Lyhytarviot: Mäntylä, Bruun, Haahti, Petrovskaja

Uutuuskirjojen tulvasta hetkeksi pää pinnalle ja lyhyitä mainintoja muutamasta.

Ehkä Esther

Esikoiskirjailija puhuu venäjää, mutta kirjoittaa saksaksi. Vuonna 1970 syntynyt Petrovskaja on iässä, jossa sukujuuret alkavat kiinnostaa, kovasti. Ja hänen taustassaan onkin selvittämistä: perhe on juutalainen, äiti on kotoisin Puolasta, isä Neuvostoliitosta. Isovanhempien sisaruksia ja heidän jälkeläisiään löytyy Wienistä, New Yorkista, Pariisista...  Kirjailija on itse syntynyt Kiovassa ja asuu nyt Berliinissä.

"Kun kysyin isältäni, kuinka oli mahdollista, että he rakastivat Puolaa niin antaumuksellisesti vaikkei Puola rakastanut heitä, hän sanoi ettei rakkauteen tarvitse vastata."

Kirja on omakohtainen, mutta jos niin haluaa nähdä, myös yleisemmäksi kasvava päiväkirjamainen ja kirjallisesti taitava kuvaus toisen maailmansodan seurauksista, suvuista jotka hajosivat, juurista jotka katosivat - eurooppalaista historiaa, ja siksi tärkeä. Ei ponnista juonella, vaan faktoilla, tarinanpätkillä ja kirjailijan omilla tuntemuksilla.

Kenelle: Sukujuurista kiinnostuneille. Eurooppalaisuutta ymmärtämään haluaville. Niille, jotka eivät kaihda sodasta kertomista.

Muualla: Jää mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa, sanoo Lukutoukka. Oppiiko ihminen jotain historiasta, kysyy Mari A.

Katja Petrovskaja. Ehkä Esther. Tammi 2015. Keltainen kirjasto. Suomennos Ilona Nykyri.

Mariaanien hauta

Taina Haahti kuvaa kirjoissaan naisen todellisuutta raa´an realistisesti, mutta trillerin keinoin; pidän etenkin hänen työelämää kuvaavista kirjoistaan, kuten Näkymättömän nimissä ja Koeaika. Hänellä on täysin oma genrensä. Tämän ajan nainen, jolla on ongelma.

Mariaanien hauta kurkistaa enemmän perhe-elämään, loukkuun, jonka haaveet omakotitalosta, kahden lapsen ikonisesta perheestä ja aikuisten uran menestyksestä, iskee kipeästi sormille. Entä jos haave ei toimikaan todellisuudessa? Jos avioliitto on helvettiä eivätkä rahat riitä kylppärin design-laattoihin?

Kirjailija käyttää hirveän paljon sanoja: suosin niukempaa ilmaisua, enkä jaksa toistoa. Sivuja on tuskastuttavan paljon! Aihe on ehdottomasti huomionarvoinen ja varmasti monelle kipeästi tuttu, ja Haahti on fiksu, kaunistelematon kirjoittaja (jos sanatulvaa ei sellaiseksi lasketa), joten oikealle lukijalle tämä varmasti kolahtaa lujaa. Eikä aiheen painavuutta voi kieltää kärsimättöminkään. 

Kenelle: Aikuistuville naisille. Haaveen ja todellisuuden erottamaan pyrkiville. Niille, joiden mielestä kaikki on mahdollista ja vain itsestä kiinni. Uran ja perheen tasapainoa tuskaileville. 

Muualla: Ei ole helppo, mutta hirvittävän tärkeä, sanoo Annika K arviossaan, joka sanoo kaiken tarpeellisen, ja yhdyn täysin hänen kommenttiinsa: "On hienoa Taina Haahtilta nostaa esiin näin arkinen ahdinko". Hemulin kirjahylly kaipaa myös miehen näkökulmaa, mutta piti valtavan paljon kirjan tunnelmasta ja kielestä ja ihaili hänkin kirjailijan uskallusta. Mari A piti tarinasta, joka rakentuu hitaasti eteenpäin.

Taina Haahti: Mariaanien hauta. Siltala 2015. (Kustantajan sivulla kirja esiintyy jostain syystä nimellä Mariaaninen hauta)

Kaikki mikä on sinun

Kirjan kansi on kuin upea eksoottinen lintu, hehkuvan pinkkeine kukkineen, vihreyksineen ja kultauksineen. Eksoottiseen maahan tarina meidät heittääkin, täältä katsoen: Bangladeshiin, USA:n kautta, jossa suomalainen Anna opiskellessaan tapaa Taufiqin.

Rakkaustarina, totta kai, ja nykymenossa tärkeä kädenojennus yli kulttuurien. Tosin Annaa ei niinkään Bangladesh kiinnosta, mies sitä enemmän. Suhde ei kehity salamana, vaan hitaasti, eikä Anna voisi kuvitellakaan muuttavansa tuohon outoon maahan, jossa Taufiqin suvulla on tärkeä asema niin politiikassa kuin liike-elämässä. Vuoden verran hän sentään lupaa maahan tutustua, ja niin vietetään häitä.

Kuinka käy, jääköön arvoitukseksi. Kulttuurien törmäys on tietysti väistämätön, muttei repivä, vaan rakentava. Pidin kirjan aiheesta ja modernista tulokulmasta sekä bangladeshilaisen elämän kuvauksesta, mutta kaunokirjallisia uskottavuuspisteitä laskivat tekstin sekaan ujutetut reseptit (en ymmärrä niitä), samoin hieman hapuileva vaikka rikas ja välillä hyvinkin oivaltava kieli, joka toistaa nuoren naisen puhe- ja ajattelutapaa, romantiikalla kyllästettynä. Anna on niin kaunis ja mukava, Taufiq komea ja unelmakäytöksinen nuori mies, ja hänen suvustaan Anna löytää muitakin mukavia persoonia. Kaikki ovat niin... no, kovin mukavia ja sivistyneitä, ettei pinkki repeile eikä kultaus karise. Johdonmukainen suoritus sinänsä. Makeudesta huolimatta yllättävää kyllä jälkimaku on melko neutraali, mikä on siis myönteistä, koska en ole suuri makean ystävä.

Kenelle: Romantikoille, erikulttuurisia liittoja miettiville, söpöilyä kestäville, vaaratonta liikuttumista kaipaaville.

Muualla: Bruun onnistuu parhaiten kuvatessaan paikkoja ja tapahtumia, sanoo Kirjakko ruispellossa. Kirjassa on paljon hyvää, mutta olisin kaivannut jotain lisää, miettii Hemuli. Bruun tuo hyvin esiin molemminpuoliset ennakkoluulot, sanoo Ulla.

Kristiina Bruun. Schildts & Söderströms 2015.

Audrey, rakkaani 

Pienoisromaani vie lukijan jazzintäyteiseen, pehmeään illantummaan ja haaveiden maailmaan. Tyylikkäästi vaikka hieman kotimaisen kulmikkaasti - mielessä häivähtävät Paul Austerin New York -trilogia ja kotimaisista Marco Kosonen, vaikkapa Ravintola Lopullaan. Mainitut kirjailijat varmaan rakastaisivat tätä kirjaa!

Nyt ei eletä synkeitä sota-aikoja, ei kärsitä perhedraamoista eikä itketä maailman puolesta. Vain nautitaan tästä hetkestä, musiikista ja tunteesta. Ne ovat vahvoja, ylitsekäyviä, hallitsevia - muuta ei ole. Eikä muuta tarvita. 

Kirja sopii etenkin heille (eikun meille), jotka hakevat tehoa ja tarkoitusta jokaiselle minuutille. Se on hyvä muistutus siitä, että järjen lisäksi ihmisessä on paljon muuta. Kirjallisena suorituksena ehkä huomautettavaa löytyisi, jos jaksaisi etsiä, mutta ajatus ja tunnelma ovat sen verran vahvoja, ettei jaksa. Tykkään ja peukutan.
  

Juha Mäntylä: Audrey, rakkaani. Reuna 2015.

Kenelle: Stressaantuneille, multitaskaajille, arkirealismin ulkopuolelle uskaltaville, unelmissa eläville tai sitä kaipaaville, jazzin ja vanhojen elokuvien ystäville.

Muualla: Jonna Lukunurkkauksessaan sanoo kirjaa pieneksi kirjaksi, jossa on suuria asioita. Kirjakaapin kummitus -Jonna viehättyi. Kaisa Reetta sanoo kirjaa oudoksi linnuksi, josta jäi todella hyvä mieli.