Elävää kuvaa

perjantai 29. toukokuuta 2015

Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa

Kirsi Kunnaksen vaikutus suomalaisten lukemiseen on arvaamattoman suuri. Suuri yleisö, minä mukaanluettuna, tuntee hänen elämäntyönsä erityisesti lasten kirjallisuudesta. Runot ja lorut, jotka jäävät vuosikymmeniksi muistiin oudolla taiallaan; olen nähnyt vuoden ikäisen vauvan valpastuvan tutun riimin kuullessaan, ja omasta lapsuudestani muutama pätkä pulpahtaa vieläkin välillä mieleen. Kuten ne "iloiset possut jotka antoivat prinsessan jalkaan tossut".

Tekijän tiesin nimeltä vasta aikuisena, samoin kuin sen, että Kunnas on tehnyt paljon muutakin Hanhiemon satulippaan, Tiitiäisen satupuun ja muiden lastenrunokirjojen lisäksi.

Kunnas julkaisi ensimmäisen aikuisten runokokoelmansa, Villiomenapuu, vuonna 1947, ja toistaiseksi viimeisimmän, Valoa kaikki kätketty, vuonna 1986. Näiden välillä ja jälkeen on ilmestynyt niin runokokoelmia, käsikirjoituksia televisiolle ja teatterille kuin kymmeniä oppimateriaaleja ja satoja lehti-artikkeleita sekä käännöksiä.

Runojen ja satujen suomentajana hän on tehnyt pitkän uran ja tuonut suomalaisten ulottuville uudenlaista kirjallisuutta. Psalmien kääntämisestä tuli sanomista, kun hän halusi uudistaa kieltä kirjaimellisuudesta ajatuksen välittämiseen. Kunnas teki töitä muun muassa WSOY:n ja Gummeruksen mainososastoilla sekä näytelmäarvostelijana. Hän opetti yliopistossa luovaa kirjoittamista ja pyrki monin tavoin vaikuttamaan koulujen äidinkielen ja kirjoittamisen opettamiseen. Eikä vain pyrkinyt, vaan vaikutti: Kunnas sai tehtäväkseen WSOY:ltä laatia uuden aapisen, kun opetussuunnitelmia ja materiaaleja uudistettiin peruskouluun siirtymisen myötä. Aikamme Aapinen (ilm. 1968) on Kunnaksen suurtyö, johon hän suhtautui intohimoisesti ja uudistavasti, kuten runouden tekemiseenkin. Kirstinä sanoo: "Aapisen tekeminen oli Kirsille myös kutsumus, ikään kuin hänet olisi ohjattu tähän työhön."

Kirjailija itse toteaa:

"Kaikki mitä osaan, nekin lahjat, joita en itsessäni tiennyt olevankaan, rytmilliset, liikunnalliset ja kuvataiteellisesti, olen pystynyt kanavoimaan tähän kirjaan."

Kirstinän kirja on äärettömän mielenkiintoista luettavaa. Kirsi Kunnas ei ole julkisuuden henkilö siten, että hän olisi viihtynyt viihdelehtien palstoilla epäkirjallisissa yhteyksissä, vaikka onkin aina ollut aktiivinen järjestöihminen ja verkostoituja, myös kansainvälisesti. Ja on hänestä toki tehty henkilöjuttujakin, joista kirjassa on esimerkkinä liikuttavan hauska Radio- ja tv-lehden kansi vuodelta 1964; Kirsi pienine intiaaneineen, poikiensa Mikon ja Martin kanssa. Martti Syrjä muuten teki piirroskuvituksen 15-vuotiaana äitinsä satukirjaan Puupuu ja Käpypoika!

Kirja antaa kielitaiturin monipuolisesta urasta sen ansaitseman kuvan ja laajan käsityksen lukijalle, mikä minusta on henkilöelämäkerran tärkein tehtävä. Vaatekaappijutut eivät kiinnosta, kun on oikeaakin sanottavaa. "Lue lapselle" on hänen filosofiansa ydin, joka kestää aikaa myös nettimaailmassa, vaikka 1960-luvulla puhuttiin tv:stä, jota jotkut pitivät lastenkirjallisuuden vihollisena.

"Kirsi oli eri mieltä. Hänestä televisio oli kirjan vihollinen vain, jos sen annetan korvata kirja, sillä sekä kirja että televisio palvelevat samaa asiaa: ne johdattelevat lasta mielikuvituksen ja tiedon maailmaan." 

Kunnaksen ajatukset ja työt ovat edelleen ajankohtaisia. Esimerkkinä vaikka huomion kiinnittäminen lasten vanhempien työelämän vaatimuksiin tai poikien lukemiseen, omasta kirjallisesta ilmaisustaan- töissään hän ottaa kantaa niin ikiaikaisiin kuin ajankohtaisiin ilmiöihin - ja modernista otteesta puhumattakaan.

Pidin kirjan kronologisesta rakenteesta, jota kirjoittaja rikkoo tarpeen mukaan kulloisestakin kohteensa roolista kertoessaan. Kuvat ovat autenttisia ja mustavalkoisia, eivätkä ne ole erillisessä liitteessään, vaan ripoteltuna tekstin joukkoon, mikä on lukijaystävällinen ratkaisu (varsinkin kun alkuperäiskuvat eivät tasoltaan tietenkään ole huippupainotasoisia, mutta sitä aidompia).

Lisäksi kirja valottaa myös runoutta meille, joille Kunnaksen tuotanto, etenkin aikuisille suunnattu, on vieraampaa. Luulen kirjan myötä jopa oppineeni jotain runontulkinnasta. Ja ainakin tulin huomaamatta lukeneeksi monta runoa! Lopussa ovat elämäkertaan asiallisesti kuuluvat kirjallisen tuotannon listaus, viite- ja lähdeluettelot sekä runo-, teos- ja henkilöhakemisto. Kaiken kaikkiaan painava paketti, jota voi lueskella useaan kertaan, eri kohtiin keskittyen; kertapaahtaminen ei tunnu riittävältä, niin paljon asiaa Kirstinä kirjaan vyöryttää, eikä mitenkään tiivistetyssä muodossa, vaan enemmän jutustellen, lämpimästi ja ihaillen ystävänsä uraa kuvaten.

Kenelle: Runouden ystäville - niin ammattilaisille kuin harrastajille, työurista kiinnostuneille ja omaa motivaatiota etsiville, suomen kielen rakastajille. Ei perhedramaattisia paljastuksia odottaville.

Muualla: Maria kiittää kirjaa konstailemattomaksi, yleistajuiseksi ja lämpimäksi. Maija toivoo enemmän elämäkerrallisuutta ja vähemmän runontulkintaa - minä taas olin juuri tähän sisältöratkaisuun hyvin tyytyväinen. Kirstinä on tehnyt hienoa työtä, sanoo Sara.  Mai kertoo kasvaneensa runotytöksi Kunnaksen ansiosta, vaikkei kaikkea kirjasta ymmärtänytkään - sama täällä, mutta hyppäsin kielitieteellisimmät kohdat iloisesti yli (ehkä opettelen vielä joskus, mikä on metalepsis?). Teoksen tärkeintä antia on Kunnaksen syvä, suuri viisaus, sanoo Kirjojen kamarin Katja. Hemulin teki mieli heitellä kuperkeikkoja. Hän tuo näin mainiosti esiin Kunnaksen leikillisyyden, jota kirjakaan ei unohda. Rouva Huu ihailee Kirstinän suurta työtä, nautiskelee anekdooteista ja oli mukana synttärijuhlissa.

Vaikka myöhästyin ysikymppisiltä, onnittelen Kirsi Kunnasta näin jälkikäteen ja kiitän syvään kumartaen valtavasta työstä suomen kielen hyväksi. Olisimme niin paljon köyhempiä ilman häntä.

Leena Kirstinä: Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa. WSOY 2014.

Postaus on osa Les, lue -blogin Elämäkertahaastetta ja sen toista minihaastetta: lue kaksi täysin vastakkaista elämäkertaa. Seuraavaksi siis pitäisi keksiä ulkomailla historiassa vaikuttanut mies, joka ei ole taiteilija...

P.S. Postauksen julkaisupäivänä Kirsi Kunnas sai Sanaston ensimmäisen tunnustuspalkinnon työstään kirjailijoiden tekijänoikeuksien edistämiseksi.



2 kommenttia:

  1. Tämä kirja on minulta vallan unohtunut, vaikka olen lisännyt sen lukulistalleni. ihana kirjoitus, kirja tuli taas lähemmäs....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, ettei tämä kirja monelta unohdu, Kaisa Reetta. Jos elämäkertoja "ansainneita" listattaisiin, Kirsi Kunnas olisi kärkipäässä listallani.

      Poista