Elävää kuvaa

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Vapaa

Annamari Marttinen on kirjoittanut koskettavan, intensiivisen kertomuksen pakolaisuudesta, kahleista ja vapaudesta. Eikä (onneksi) ylätasolla, vaan konkreettisina asioina.

Oletko miettinyt, millaista Suomeen on tulla pakolaisena? Miten saavut Helsinki-Vantaan kentälle, matkustat bussilla vastaanottokeskukseen loputtoman tuntuista, autiota tietä oudoissa maisemissa, majoitut ennen vankilana toimineen keskukseen, sinulle osoitettuun huoneeseen? Miten pelkäät koko ajan vieraskielisiä, vieraan näköisiä ihmisiä, viranomaisten kuulustelua, omaa huomistasi?

En minäkään. Mutta Marttinen kertoo sen meille, irakilaisen Mahdin kautta. Mahdi on maastaan paennut toimittaja, jonka henkeä on uhattu. Hänellä on varoja, joten hän pääsee ihmissalakuljetukseen, joka vaikeiden vaiheiden kautta johtaa Suomeen turvapaikahakijaksi.

Vastaanottokeskus ei ole koti, toteaa myös Mahdi, mutta se on paikka, josta kaikki alkaa - tai johon päättyy. Pieni huone, jonka Mahdi jakaa toisen hakijan kanssa, on entinen selli, jonka seinillä on siellä pitkään majailleiden vankien kirjoituksia. "Patu was here 13.4.1982." Yksinäisen Mahdin mielessä Patu alkaa puhua omasta kohtalostaan. "Minä olin vanki. Mutta sinä olet vapaa", hän sanoo.

Mahdi ei saa nukuttua painajaisiltaan, mutta sitkeästi hän tarrautuu uusiin rutiineihin. Joka päivä kielenopiskelua, teen keittoa, ruokailuja ja rukoushetkiä. Silitetty paita, ajeltu parta. Pienet asiat ovat isoja. Suomen kielen opettaja Katariina on enkeli Mahdille, jonka tunteet heittelevät toiveikkuudesta toivottomuuteen, turvattomuudesta vapauden villiin aavistukseen. Välillä Mahdi epäilee tulevansa hulluksi, epäilee omaa olemassaoloaankin. Välillä hän tuntee itsensa avuttomaksi vauvaksi, vaikka on yliopiston käynyt sivistynyt mies, joka rakastaa kirjoja. Hän ei halua elää, mutta ei kuollakaan. Hän haluaa olla turvassa, yksin huoneessaan, ja toisaalta haluaa pois. Pelko ja kipu ovat aina läsnä.

"Pahin kipu on sydämen kipu. Ja aivojen kipu. Ajatukset ja tunteet ovat raakalaismaisimmat kiduttajat maailmassa."

Patu ja tämän kaveri Sakke askarruttavat Mahdin mieltä. Miksi Patu oli vankilassa, missä hän on nyt? Sattumalta Mahdi löytää Patun muistiinpanovihkon, päiväkirjan tapaisen. Katariina auttaa häntä ymmärtämään sen suomenkielisiä merkintöjä.

Mahdi sentään pystyy toimimaan, jotenkin. Toisin kuin huonekaverinsa Zafir, joka vain nukkuu. Ei edes syö. Englanninkielen taito auttaa, osa tulijoista ei puhu kuin omaa kieltään, kuten toinen irakilainen, Leila, arabiaa, Norsunluurannikon Olivier ranskaa. Kaikki he odottavat pelättyä Maahanmuuttoviraston turvapaikkakuulustelua ja turvapaikkapäätöstä. Depot vai transit?

Marttinen on mestari henkilöiden ja arjen kuvauksessa pienin, mutta tehokkain keinoin: hän välittää ne elävästi, todellisina ja erinomaisella, raikkaalla kielellä niin, että kirjaa on nautinto lukea. Hän kirjoittaa älykkäitä "tavallisia tarinoita", jotka eivät henkilötasolla koskaan ole tavallisia. Tämä kirja on aiempia vakavampi, ehkä myös jollain tavalla hallitumpi ja vahvempi.

Jos tämän kirjan lukeminen ei avaa lukijalle pakolaisuuden haasteita, en tiedä mikä sen voisi tehdä. Ainakin minä koin saavani aivan uuden näkökulman asiaan Mahdin kautta, silmäni avautuivat vähän enemmän. Antoisa tunne lukijalle, ja hieno, ajankohtainen aihevalinta kirjailijalta. Uskon myös muistavani tämän aina nähdessäni uutisia pakolaisista, sen verran vahva ja vaikuttava tarina on.

"Olemme repineet itsemme mielivaltaisesti ja sattumanvaraisesti irti, kuka mistäkin kohdasta maailmaa, ja ajautuneet tuulen mukana tähän paikkaan. Tuon punatiilisen talon pieniin huoneisiin ja kerrossänkyihin."

Olen muuten ollut tammikuun tipattomalla, huomasitteko? En punaviinin suhteen, vaan kotimaisen fiktion. Luin sitä viime syksyn niin hurjasti, että lukupinoon oli keräytynyt paljon käännös- ja tietokirjoja. Pinoa purettuani pääsin taas lempilajiini - jo kuun viimeisellä viikolla repsahdin. Vuoden ensimmäinen luettu on aina erityisen tärkeä, ja siksi halusin siihen Marttisen. Enkä pettynyt.

Lue myös: Mitä ilman ei voi olla ja Mistä kevät alkaa

Kenelle: Fiksua kotimaista romaania arvostaville, pakolaisuutta pohtiville, silmiään lukemalla avaaville, ajatteleville ihmisille.

Muualla: Mari A sanoo Marttisen hienon tyylin vetävän pienillä vedoilla isoja tarinoita. Vaikuttava, hieno lukukokemus, sanoo Marja-Liisa.

Annamari Marttinen: Vapaa. Tammi 2015.

*edit* Sain palautetta, että paljastin juonesta liikaa; siksi poistin tekstistä kaksi Mahdin taustasta kertovaa asiaa.

4 kommenttia:

  1. Tämän aion lukea pian, siksi luin arviosi vain silmäillen ja palaan myöhemmin. Mutta huomasin sinun olleen lukukokemukseen varsin tyytyväinen - se lupaa oikein hyvää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, palaa ihmeessä asiaan. Ja ennen kaikkea, kirja kannattaa lukea!

      Poista
  2. Olemma aivan samoilla linjoilla empatian heräämisen suhteen. Se on kirjassa tavoitettu kunnoitettavasti - arvostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, käynpä kurkkaamassa onko Tuijatan blogissa jo arviota kirjasta...

      Poista