Elävää kuvaa

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Masennuskirjoja: Vanhatalo, Rauanjoki

Syksyn lähestyessä synkkä aihe, suomalaisten kansallistaudiksi kutsuttu masennus, josta tänä vuonna ovat ilmestyneet kirjat sekä Pauliina Vanhatalolta että Katri Rauanjoelta. Molemmat kertovat noin vuodenkierron mittaisesta masennuksesta, molemmat taitavasti, mutta omilla tavoillaan.

Vain lyhyt maininta näistä siksi, että blogeissa on paljon kirjoitettu kirjojen sisällöistä, mutta haluan tuoda aiheen esille. Sillä se on tärkeä, olemmehan Pohjoismaiden huippua itsemurhatilastoissa; Euroopan ja maailman tasollakin parinkympin kärjen porukassa. Jos et tunne aihetta omasta kokemuksesta, takuuvarmasti sinulla on ystävä, sukulainen, kollega tai tuttu (todennäköisesti joka ryhmästä joku), joka tuntee. On tärkeää, että masennuksesta puhutaan ja kirjoitetaan; ehkä se auttaa siitä kärsiviä löytämään vaihtoehtoja ja heidän läheisiään ymmärtämään.

Vanhatalo on tuttu kirjailija, joka ammattiotteella tarttuu tähänkin aiheeseen, vaikka se on erityisen henkilökohtainen: hän kertoo omasta masennuskaudestaan, sen tuntemuksista ja hoitokeinoista.

Rohkea ja avoin - tai hyvin taitavasti rajattu - kertomus, jota on helppo lukea. Napakat kappaleet ja lauseet ovat selkeitä, mutta kertovia, ja lukijan on vaivatonta seurata tilanteen etenemistä. Pieni etäisyydenotto ja itseironia auttavat lukijaa rankan aiheen kanssa, todennäköisesti myös kirjoittajaa. Kirja ei ole masentava, vaan viisas, todellinen ja toivoa antava.

Muualla:... ihana kirja. Niin rohkea ja rehellinen. Tarpeellinen ja tervetullut, sanoo Kirjojen kamarin Katja. Kannattaa lukea, suosittaa Kirjapolkuni bleue. Ihailen ja kiitän, toteaa Jonna, Kirjakaapin kummitus, ja häneltä löytyy lisää linkkejä arvioihin.

Rauanjoki kertoo fiktion keinoin Kertusta: hän on perheenäiti ja opettaja, joka uupuu. Tämäkin tarina on lehtitietojen mukaan ainakin osin omakohtainen, vaikka päähenkilö on Kerttu eikä Katri. Erittäin todentuntuinen kuvaus masennuksesta työn, perheen ja oman olemisen paineissa. Kerttua ei voi kuin sympata, vaikken häntä aina ymmärrä, tai joskus olen jopa päinvastaista mieltä: "...ilman epäilystä rakastaa vain sitä, joka on tuottanut kipua..." Ehkä tämä menee jo romantisoinnin puolelle.

Mutta Kerttu selkeästi onkin Pauliinaa enemmän ns. tunneihminen, tai ainakin Rauanjoen kirja sisältää enemmän tuntemusten ja olosuhteiden rönsyilevämpää kuvailua - ja dialogia - kuin Vanhatalon analyyttisempi ote. Kerttu on ekstrovertimpi, mikä ei tarkoita, että hänen tunteensa olisivat vahvempia, vaan ne ilmenevät eri tavalla, kuten suurempana riippuvuutena ympäröivistä ihmisistä.

Muualla: Antaa mietittävää ja koettavaa, ja on lisäksi taitavaa proosaa, toteaa Suketus. Näkökulma on vahvasti arjessa kiinni, sanoo Lukukauden Jaana, joka viittaa kiinnostavasti myös Rauanjoen esikoiskirjaan. Kirjakirppu luki raskain mielin, mutta nautti kirjoitustyylistä.

Kummasta pidin enemmän? Vanhatalosta ilman muuta, sillä hänen ajatuksenjuoksunsa ja käsittelytapansa ovat minulle läheisempiä. Ja arvostan ammattimaisuutta, asiassa kuin asiassa. Mutta Rauanjoen jutustelevampi, arjen tuskaa laveammin kuvaava kirja on hyvin koskettava, hyvin todellinen ja monipuolinen, joten en yhtään ihmettele sen suosijoita. Näin teki Ulla, joka myös kertoo näistä kahdesta kirjasta. Onneksi lukijan ei tarvitse valita, vaan voi lukea molemmat!

Pihi nainen listasi alkuvuonna mielenterveysaiheisia kirjoja, mainitsemiani rankempia, jotka kertovat muistakin ongelmista kuin masennuksesta. Mutta jos aihe kiinnostaa, kannattaa vilkaista, myös jutun kommentit.

Kenelle: Masennuksesta kärsiville, sitä pelkääville tai sen kourissa läheisiään katsoville ja tietoa sekä vertaistukea kaipaaville.

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi. S&S 2016.
Katri Rauanjoki: Jonain päivänä herään. Atena 2016.

P.S. Ehdin viime tipassa mukaan Matkalla Mikä-Mikä-Maahan-blogin Annan tekstihelmihaasteeseen: Rauanjoelta löytyy monen muun helmen lisäksi kohta, joka kuvaa hienosti ihmisten tietämättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä masennusta kohtaan. Havahdutti, sitaatti seuraa tässä:

Kertun mies Lasse miettii opettajavaimostaan, "...että mikähän sitä oikein väsytti. Ei ollut tulospaineita, budjetteja, kvartaaleja tai kaappijuoppoja pomoja. Mikä työ saattoi väsyttää ihmisen, joka oli vähän väliä lomalla ja jonka työ oli ompeluttaa pyyheliinoja vohvelikankaasta?"

8 kommenttia:

  1. Olen lukenut Vanhatalon kirjan ja hän on antanut rohkeasti kasvonsa masentuneelle ihmiselle. Tärkeintähän on se, että masennus menee ohi ja tässäkin kirjassa masennus lieveni. Vanhatalo teki myös paljon itse töitä, että masennus helpottaisi. Hän huolehti omasta hyvinvoinnistaan, lähti yksin matkoille ja otti omaa aikaa, vaikka perhe oli huollettavana. Hän koki myös talonremppapuuhat terapiana, samoin juoksemisen. Kaikille masentuneille eivät sovi samat asiat, mutta Vanhatalo on oppinut kuuntelemaan itseään ja tunnistaa mitä pitää tehdä, jos sängystä ei pääse ylös, niin ei sitten.
    Kiitos Arja, että postasit kirjoista. Katri Rauanjoki jää nyt lukematta ihan sen vuoksi, että se on fiktiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Mai. Rauanjoen kirjaa sanotaan kyllä tosipohjaiseksi, joten kaikki ei ole fiktiota, vaikka henkilöitä ym. on "keksitty" tarinan ympärille. Periaatteessa hyvin samaa tarinaa näissä molemmissa, samanlaisia oireita, arkisia selviytymiskeinoja, pieniä ja isoja askelia. Ja parempaan päin mennään molemmissa.

      Poista
  2. Vanhatalon kirja on kiinnostanut minua pitkään, mutta en ole vielä kerennyt sitä hankkimaan. Postauksesi innosti tekemään hankinnan pian, kiitos! Luin Vanhatalon haastattelun Hesarista -- siinä hän kuvasi tuntojaan introverttinä äitinä ja löysin siitä paljon samoja tuntoja kuin minullakin on ollut. Minäkin olen introvertti, mutta onneksi olen vuosien myötä tiedostanut sen, että tarvitsen toisinaan vain aikaa itselleni, sitten jaksan taas olla poikienikin kanssa :). Tärkeitä ajankohtaisia aiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin tarvitsen omaa "rauhoitusaikaa", ja monet muutkin piirteet tuntuvat Vanhatalon kirjassa tutuilta. Siksikin pidin siitä näistä kahdesta enemmän. Mutta Rauanjoki varmasti miellyttää enemmän juuri ekstrovertimpiä, ja hyvä kirja sekin ehdottomasti on. Kiva jos hankit, ehkä postaatkin Keskivaikeasta?

      Poista
  3. Pidin paljon Vanhatalon kirjasta, myös tuosta äitiyden kuvauksesta, johon edellinen kommentoija viittaa. Rauanjoen kirjan ostin omaksi, mutta en ole vielä siihen tarttunut. Ehkä nyt syksyllä. Hyvin valittu lukuhelmi. Emme tosiaankaan usein näe asioita toisen näkökulmasta. Mahdotonta ulkopuolisen kieltää oikeutus toisen tunteilta tyyliin "sua ei voi masentaa, kun sulla on tämä ja tuokin asia hyvin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että moni saa kirjasta vertaistukea myös äitinä. Minusta tuo sitaatti kuvaa juuri tuota toisen maailman tuntemattomuutta, joka on helppo unohtaa ja katsoa vain "kuten minä sen näkisin". Kiitos Hanna, mietteitäsi Raunjoesta saamme lukea ehkä sitten myöhemmin.

      Poista
  4. Kiva, kun pääsit osallistumaan haasteeseen! Molemmat teoksesi kuulostavat kiinnostavilta. Tuli itsellekin inspiraatio, että olisi mielenkiintoista lukea masennusta käsitteleviä kirjoja.

    Valitsemasi lukuhelmi osuu ja uppoaa minuunkin opettajana, sillä olen kohdannut monelta taholta käsitykseen, että opettajan työ on ihan sairaan helppoa ja kevyttä, koska oppitunteja kuitenkin on niin vähän ja lomat pitkät (mutta esim. omasta töihin käyttämästäni ajasta yli puolet menee muuhun kuin oppituntien pitoon). Kuitenkin olen itse ollut välillä hyvin lähellä burn outin rajaa, ja olen nähnyt läheltä parin opettajaystävän sairaslomaan johtavan loppuunpalamisen. Arjessani olen lisäksi nähnyt, että moni kollega kamppailee voimiensa äärirajoilla.

    Haasteen emännöinti loppuun asti on jäänyt kiireiden alle, mutta nyt seuraavaksi suoritan arvonnan ja bloggaan haastekoonnin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, toisen kokemaa on vaikea kuvitella todeksi. Opettajan ammatti on hyvä esimerkki tästä, kun oikeasti miettii, mitä kaikkea siihen kuuluu. Hieno haaste, kiitos!

      Poista