Muistan: Otavan aika

No nyt päästään asiaan! Ei sillä, etteivätkö Hannu Mäkelän lapsuus- ja nuoruuskirjat olisi kiinnostaneet, mutta toki kirjahullua kiinnostavat kirja-alan ja kustantamisen kuviot eri tavalla. Ja kiitos Mäkelän, pääsemme nyt mukaan 1970-luvun ja sen jatkumon kustannusmaailmaan.

Mäkelä aloittaa toivetyöpaikassaan Otavassa 1967, ylpeänä työnantajastaan, suuresti ihailemansa Paavo Haavikon alaisena. Saamme tarkan kuvauksen ensimmäisistä työpäivistä ja tehtävistä, joita mies Reenpäiden perheyrityksessä alkaa hoitaa. Vino pino käsikirjoituksia luettavana, satoja kirjailijoita vastauksia vailla! Haavikko järjestää surkeassa taloudellisessa tilanteessa kärsivän kustantamon toimintaa järjestelmälliseen suuntaan, mikä alkaa tuottaa tulosta. Eikä hän suinkaan ole keskusteleva esimies, vaan käskyjä on noudatettava, vaikka mahdoton työmäärä paisuu kuin pullataikina. Ilmeisen hyvin Mäkelä pärjää, sillä vastuut kasvavat työn myötä.

Meille kuvataan tarkasti työympäristö ja siellä vaikuttavat henkilöt. Ne henkilöt! Oma väki, kääntäjät, kirjailijat. Saamme nimien ja luonnekuvausten herkullisen kavalkadin. Mäkelä tutustuu Antti Hyryyn - joka auttaa Mäkelää talonrakennuksen alkuun - Samuli Paroseen, Jarkko Laineeseen, Alpo Ruthiin, Antti Tuuriin, Laila Hietamieheen, Arto Melleriin... nimien ja persoonallisuuksien lista on loputon.

Vaikka ajan kirjat ja kustantamon sisäiset työtavat ovat kiinnostavia, erityisen mukava on kuulla alan ammattilaisen ja kirjailijan, alan grand old manin, ajatuksia kirjallisuudesta, joita hän ripottelee tekstin sekaan: tätä puolta olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Ala mullistuu monin tavoin myös teknisesti juuri tuona ajanjaksona, kuten itse työn tekeminenkin. Miestä askarruttaa se, ettei omalle kirjoitustyölle juuri jää aikaa. Havainto työn roolista on moderni siinä mielessä, että muilla aloilla tätä käytetään nykyisin yrityksistä ja sen asiakkaista, pyritään yhteistyöhön vastakkainasettelun sijaan, molempien edun varmistamiseksi.

"Kustannusvirkailijan tehtävänä ei myöskään ole olla vain kustantajan puolella, vaan myös ja nimenomaan kirjailijan. Vasta silloin voi yhteistyö olla todellista." 

Kustantamon on Mäkelän mukaan paitsi huolehdittava vanhoista kirjoilijasta, myös löytää uusia: "Ilman uutta ei lopulta ole kustantamoakaan." Tämän vuoksi Otava järjestää novellikilpailun 1977: haaviin jäävät muun muassa Olli Jalonen ja Raija Siekkinen. (Palkintojenjakotilaisuuden seurauksena Mäkelä ei muuten enää koskaan käy ravintola Klippanissa, hauska tarina sekin, monen muun joukossa).

"En vieläkään osaa vastata siihen, miksi jostain tulee, kasvaa ja kehittyy ihan oikea ja todellinen kirjailija ja toisesta lähes kaltaisesta sittenkään ei. Onko kyse sinnikkyydestä ja sattumasta vai sitten lahjoista? Lahjoja toisaalta löytyy monelta, mutta jokin este pysäyttää juoksun, joskus viime hetkellä. On kirjailijanalkuja joiden kehitys ei vain ota jatkuakseen, vaikka ainesta olisi."

Mäkelä kuvaa peruslähtökohtia ja keinoja, joilla kustantamo voi asiaa edistää. "...jos kyseessä on myyvä kirjailija, monenlaiseen ryhdytään." Tätä kuvaa myös riemastuttava taksiajelu Paavo Rintalan kanssa.

Runous on Mäkelän sydäntä lähellä, ja sitä hän edistää mahdollisuuksiensa mukaan. Saamme kuulla myös herra Huu -kirjojen syntyvaiheet sekä maininnat kirjailijan useista avioliitoista. Kirja on huiman laaja paketti ja kiinnostava kooste aikansa kustannusmaailmasta, mukavan ja ammattimaisen tarinoinnin muodossa. Varmasti aineksia olisi ollut paljon laajempaankin, mutta viisaasti hän on valikoinut ja jättänyt uskoakseni jotain myös kansioidensa kätköön.

Mutta voi, ne "tietokoneen vialliset fotonit", ovat iskeneet tähänkin tekstiin. Ehkä kustantaja on liikaa luottanut kirjailijan omaan tarkistukseen, sillä kirjoitusvirheitä on paljon. Kukapa omaa tekstiään pystyisi täydellisesti oikolukemaan. Siitä huolimatta, kirja on nautittavan runsaudensarvimainen katsaus kotimaiseen kirjallisuuteen ja kirja-alaan Mäkelän Otava-jaksolla, joka päättyy vuoden 1986 loppuun.

Kenelle: Kotimaisen kirjallisuuden kustannustoiminnasta kiinnostuneille. 1970- ja 1980-luvuilla vaikuttaneiden alan toimijoiden ja kirjailijoiden taustatietoja - ehkä juorunhippusiakin, jos niin haluaa katsoa - hakeville. Uratarinoita tutkiville, muistelmia ahmiville.

Hannu Mäkelä: Muistan: Otavan aika. Tammi 2015. Kustantajan lukukappale.

Liitän kirjan osaksi Reetan Elämäkertahaastetta 2015.