Ihmeellisten asioiden museo

Luin ällistyttävän vaikuttavan sadun, jossa on hurjasti kiehtovia elementtejä: New York vuonna 1911, yksinäinen tyttö, jolla on salaisuuksia, hullu professori ja sankaripoika, muutamia mainitakseni.

Coralie asuu isänsä, professori Sardien, kanssa talossa, jonka toinen puoli pyhitetty isän intohimolle ja elämäntyölle, ihmeellisten asioiden museolle. Isä on kerännyt museoonsa kaikenlaista ihmisiä kauhistuttavaa ja kiehtovaa, joita saa käydä ihmettelemässä maksua vastaan: kahdeksansorminen käsi, ihmiskallo jossa oli sarvet, silmättömän vauvan ruumis, toinen toistaan kädestä pitävät syntymättömät apinakaksoset, erilaisia luonnonoikkuja eläimistä ja kasveista... Lisäksi näytillä olivat elävät ihmeet: kaviojalkainen poika, pitkän karvaturkin peittämä mies, puolikas nainen - outoa henkilökuntaa, joka tulee sesongiksi professorille töihin ja häviää talveksi kuka mihinkin.

Coraliella itselläänkin on erikoisia ominaisuuksia, joita isä ei jätä hyödyntämättä. Kun tyttö on tarpeeksi vanha, hän alkaa osallistua näytöksiin. Hänen elementtinsä on vesi.

"Siitä lähtien, kun aloitin urani isän museossa, hän sanoi yhä uudestaan minun olevan yksi maailman ihmeistä."

Äitiään Coralie ei ole koskaan nähnyt, mikä ruokkii tytön mielikuvitusta. Kuuliaisesti hän noudattaa ankaran isänsä toiveita, hoitajanaan Maureen, joka on lähinnä normaalia ihmistä niistä, jotka tytön elämään vaikuttavat. Kun Coralie tulee murrosikään, alkaa hän myös kyseenalaistaa ja nähdä maailmaa eri silmin, kuten luonnollista on. Mutta millainen maailma se on?

Kirjailija on sitonut tapahtumat löyhästi todelliseen historiaan. New Yorkin rajun kasvun aika - se ensimmäinen urbaanisaatiovaihe eri puolilla maailmaa, myös Helsingissä tuohon aikaan - piirtyy lukijan silmiin; nykyinen katuverkosto alkaa muotoutua, joka puolelle rakennetaan. Tuolloin on vielä mahdollista kadota nimettömyyteen tai pärjätä silkalla voimalla ja oveluudella, olemattomien rekistereiden ulkopuolella. Tehdastyöläiset, uusi kansanluokka, ovat johtajiensa armoilla, ilman minkäänlaista työolojen valvontaa. Tyttöjä ja naisia hyväksikäytetään härskisti, kuten heikompia on tapana. Väkivalta ja rikokset kasvavat samaa tahtia asukasmäärän kanssa ennen kuin hallinto ehtii mukaan suitsimaan menoa. Yleisö kaipaa huvituksia, ja siihen saumaan professori on museollaan iskenyt, mutta Coney Islandin suuret huvipuistot vievät jättipotin. Jopa Sigmund Freudiin ne tekivät vaikutuksen, kun hän kävi tutustumassa amerikkalaiseen ajattelutapaan.

"Mielikuvitus oli Brooklynissa kaikki kaikessa, ja sitä museonjohtaja Sardien oli myytävä; se oli hänen lahjansa, lahja josta hän kiitti luojaansa joka ainoa päivä. --- Hän ymmärsi, etteivät pelkät silmät osanneet huijata ihmisiä vaan myös heidän mielensä."

Ortodoksijuutalaisesta kodista lähtenyt Eddie on valokuvaaja, joka dokumentoi aikaa kamerallaan. Lehdet maksavat hänelle etenkin rikoskuvista. Eddie on tunnettu tietyissä piireissä taitavana löytämään kadonneita henkilöitä - joita tuohon aikaan riitti - ja eräs keikka tutustuttaa hänet Coraliehen. Romanttista, toki, mutta ei aivan suoraviivaista sellaista.

Tarina kietoo historian hämärään viittaan paljon julmuutta ja kauheuksia, mutta myös niitä inhimillisyyden ja selviytymiskyvyn pilkahduksia, joiden ansiosta lajina täällä olemme, sellaisina kuin olemme. Ehkä rujoina, mutta hengissä.

Kirjan henkilöt ja aika ovat sen verran kaukaisia, ettei heihin voi samaistua, enkä sitä kaivannutkaan. Sadusta on kuitenkin kyse. Suomennos on taitavasti tyyliin sopiva. Kuten aiemminkin olen urputtanut, en pidä pitkistä kursivoinneista kirjoissa. Ne haittaavat lukemista ja aliarvioivat lukijan kykyä erottaa kertojat toisistaan - jos se on tässä se syy, miksi niitä käytetään. Mutta itse satu on mahtava ja sekoittaa totta ja tarua kiehtovasti ja koukuttavasti. Mukana on jopa kirjallisuutta: Kotiopettajattaren romaani nousee toistuvasti. Tuntui kuin olisin kirjan myötä hetkeksi siirtynyt toiseen maailmaan, paikkaan ja aikaan. Ihmeellisesti, kuten teemaan sopii.

"Maailmassa on enemmän erikoista ja ihmeellista kuin useimmat ymmärtävät. --- Kukaan ei ole sitä miltä näyttää." 

Kenelle: Mielikuvituksen ja historiatiedon yhdistämisestä nauttiville, satumaisuutta sietäville, erilaisuutta ymmärtäville, valokuvauksesta kiinnostuneille.

Muualla: Erilainen, kiinnostava ja mieleenpainuva tarina, sanoo Kirjakirppu. Täydellinen lukuromaani, arvelee Lumiomena, kiistellystä termistä huolimatta, jota käyttää myös Kaisa Reetta puhuessaan hienosta lukuromaanista. Tunnelma on kohdillaan, sanoo Lukuisan Laura. Runsas ja mehevä, muttei Punaisen puutarhan veroista taikaa, arvioi Suketus. Mukava lukea, muttei Tiinassa herättänyt suuria tunteita. Bleue ihaili kokonaisuuden lisäksi yksityiskohtia, kuten suomentajan sanastoa. Hemuli kaipasi lisää professorin näkökulmaa. Tunteita ja tapahtumia on Elegian makuun. Tasokas teos, sanoo Takkutukka.

Alice Hoffmann: Ihmeellisten asioiden museo. Gummerus 2015. Suomennos Raimo Salminen.