Kurganin varjot

Hieman on ollut vilkasta viime illat. Olen huuhtoutunut myrskyävään mereen hajoavasta purjelaivasta, ratsastanut hurjaa vauhtia pitkin laakeaa aroa, laskeutunut sukelluskellolla satojen metrien syvyyteen, ajanut aurinkoenergialla pörräävällä maastoautolla pitkin viemäriä henkeni edestä, tiedottanut maailman päättäjille ihmiskunnan henkeä uhkaavista vaaroista, löytänyt kolmetuhatta vuotta vanhan haudan luineen ja aarteineen, nähnyt taisteluja ja lukemattomia ruumiita...

Eli lukenut Risto Isomäen uusinta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu, ja Isomäen tapaan kirja nappaa mukaansa heti niin tiukasti, ettei nukkua malttaisi. Jälleen kerran maailma on vaarassa ja jälleen kerran kyseessä on luonnonkatastrofi, jota kukaan ei osannut ennakoida, mutta joka olisi mahdollinen myös reaalimaailmassa. Erittäin epätodennäköinen ehkä, mutta mahdollinen. Ja kuten kirja synkästi toteaa, suurimmat katastrofit tapahtuvat äkkiä, ennakoimatta, epätodennäköisinä.

"Tässä maailmankaikkeudessa asiat nyt vain usein tapahtuvat juuri tällä tavalla."

Päähenkilö Irina on meribiologi ja hänen miehensä Alex arkeologi. He tekevät uskomattomia löytöjä tahoillaan selvittäessään Mustanmeren outoa käyttäytymistä, jonka seuraukset uhkaavat paisua ennennäkemättömiksi - ikävässä mielessä ihmiskunnan kannalta.

Tarinan mausteeksi on sijoitettu historiaa, sekä erillisinä lukuinaan että Alexin tutkimusten myötä. Tutustumme 500 vuoden takaisten tutkijoiden outoihin havaintoihin Välimerellä samoin kuin amatsonien, naissotureiden, valtakuntaan Euraasiassa, kirjassa Ukrainassa. Kirjan nykyisyys on jossain reilut parikymmentä vuotta meidän nykyisyydestämme eteenpäin, eivätkä Venäjä ja Ukraina enää sodi; ilmeisesti jälkimmäinen on osa edellistä, vaikkei sitä suoraan sanota, tai ainakin rajat lienevät toiset kuin nyt. Muinaisten amatsonien väitetään asuneen Mustanmeren rannoilla, ja muun muassa tätä tietoa Isomäki käyttää tarinassaan.

Irina on kuvankaunis, Alex kiehtova, ja molemmat ovat äärimmäisen älykkäitä. Nukkemaisista hahmoistaan ja satumaisuudestaan huolimatta tarina on vetävä; siinä on riittävästi elementtejä (ja tietysti niitä tapahtumia) pitämään kiinnostuksen yllä ilman syvällistä ihmiskuvaustakin.

Luonnonystäviä kiinnostanevat tarkat ilmiöiden kuvaukset etenkin meren käyttäytymisestä saasteiden vaikutuksesta. Minua kiinnosti erityisesti kielten synnyn pohdinta, jota Alex harrastaa. Miksi ja miten indoeurooppalaiset ja uralilaiset kielet erosivat toisistaan? Voiko syy olla maisemassa, jossa silloin elettiin? Loputon aro versus metsät, joet, notkelmat, pienet tilat. 

"Kielemme ja ajattelumme rakenteet heijastavat ulkoista maailmaa." 

Luotettavaa ja vaikuttavaa Isomäkeä: hän saa lukijan aina pohtimaan niin suuria asioita, että melkein tuntee itsensä viisaaksi. Miten paljon meihin vaikuttavat tuhansien vuosien takaiset tapahtumat? Miten maapallo kestää kaiken tämän ihmiskuorman? Jos ekokatastrofi tapahtuu, onko mitään tehtävissä - ja mikä on poliittisten päättäjien vastuu? Isomäen seurassa voi turvallisesti pohtia ja jännittää, ja unohtaa sitten autuaasti kaikki viisaat varoitukset. Loppusanoissaan hän avaa faktojensa taustaa, kiitos siitä.

Muualla: Kiehtovaa ja tanakkaa jälkeä Isomäeltä, sanoo Mummo matkalla. Ilkkaremesmäisen helppolukuisia jännitystarinoita, toteaa Kirjabrunssi. Mikko ei suosittele kirjaa matkalukemiseksi syksyiselle purjehdukselle. Booksyn kanssa olen tasan samaa mieltä: mikään ei voita kunnon katastrofia.

Kenelle: Ympäristökiinnostuneille, ekoseikkailujen ystäville, katastrofien harrastajille, faktan ja fiktion sekoituksesta nauttiville.

Risto Isomäki: Kurganin varjot. Tammi 2014.