Elävää kuvaa

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kultamuna

Väsymätön Guido Brunetti jatkaa tutkimuksiaan komisariona Venetsian kaupungin palveluksessa. Vielä väsymättömämpi Donna Leon on kirjoittanut jo pitkälle kolmattakymmentä teosta aiheesta, ja lisäksi vielä muutaman muun kirjan Venetsiasta ja esimerkiksi Brunettille nimetyn keittokirjan.

Kultamuna jatkaa tuttua sarjaa tutulla kaavalla. Arvoitus, rikos, joka ratkeaa komisarion oivan aivotyön ansiosta. Samalla lukijalle esitellään Venetsiaa ja italialaista yhteiskuntaa, kuten tiukkaa nurkkakuntaisuutta, luokkaeroja ja eri ammattien arvostusta. Ainakin minä sain kirjasta sellaista tietoa gondolieereista, mitä en aiemmin tiennyt (eikä se ole kyseistä ammattikuntaa mairittelevaa).

Kultamunassa Guidoa askarruttaa kuollut mies, josta ei löydy mitään merkintöjä virallisista rekistereistä - aivan kuin miestä ei olisi ollut olemassakaan. Hautausta varten virallinen tunnistus on kuitenkin tehtävä, joten poliisikunta selvittelee tapausta viran puolesta. Miehen äidin tarinan "tietää koko naapurusto", vain poliisi ei. Selviää, ettei tarina ole kaunis.

Kaunis elämä sen sijaan on Leonin kuvauksen kohde. Hän ei mässäile väkivallalla eikä julmuuksilla, vaan rikosten lisäksi tai oikeastaan jopa niitä vahvempina Brunetti-tarinoissa ovat vahvasti mukana esteettiset ja kulinaristiset nautinnot. Arkkitehtuuri, pukeutuminen ja syöminen ovat erittäin vakavia pohdintoja ja tarkkaa havainnointia aiheuttavia aiheita. Brunetti on älykäs, mutta hienosteluun taipuvainen, eikä hän välty ylimielisyydeltä omanarvontunnossaan. Inhimillistä, vaikka lukijaa ärsyttelevää ja välillä tahattoman hihityttävää. Korkean virkamiehen työ ei näyttäydy lukijalle järin rasittavana, ja asiat sujuvat parhaiten ystävänkauppoina ja epävirallisten, joskus jopa lausumattomien sopimusten avulla. Kashmirvillaista päällystakkia ei tarvitse tahrata.

Brunetti on myös aviomies ja perheenisä, mikä on olennainen osa Leonin tarinoita. Paola-vaimoltaan mies saa viisaita neuvoja ja uusia ajatuksia, lapset ovat fiksuja nuoria. Idylli ei säröile. Lukijan on kaikin puolin turvallista heittäytyä lukumatkalle Venetsiaan Leonin myötä. Omasta mielestäni liiankin turvallista, vaikka tyylikäs ja sujuva teksti on helppo niellä ja sen parissa voi viihtyä vaivatta hetken verran. Toisaalta, en ole suuri Venetsian-ihailija.

Kenelle: Brunettin ikiystäville, Venetsiaa fanittaville, Italian ihailijoille, taustoitusta arvostaville, verettömän dekkarin tarvitsijoille, lempeää rikosselvittelyä etsiville.

Muualla: Tuijata sanoo Leonin otteen saattavan olla yllätyksetön mutta ihmisenmittainen. Kirsin kirjanurkka listaa Leonin kirjoja ja sanoo myös Brunettiin viitaten: "Joistakin kirjasarjoista tulee kuin tuttuja maailmoja, joihin on mukavan lohdullista aina silloin tällöin solahtaa tapaamaan vanhoja ystäviä."  Nimeänkin tämän minulle harvinaisen dekkaripostauksen dekkareita tuntevan Kirsin kunniaksi, sillä hänet on valittu Dekkariseuran Vuoden johtolanka -raatiin vuosille 2015-2016. Onnea!

Donna Leon: Kultamuna. Komisario Guido Brunettin tutkimuksia. Otava 2015. Suomennos Kaijamari Sivill.
Kustantajan lukukappale.



6 kommenttia:

  1. Olen lukenut Brunetti-kirjoja aika monta, mutta sitten lopetin, koska ne ansioistaan huolimatta alkoivat tuntua liian samanlaisilta. Meni jo sekaisin, mitkä olin lukenut ja mitä en. Sinun kirjoituksestasi päätellen sama tyyli jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jatkuu, joten yllätyksiä kaipaavalle kirja ei sovellu, mutta tuttuutta hakeville varmasti juuri sitä, mitä pitääkin.

      Poista
  2. Minäkin olen pitänyt taukoa Brunetti-kirjoista, mutta alkaa olla semmoinen olo, että voisin taas sukeltaa Venetsiaan. Sarjan alkupään kirjat ovat kotihyllyssäni, ja tauosta huolimatta en todellakaan haluaa mitään radikaaleja ylläreitä Brunetteihin. Niiden myötä saattaisin hylätä koko sarjan. :)

    VastaaPoista
  3. Mukavaa Venetsian-matkaa, MarikaOksa! Juuri tuohon tarpeeseen Leon vastaa varmalla tavalla.

    VastaaPoista
  4. Brunetteja lukee mielellään aina pienten taukojen jälkeen. Niissä on jotenkin sellainen tosi viehättävä tunnelma välillä tosi vaikeistakin aiheista huolimatta. Juuri luin yhden minäkin. pitääkin kirjoittaa blogiin siitä jossain välissä, Minulla on muuten tuo keittokirjakin ja siinä on kyllä herkullisen kuuloisia italialaisia reseptejä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma on Brunetti-sarjan ehdoton etu; tuo vanha kaupunki seurapiireineen elää kirjoissa. Ja ruokaihmisille, kuten sinä Minna, varmasti antoisaa ruokakulttuurinsa annilla. Uskon, että herkkuja kirjasta löytyisi, Brunetti perheineen osaa nauttia elämästä!

      Poista