapahtumia. Se ei totta puhuen juuri auttanut. Onneksi kirjassa on mukana myös termien selityksiä ja lähdeluettelo niille, jotka haluavat ottaa asioista tarkemmin selvää.

Ehkä tarkoitus on juuri tuo: osoittaa, ettei maailma jakaudu selkeästi pahiksiin ja ja hyviksiin. Sen kuvittelin tajuavani, että slaavien historia on ollut hämmästyttävä monimuotoisuudessaan ja sotaisuudessaan: joka puolelta kurottavat suurvallat ovat olleet apajilla aina ja Balkanin alue poliittisen pelin kiihkeä kenttä, myös slaavikansoiksi luettavien kesken, näihin päiviin asti.

Tarina kuvaa, kuinka vuosisatojen aikana koetut iskut, viimeisimpinä Bosnian sota ja taistelut, joissa rauhanturvaajista ei ole ollut apua, köyhyys ja pakolaisuus sekä vastaanottavien maiden karsaus muualta tulevia kohtaan saavat aikaan liikehdintää ja levottomuutta kovia kokeneiden keskuudessa. Alkaako vastaliike?

Mukana on tuttu Florian, unenpäästäjä; mystinen vivahde on kiehtova, ja ajan - siis pari vuotta meistä eteenpäin - ilmiöitä tarkastellaan hänen silmillään. Florian ei ole enää yksin, vaan hän asuu perheineen vanhalla koululla Suomen maaseudulla; silti hän joutuu lähtemään sodan juurille, mukanaan henkivartija Ruben. Tekstissä on sekä vanhatyylistä koreilevuutta että modernia tykitystä, ja aiheita ja mielleyhtymiä niin moneen suuntaan, että Saxell ei todella päästä lukijaa helpolla eikä kirjasta selviä vaurioitta ainakaan kertalukemalla, vaan se vaatisi pidemmän paneutumisen kuin sen, mihin kärsimätön lukija kykenee. Toivoisin todella, että joku tekisi tästä asiantuntevan arvion ja selittäisi minullekin tarkemmin kirjan antia.

Kenelle? Haasteita rakastaville historianharrastajille, slavofiileille, Euroopan nykyasetelmaa ymmärtämään pyrkiville, pakolaisuutta miettiville, köyhyyden ja sodan vaikutuksia tutkiville.

Sami Majala: Riivaaja. Gummerus 2014.
Esikoiskirja Riivaaja on nuoren kirjailijan kehityskertomus perinteiseen tapaan - vaikka omaperäisyyteen pyritään, tätilukija ei ole vakuuttunut, sillä nuoren miehen maailmanangstia, tien päällä -romaania ja luomisen tuskan kuvailua on nähty. Jo alkuasetelma tuntui siten tyypilliseltä, samoin maailman kiertäminen ja moninaiset kokeilut, asfalttitason maakosketukset ja taiteelliset irtiotot jalat tukevasti ilmassa. Teksti sinänsä on rouhean juoksevaa, mutta kun itse asiasta, oman teininerouden vakavasta vaalimisesta, ei heru yllättävyyttä eikä huumorin tai ironian pilkettä tai kasvun mahdollisuutta, se etäännyttää lukijan. Sanajärjestyksellä kikkailu ärsyttää. Mutta myönnän auliisti olevani kirjalle täysin väärä lukija; ehkä nuori tai muuten vain omaa taiteellista polkuaan etsivä henkilö lukijana näkisi asian toisin. Nyt kun Majala on saanut purettua omaelämäkerrallisia riivauksiaan kansien väliin, ehkä seuraava teos on vapaa tuomaan esiin sen, mikä ulos haluaa pyrkiä.

Muualla: Kirjat kertovat -blogi sanoo kirjaa omintakeiseksi ja ärhäkäksi. Ensimmäinen vuosi eläkkeellä -blogin kirjoittaja rakastui kirjaan.


4 kommenttia:

  1. Kun kuuntelin Mazzarellan haastattelua kirjamessuilla, ajattelin jo, että tuskin luen tätä kirjaa. Ainakin Frankenstein pitäisi olla luettuna taustaksi.

    VastaaPoista
  2. Shelleyn elämänkertana kirja toimii, samoin ajankuvana - hämmästyttävä ja surullinen tarina aikansa taiteilijasta, naisena. Mutta kirjan nimi lienee antanut toisenlaisia odotuksia; pahan olemuksen kuvitttelen olevan jotain muuta kuin rakastuneen naisen kamppailua taiteensa puolesta, vähemmän mallikelpoisen miehen rinnalla. Ehkä mielessäni kummitteli Hannu Lauerma ja muut selkeästi "pahasta" puhuneet, mutta kirjan nimi ja sisältö eivät mielestäni vastaa toisiaan. Ja vaikka en ole Frankensteinia lukenut, ymmärsin, ettei hirviökään ole "paha", vaan tietämätön ja kaltoin kohdeltu,josta syntyy tuhoava käytös. Markkinointihenkinen nimi ja kirjan sisältö ovat kovin ristiriitaiset, ehkä tarkoituksella, mutta lukijan kannalta epämiellyttävän harhaanjohtavasti.

    VastaaPoista
  3. Mazzarellan Frankenstein kiinnostaisi. Olen pyörinyt ko. hirviön ympärillä aiemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onko hirviö hirviö? Sitä Mazzarellakin pohtii. Sinun kannattaisi ilman muuta lukea tämä, Omppu.

      Poista