Masennuskirjoja: Vanhatalo, Rauanjoki

Syksyn lähestyessä synkkä aihe, suomalaisten kansallistaudiksi kutsuttu masennus, josta tänä vuonna ovat ilmestyneet kirjat sekä Pauliina Vanhatalolta että Katri Rauanjoelta. Molemmat kertovat noin vuodenkierron mittaisesta masennuksesta, molemmat taitavasti, mutta omilla tavoillaan.

Vain lyhyt maininta näistä siksi, että blogeissa on paljon kirjoitettu kirjojen sisällöistä, mutta haluan tuoda aiheen esille. Sillä se on tärkeä, olemmehan Pohjoismaiden huippua itsemurhatilastoissa; Euroopan ja maailman tasollakin parinkympin kärjen porukassa. Jos et tunne aihetta omasta kokemuksesta, takuuvarmasti sinulla on ystävä, sukulainen, kollega tai tuttu (todennäköisesti joka ryhmästä joku), joka tuntee. On tärkeää, että masennuksesta puhutaan ja kirjoitetaan; ehkä se auttaa siitä kärsiviä löytämään vaihtoehtoja ja heidän läheisiään ymmärtämään.

Vanhatalo on tuttu kirjailija, joka ammattiotteella tarttuu tähänkin aiheeseen, vaikka se on erityisen henkilökohtainen: hän kertoo omasta masennuskaudestaan, sen tuntemuksista ja hoitokeinoista.

Rohkea ja avoin - tai hyvin taitavasti rajattu - kertomus, jota on helppo lukea. Napakat kappaleet ja lauseet ovat selkeitä, mutta kertovia, ja lukijan on vaivatonta seurata tilanteen etenemistä. Pieni etäisyydenotto ja itseironia auttavat lukijaa rankan aiheen kanssa, todennäköisesti myös kirjoittajaa. Kirja ei ole masentava, vaan viisas, todellinen ja toivoa antava.

Muualla:... ihana kirja. Niin rohkea ja rehellinen. Tarpeellinen ja tervetullut, sanoo Kirjojen kamarin Katja. Kannattaa lukea, suosittaa Kirjapolkuni bleue. Ihailen ja kiitän, toteaa Jonna, Kirjakaapin kummitus, ja häneltä löytyy lisää linkkejä arvioihin.

Rauanjoki kertoo fiktion keinoin Kertusta: hän on perheenäiti ja opettaja, joka uupuu. Tämäkin tarina on lehtitietojen mukaan ainakin osin omakohtainen, vaikka päähenkilö on Kerttu eikä Katri. Erittäin todentuntuinen kuvaus masennuksesta työn, perheen ja oman olemisen paineissa. Kerttua ei voi kuin sympata, vaikken häntä aina ymmärrä, tai joskus olen jopa päinvastaista mieltä: "...ilman epäilystä rakastaa vain sitä, joka on tuottanut kipua..." Ehkä tämä menee jo romantisoinnin puolelle.

Mutta Kerttu selkeästi onkin Pauliinaa enemmän ns. tunneihminen, tai ainakin Rauanjoen kirja sisältää enemmän tuntemusten ja olosuhteiden rönsyilevämpää kuvailua - ja dialogia - kuin Vanhatalon analyyttisempi ote. Kerttu on ekstrovertimpi, mikä ei tarkoita, että hänen tunteensa olisivat vahvempia, vaan ne ilmenevät eri tavalla, kuten suurempana riippuvuutena ympäröivistä ihmisistä.

Muualla: Antaa mietittävää ja koettavaa, ja on lisäksi taitavaa proosaa, toteaa Suketus. Näkökulma on vahvasti arjessa kiinni, sanoo Lukukauden Jaana, joka viittaa kiinnostavasti myös Rauanjoen esikoiskirjaan. Kirjakirppu luki raskain mielin, mutta nautti kirjoitustyylistä.

Kummasta pidin enemmän? Vanhatalosta ilman muuta, sillä hänen ajatuksenjuoksunsa ja käsittelytapansa ovat minulle läheisempiä. Ja arvostan ammattimaisuutta, asiassa kuin asiassa. Mutta Rauanjoen jutustelevampi, arjen tuskaa laveammin kuvaava kirja on hyvin koskettava, hyvin todellinen ja monipuolinen, joten en yhtään ihmettele sen suosijoita. Näin teki Ulla, joka myös kertoo näistä kahdesta kirjasta. Onneksi lukijan ei tarvitse valita, vaan voi lukea molemmat!

Pihi nainen listasi alkuvuonna mielenterveysaiheisia kirjoja, mainitsemiani rankempia, jotka kertovat muistakin ongelmista kuin masennuksesta. Mutta jos aihe kiinnostaa, kannattaa vilkaista, myös jutun kommentit.

Kenelle: Masennuksesta kärsiville, sitä pelkääville tai sen kourissa läheisiään katsoville ja tietoa sekä vertaistukea kaipaaville.

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi. S&S 2016.
Katri Rauanjoki: Jonain päivänä herään. Atena 2016.

P.S. Ehdin viime tipassa mukaan Matkalla Mikä-Mikä-Maahan-blogin Annan tekstihelmihaasteeseen: Rauanjoelta löytyy monen muun helmen lisäksi kohta, joka kuvaa hienosti ihmisten tietämättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä masennusta kohtaan. Havahdutti, sitaatti seuraa tässä:

Kertun mies Lasse miettii opettajavaimostaan, "...että mikähän sitä oikein väsytti. Ei ollut tulospaineita, budjetteja, kvartaaleja tai kaappijuoppoja pomoja. Mikä työ saattoi väsyttää ihmisen, joka oli vähän väliä lomalla ja jonka työ oli ompeluttaa pyyheliinoja vohvelikankaasta?"