Rakkaita terveisiä Saksasta

Jotenkin pysyväksi jääneen Saksa-teemani innoittamana luin Wladimir Kaminerin kirjan, joka tutkii kertomuksissaan pilke silmäkulmassa saksalaista mielenlaatua ja arjen elämää. Saamme kuulla muun muassa saksalaisesta lumimyräkästä (muutama hiutale tippuu taivaalta), urheiluhulluudesta (kuulantyöntö ja aitajuoksu opitaan jo pienenä), byrokratiasta (perustuu arkistokansioihin) ja Berliinistä opiskelukaupunkina (sinne ohjataan lapset, jotta muut kaupungit pysyisivät siisteinä).

Kaminer on syntyjään venäläinen (mikä sopii myös tämän hetken kiinnostusteemoihini), joten hän osaa katsella Saksaa hiukan ulkopuolisena, vaikka maassa on jo pitkään asunutkin. Hän vertailee saksalaisia ja venäläisiä, kuten että jälkimmäiset kestävät alussa mainittuja lumimyräköitä saksalaisia paremmin, mutta eivät viihdy kylmässä. Mutta ovat henkeviä, sillä sosialismin aikaan, kun kaikilla oli samanlaiset asut ja muut omaisuudet, oli kitaran soitto ja laulaminen ainoa keino erottautua. Saksalaiset ovat metsäihmisiä, eivätkä siksi oikein pärjää lumen kanssa, selittää Kaminer.

"Saksalaiset moittivat ulkomaalaisia, mutta jos he saavat heiltä jotain syötävää, he moittivat vähemmän."

Kaminerin sutkaisut ovat melko hauskoja eivätkä ihan ilmeisimpiä. Yllättävää, sillä saksalainen huumori harvoin naurattaa, jos sitä ylipäänsä sattuu löytämään tai ehkä pitäisi sanoa tarkemmin, ymmärtämään (nahkahousuhuumoria ei lasketa). Vieras kieli, vieras ajattelutapa? Yritän kuitenkin.

Muualla: Kirjastotäti päätti lukea kaikki Kaminerit. Muutaman vuoden takainen, mutta edelleen hyvä juttu saksalaisesta huumorista Pirjon blogissa.

Wladimir Kaminer: Rakkaita terveisiä Saksasta. Sammakko 2013. Suomennos Anneli Vilkko-Riihelä.