Piikojen valtakunta ja kirja-arvonta

Albert Edelfelt: Haravatyttö,1886.
Kuva: Kansallisgalleria, Jukka Romu.

Ne vanhat hyvät ajat saavat ihan uuden merkityksen, kun tutustuu menneiden vuosisatojen elämään.
Ei olleet hyvät ajat, oli pahat ajat, jos naisten asemaa ajatellaan. Mutta eivät aivan niin pahat kuin luulimme ,jos uskomme tutkija Tiina Miettistä (ja miksi emme...)

Ollaan Ruotsi-Suomen valtakunnassa ja nyky-Suomen länsiosissa. 1600-1700-luvuilla periytyminen määräytyi sukupuolen mukaan. Piian töihin saattoi joutua talollisen tytärkin, kun veli peri kotitilan; hän saattoi jäädä hoitamaan veljen taloutta tai etsiä töitä muualta. Nainen oli holhouksen alainen vuoteen 1864 asti: se tarkoitti, että hänen omaisuudestaan ja asioistaan päätti aina mies. Jos vihittyä sellaista ei ollut, holhooja oli isä, veli tai muu sukulaismies.

Kirja kuvaa monia henkilökohtaisia kohtaloita, niin tarkasti kuin ajan asiakirjat antavat myöten. Se tuo henkilot eläviksi: nämä naiset ovat meidän esiäitejämme. Yksi iso havainto minulle kirjaa lukiessani on valtava työn määrä, jota naiset ovat aina tehneet. Taloudet, karjat, perheet ja tarvittaessa ns. miesten työt - ja usein oli tarpeen, kun sota vei miehet. Edes aatelisnaiset eivät välttyneet työnteolta, vaikka saivat silkkiin ja samettiin pukeutuakin (se oli rahvaalta kiellettyä, tosin ei heillä siihen olisi ollut varaakaan). Aatelisneidoilla saattoi jopa olla enemmän velvollisuuksia: oli oltava kaunis, kielitaitoinen, musikaalinen ja henkevä keskustelija "ja tietenkin hänen piti olla myös erinomainen kodinhoitaja."

Mutta piika-asiaan: sana on tarkoittanut jossain vaiheessa nuorta naista yleensä, eikä sen merkityksessä aina ole ollut alentavaa latausta. Itse asiassa piikominen antoi naimattomille naisille ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä maailmaa ulkomaita myöten ja oppia tärkeitä taitoja jopa niin, että uralla saattoi edetä hyvään asemaan hyvän työnantajan palveluksessa, ilman miestä, sinkkuna. Piioista saattoi tulla isossa talossa luottopalvelijoita ja lähes perheenjäseniä turvattuine oloineen, kuten myöhempien aikojen Downton Abbeystä olemme nähneet. Luokkaerot silti pidettiin tiukasti mielessä, samoin lait ohjasivat tarkoin naisten asemaa.

Eikä hyviä työnantajia kaikille riittänyt. Mieron tielle lähtö kummitteli aina naimattoman ja omaisuudettoman naisen mielessä, joten avioliitto oli ensisijainen tavoite. Työura päättyi käytännössä aina avioliittoon, sanoo kirja. Oliko tosiaan noin; myöhemmässä historiassa monet aviopuolisot saattoivat palvella samaa työnantajaa, lapsineen kaikkineen. Mutta ajat olivat kirjan kuvaamana aikana toiset, joten uskon tutkijaa.

Yksi yllättävä huomio kirjassa on myös se, että lapsenteko ei aina suistanut naista kerjäläiseksi ja hylkiöksi. Kirkko ei tietenkään esiaviollisia suhteita hyväksynyt, mutta ilmeisesti kansalla oli käytännön järkeä: näin nyt vain saattoi joskus käydä, kun ehkäisyä ei ollut. Raskaus ei ollut välttämättä niin lopullinen rikos kuin historiallisista romanttisista romaaneista voisi luulla, vaan siihen liittyi monta muuta tekijää. Suhde naimisissa olevaan mieheen oli raskauttavampi rikos - myös miehen puolelta - kuin kahden vapaan, avioliittoa suunnittelevan välillä. Aina ei ollut taloudellisista tai muista syistä mahdollista avioitua heti. Eikä isäntä ja piika aitassa -myytti ollut arkipäivää; myös isäntä saattoi saada raipaniskuja ja kovat sakot, jos hän ei suojellut palveluskuntaansa kuten piti.

Lapsen asemaan tosin vaikutti suuresti se, oliko hän syntynyt aviottomana vai ei. Myös kihlaus- tai naimalupaus luotetettavien todistajien läsnäollessa laskettiin oikeudessa todisteeksi. Lapsenteko ei ollut automaattisesti aviolupaus, mikä teki naisen valinnoista vaarallisia: suostuako sänkyyn vai ei? Jos suostun, odottaako avioliitto ja turvattu kunnia loppuelämäksi, vai hylkäys ja sukulaisten apuun turvaaminen, jos ja kun työkin loppuu?

Suku- ja perheyhteys oli vahva, ja jokaisen tuli kuulua jonnekin, irtolaisia ei laki suvainnut. Perheen tukea saattoi saada, vaikka valitsikin väärin. Jos naisella oli omaisuutta, hän voi hengittää helpommin. Avioon silti pyrkivät kaikki naiset, eikä 45-vuotias talon omistava morsian ja kaksikymppinen sulho ollut ennenkuulumaton yhdistelmä, vaikka ei tavallinen. Tutkija sanonee tälläkin, että naisen asema ei ollut käytännössä aivan niin (vaikka melkein) yksiselitteisen harmaa ja alistettu kuin meille on uskolteltu. Oli myös vapautta valita, jos asiat hoiti fiksusti ja oli onnea matkassa. Eikä Jane Austenin myöhemmin kauhistelema kaikkein pahin kohtalo, palkkatyöhön joutuminen, ole ollut naiselle aina pelkästään helvettiin joutumista.

Karunpuoleinen faktatieto herättää suuresti kunnioitusta esiäitejä kohtaan ja avaa silmiä omaan historiaamme, kuten säätyeroihin. Vielä 1800-luvulla aatelisveren ajateltiin olevan erityisen ylevää, jota ei saa sekoittaa rahvaaseen, jottei veri huonone - jotkut olivat sitä mieltä vielä 1900-luvun alussa. Oletan ajatuksen kadonneen tai jopa muuttuneen päinvastaiseksi 2000-luvulla, kun ajatellaan vaikka nykykuninkaallisten avioliittoja.

Kirja on erinomaisen tärkeä kuvaus naisista ennen meitä. Helposti luettava vaikka kokonaisuutena jokseenkin vaikeasti hahmotettava kokonaisuus, jonka johtopäätökset jäävät hieman epäselviksi. Mutta silti se herättää ajatuksia naisen asemasta ja antaa perspektiiviä meille nykypäivän työn orjille. Itse itäsuomalaisine juurineni olisin halunnut kuulla tarinoita myös sieltä suunnalta. Mahtoiko itärajan läheisyys vaikuttaa oloihin vai olisiko tarina suurinpiirtein samanlainen? Länsi-Suomi vauraampana seutuna ja Ruotsia läheisempänä saattoi olla helpompi tutkittava vaikka siksi, että dokumentointia ja asiakirjoja voi olla enemmän tutkittavaksi. Erikoismaininta Ville Lähteenmäen kauniille ulkoasulle. Kuvituksena kantta myöten on käytetty klassikkotaiteilijoitamme.

Kenelle: Perheen ja työn yhdistämistä tuskaileville, historianlukijoille, mennyttä haikaileville, naisen asemasta kiinnostuneille.

Muualla: Sinisen linnan kirjaston Maria muistuttaa naisen aseman Eurooppa-kontekstista ja rajalinjasta avioitumisiän suhteen. Laadukas ja toimiva kokonaisuus, sanoo Kirjakaapin kummitus. Kirjahilla tykkäsi kovasti mielikuvasta sisukkaasta nuoresta naisesta, joka tarpoo kohti omaa elämäänsä. (Hienosti sanottu, Kirjahilla!) Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, sanoo Maija Kirjojen keskellä. Kirjakaapin avaimen Jonna piti kokonaisuutta selkeänä ja sai paljon silmiäavaavaa uutta tietoa.

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla. Atena 2015.

Haluan tämän tärkeän kirjan kiertoon kiinnostuneille enkä hyllyyn pölyttymään: jos kiinnostuit, laita kommentti. Arvonnan suoritan kommentoijien kesken ma 30.11., ja voittaja saa kustantajan ystävällisesti lahjoittaman kirjan postissa seuraavalla viikolla (jos posti kulkee!) sekä yllätyspokkarin kaupan päälle. Onnea arvontaan!

P.S. Työelämätrilogiani on nyt valmis: seuraavaksi sukellan blogissa pahuuteen parin kirjan verran.

-------- Lisäys 30.11. Arvonnan voittaja on Jenni/Sivu sivulta! Kiitos kaikille osallistujille!-----------