Kehuttua nobelistia Toni Morrisonia en juuri tunne, yhden sentään näköjään aiemmin lukenut. Luoja lasta auttakoon -kirjaa olen kuullut sanottavan kirjailijan teoksista "helpoimmaksi", joten sopii hyvin tutustumiseen. Koti-kirjan kanssa tässä on paljon samankaltaisuuksia.
Bride on musta tyttö, jonka äiti inhosi tyttöä syntymästä asti tämän ihonvärin takia - äiti ei itse ollut näkyvästi tummaihoinen, eikä isäkään, vaan tytön väri tuli jostain kauempaa suvusta. Syrjintä oli siten Bridelle tuttua pienestä lähtien, hätkäyttävimpänä se, että pahimmin lyötiin oman perheen taholta. Edes äiti ei osannut nähdä kaiken sen mustan ohi, että kuka siellä takana oli,...
Morrison kuvaa syrjintää ja vähättelyä ja niiden vaikutuksia tehokkaan tiiviisti, harkituin iskuin ja aidonoloisten äänien kautta. Hän taitaa psykologiansa ja väläyttää ihmistuntemusta vähintään sivulauseissa nasevilla kuvauksillaan:
"...hän ei tehnyt muuta kuin reagoi - ilkkui, nauroi, hylkäsi, löysi vikoja, halvensi - se oli nuoren miehen näkemys kriittisestä ajattelusta."
Kirjassa on monta ääntä Briden ja hänen äitinsä lisäksi, mutta ne kaikki puhuvat samaa surullista tarinaa. Vaikka Bride nousee ja pärjää, moni muu ei. Lasten laiminlyöntejä, lukijaa itkettävää hyväksikäyttöä. Ikuista huonommuuden tunnetta, anteeksipyytelyn tarvetta.
"Sillä on väliä, mitä lapselle tekee. Lapset eivät välttämättä unohda sitä koskaan."
Nopealukuinen muttei kevyt kirja aiheesta, jonka ensin ajattelin olevan kaukainen perinteisesti Pohjois-Amerikalle ominaiselta mustat-valkoiset-asettelultaan, ja kieltämättä, hieman se sellaiseksi jäikin maantieteellisen ja kulttuurisen välimatkan vuoksi. Ehkä myös osin rankkuutensa; saattoi olla lukijan itsesuojelua olla päästämättä pahimpia juttuja lähelle. Lukemisesta ei voi sanoa nauttivansa, paitsi huipputekijän tekstin takia.
Vaikka itse asiassa, saman ajattelun kanssa nimenomaan tässäkin yhteiskunnassa koko ajan kipuillaan. "Ne" ja "me" -ajattelun - ketkä ovat oikeutettuja johonkin ja ketkä eivät. Aikaan iskevä kirja, jota tekisi mieli suositella rasisteille, fasisteille ja muille herkästi ihmisiä luokitteleville. Ehkä surullisinta on kuitenkin se, että juuri ne ihmiset, jotka kirjan herättämiä ajatuksia kipeimmin tarvitsisivat, eivät sitä varmasti lue.
Kenelle: Ennakkoluulojaan vastaan kamppaileville. Syrjinnästä kärsiville tai siitä toipuville. Lasten kohtelua pohtiville. Ymmärrystään laajentamaan yrittäville.
Muualla: Moniäänisesti etenevä kerronta on sujuvaa, sanoo MarikaOksa. Mari A yllättyi; kirja ei ollutkaan odotetun vaikea. Selkeä kannanotto onnellisen lapsuuden puolesta, sanoo Kirjakirppu. Morrison on suvereeni tarinankertoja, sanoo Kaisa Reetta. Kirkasta kristallia, sanoo Omppu. Bleue lumoutui. Myös Ulla hämmästyi tekstin kirkkaudesta. Suketus vertaa kirjaa Hertta Müllerin Matalaan maahan.
Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon. Suomennos Kaijamari Sivill. Tammi 2016.
Helmet-haasteessa 2016 ruksi kohtaan: Nobel-voittajan kirjoittama kirja.
Minua on ihmetyttänyt, kun aika moni on sanonut tästä, että tämä on (liian) helppo Morrisonin kirjaksi. Tässä käsitellyt asiat ovat valtavia. Kysymyksiä, joihin vastauksia ei ole. Siihen nähden sanan 'helppo' käyttö tuntuu aika ... jännältä.
VastaaPoistaOikeampi voisi olla termi "ei vaikea": juttu tuli siitä, että niin moni on kuvannut Morrisonin kirjoja "vaikeiksi" - mitä se sitten tarkoittaakaan - ja halusin alleviivata sitä, että ei ole vaikea, ei kannata aristella lukemista sen takia. Mutta ei ole kevyt, todellakaan.
PoistaMinulle tämä on oudon "helppo" Morrisonin kirjoittamaksi siksi, että tämä on nopealukuinen, erittäin selkeä. Ei tarvitse ikäänkuin rakentaa palapeliä tekstiä lukiessa - tai siihen ei ole nyt mahdollisuutta - kuten yleensä Morrisonia lukiessa. Se hidasta lukemista ja takaisin palailua vaativa lukeminen on ollut nautinto Morrisonia lukiessa. Tämä kirja on hyvä kyllä, mutta jotenkin mielestäni haalea Morrisonin kirjoittamaksi, ei hänen parhaitaan.
VastaaPoistaTietenkin ongelmat ovat myös eri tasoa kuin orjuuden ajan kuvauksissa. Kuolaimia ei tungeta suuhun eikä naisia astuteta miehillä ja miehiä määrätä nuorten tyttöjen kimpuuun siittämään uusia orjia. Tätähän Briden äiti (vaikka hänenkään elämänsä ei enää ollut ihan tuota) pohtiikin ja tuhahtelee, että miten hän olisi vielä ehtinyt rakastaakin, silittää ja paijata, kun elämä oli niin vaativaa.
Kuulostaa rankoilta, nuo tarinat joihin viittaat. Ja lukijaa haastavilta. Vielä minulta kokemattomia. Briden äitiäkin melkein kävi sääliksi, melkein.
PoistaMinäkään en kuvaisi tätä kirjaa misssään tapauksessa helpoksi, kuin ehkä ihan pinnaltaan. Morrisonin iskevyys nousee jutussasi hienosti esille.
VastaaPoistaBriden äiti jäi minulle arvoituseksi, silleen sopivasti.
Helppoja asioita tässä ei ole, mutta kirja on selkeä, kuten Marjatta hyvin kuvaa. Ehkä Briden äiti ei koskaan saanut kasvaa aikuiseksi, kaiken keskellä. Silti on vaikea antaa anteeksi sitä, ettei hän pääse henk koht traumojensa js tuntemustensa yli, vaikka kyse on omasta lapsesta.
PoistaAuts, piti poistaa yksi kirjoittajan oma poistama kommentti roikkumasta, poistui näköjään myös kommentin kommentit - tietysti, tajusin vasta poiston jälkeen. Sori, ei ollu tarkoitus sensuroida. Joka tapauksessa kommentoija aikoo lukea kirjan, joten mission accomplished!
VastaaPoista