Katri Lipson: Detroit

Katri Lipson yllättää aina: hänen kirjansa liikkuvat maasta ja maanosasta toiseen, ihmistyypistä toiseen ja kolmanteen - ei voi arvata, mitä on tulossa. Ei tälläkään kertaa.

Kosmonautti vuodelta 2008 (esiblogiaanisena aikana) on itkettävän melankolinen kertomus itänaapurin nuorista miehistä ja haaveista, mutta nyt mennään täysin sen vastakohtaan, Amerikan Yhdysvaltojen nuoriin miehiin. Melankolia ei katoa, mutta muut elementit vaihtuvat: fyysisyys on nyt ensi sijalla, haaveista tehdään totta vaikka väkivalloin. Because I can. Ja nyt siis puhutaan jääkiekosta. Maailman parhaiden jääkiekkoilijoiden NHL-liigasta, jonne Lipson on perustanut oman joukkueensa, ja siinä pelaavat Timothy ja Nathan. Heistä kasvaa parhaat ystävykset ja pelikaveruus, jollaisesta kaikki olemme lukeneet iltapäivälehdistä, sankareidemme haastatteluista ja elämäkerroista. Peli toimii kuin ajatus, ja kaksi on paljon enemmän kuin yksi plus yksi. Tajuamme tämän ilman NHL-taustaakin, jos itsellämme on vastaava kokemus ystävyydestä tai toimivasta työyhteisöstä (ja toivon, että monella on). Mutta nyt ei ole kyse vain pelin toimivuudesta.

Lupaava kiekkotähti Timothy on vasta 19-vuotias, kun hän halvaantuu pelissä kaulasta alaspäin. Neliraajahalvaus, josta ei voi toipua, koskaan. Miten reagoi Nathan, Timin paras ystävä ja pelikaveri? Ja mitä oikeastaan tapahtui Timothyn loukkaantuessa vakavasti? Ketä voimme syyttää?

"Nathan osaa ilmeisesti harhauttaa kaukalon ulkopuolellakin."

Timin elämä saa tietysti täysin uuden suunnan, mutta niin käy myös Nathanille. Saako Timin onnettomuus myös tämän tunteet pintaan, vai mistä hänen käytöksensä johtuu? Nathan häipyy maisemista, nappaa mukaansa sokean Janetin, koska muita ei ole. Road-movieta muistuttava tarinankohta vie Nathania ja Janetia jonnekin, äärimmäisyyksiin. Janetin sokeus vertautuu Timin halvaukseen ja Nathanin omiin vammoihin, jotka eivät näy päälle päin. Voit olla maailman paras jollain alalla, mutta täysin avuton jollain toisella. Lipson kuvaa äärimmäisyyksiä, monessa mielessä. Hän laittaa meidät kulkemaan niin jäällä kuin polttavankuumalla aavikolla. Todessa ja valheessa.

"- Mä tiedän susta muutakin. En ole ollut ihan rehellinen. Sillä tapaa etten ole kertonut kaikkea. Miksi olen täällä. Mitä olen susta kuullut. Yhdeltä tyypiltä."

Janet on tyttö, jonka elämässä on rikki muutakin kuin näkö, mutta selviytymiskyvyssä ei ole mitään vikaa. Nellie, ihana hoitaja, huolehtii Timistä paitsi ammattitaidolla, myös tunteella. Vai kuuluuko jälkimmäinen edelliseen, kun huippuhoidosta puhutaan? Emme ehkä koskaan saa tietää; naiset jäävät tarinassa taustalle. Myös äiti.

"Isä ja poika seisovat sillalla, kohtaavat naisen kärsimyksessä. Toinen on mennyt toisen sisään, toinen tullut ulos, ja samaan naiseen liittyvät ehdottoman vastakkaiset meno- ja tulosuunnat aiheuttavat kiusaannusta, mutta molemmat haluavat uskoa hysteeriseen viisauteen naisen sisällä."

Jos aiemmin luulin kirjailijaa hienovaraisten tunteiden ja outoja olosuhteita harson läpi kuvaavaksi kertojaksi, harso repeytyy ja kuva muuttuu: tai paremminkin kasvaa, ovathan salatut tunteet ja taviksille erikoiset olosuhteet nytkin läsnä (harva meistä on pelannut NHL:ssä). Mutta nyt hyvin todellisina, fyysisesti toteennäytettyinä ja todenoloisesti kuvattuina. En tunne peliä niin hyvin, että osaisin arvioida tekstin faktapohjaa, mutta se ei ole pointti, vaan tunnelma, ihmiset ja heidän tekemisensä seurauksineen, ja niitä Lipson kuvaa komeasti, koskettavasti ja - kuten sanottu - yllättävästi.

"Tuolla he nyt ovat, kolmistaan. Pimeydessä taivaltava tyttö ja kaksi tähdenlentoa, joista toinen on jo maassa kaikki neljä sakaraa säpäleinä, ja toinen tulossa hyvää vauhtia perässä. Toinen tekisi mitä tahansa, jos tuntisi edes vaatteet ihollaan, ja toinen on tehnyt kaikkensa, ettei tuntisi mitään."

Vahvan vaikutuksen tekevä romaani, sekä täyteläiseltä tekstiltään että erikoiselta aiheeltaan. Miten tällainen tarina voi tulla kenenkään mieleen? Ei haittaa, jos juonenkäänteitä, tai sen tärkeimmän, arvaa jo varhaisessa vaiheessa; tiivis tunnelma pitää, samoin ammattimainen teksti. Lipsonin ote on varma ja luja, ja sen varaan on hyvä ja turvallista lukijan heittäytyä. Lukekaa Detroit!

Kenelle: Väkevän tekstin ja fyysisyyden ystäville. Surua kaihtamattomille, onnettomuutta kestäville (ja sitä jopa kaipaaville). Vahvatunnelmaisen, älykkään kotimaisen proosan lukijoille. Suositus myös miehille, jotka eivät lue normiromaaneja.

Muualla: Leena Lumi sanoo Lipsonin säkenöivän. Olennaista on tarinan intensiivisyys, haaksirikkoisten jääkiekkoilijoiden ajatusten ja valintojen kuvaus, jonka Lipson tekee taidolla, sanoo Kirjakaapin kummitus. Yksi tämän kevään yllättäjä, oivaltava ja älykäs, sanoo Krista. #Detroit #katrilipson #lukekaadetroit


Lipsonin Jäätelökauppias vuodelta 2012.

Katri Lipson: Detroit. Tammi 2016. Kustantajan lukukappale.