Elävää kuvaa

tiistai 1. marraskuuta 2016

Helsingin kirjamessut 2016, osa 4, finaali

Kirjamessut ja muutama päivä sulattelua takana, kirjapinoja viikoiksi pitkin pöytiä. Hulinan jälkeinen tyhjä olo estää vielä keskittymisen niihin tai ylipäänsä mihinkään. Ehkä listaus nähdystä auttaa päättymistraumaan?

Ovien avausta odotellessa
Ja tältä oven takana näytti

Messujen alkupuolesta kerroin jo aiemmin. Lauantaina bloggaajalla piti kiirettä: Bonnierin perinteisellä bloggariaamiaiselta, josta on raportoinut tarkemmin muun muassa Omppu, jouduin lähtemään kesken. Olin jo aiemmin tavannut Clas Anderssonin hänen uusimman kirjansa tiimoilta ja kirjaan tutustunut, samoin Riitta Jalosen Kirkkauteen, (molemmat nautinnollisia luettavia), muut aamiaisella esitellyt vielä "tekeillä".

Ja kesken hienon kattauksen livahdin Nainen parvekkeella -lukupiiriin.


Kriitikkobattle


Lukupiiristä säntäsin seuraamaan hetkeksi kriitikkobattlea (oik.): Aleksis Salusjärvi luki kahdelle kriitikolle tekstinpätkiä, jotka piti arvioida, ehkä tunnistaakin, parissa minuutissa. "Ihan varmasti olen lukenut tämän jostain..."

Mainiota nähdä, miten ammattilainen nopeasti nappaa keskeisiä pointteja, kuten Otso Kantokorpi Paperi T:n runokokoelmasta. Oli hauskaa myös itse arvuutella (useimmiten pieleen), mistä kirjoista pätkät olivat.

Parnasson kirjallisuuskeskustelu


Keskustelijoina olivat Touko Siltala, Antti Hurskainen, Sirpa Kähkönen, vetäjänä Karo Hämäläinen. Miten tämän päivän kirjallisuutta kuvaillaan 30 vuoden kuluttua kirjallisuushistoriassa, kysyy Karo. Osallistujat epäilevät, mahdetaanko 30 vuoden kuluttua enää kirjoittaa kirjallisuushistoriaa. Huumorissa totta toinen puoli? Autofiktio kasvoi, julkaisukynnys laski - netin, tarvepainatuksen ja muiden ajan ilmiöiden ansiosta, Karo avittaa, sillä kysymys osoittautuu panelisteille vaikeaksi: oli helpompi pohtia muutoksia, mitä viimeisten vuosikymmenien aikana on tapahtunut.

Siltala totesi Frankfurtin kirjamessuilta äskettäin palanneena, ettei edes maailman suurimmassa kirjatapahtumassa juuri puhuta kirjallisuudesta, vaan se on kauppapaikka, jossa kaupataan käännösoikeuksia. Kuulemma tänä vuonna messuilla ei myöskään ollut yhtä suurta kohukirjaa, joidenkin vuosien tapaan. Pohjoismaissa sentään on optimismi viriämässä ja kirjamyynti kasvussa, Suomea lukuunottamatta, hän sanoi. (Saman kommentin kuulin muuten myös toisissa keskusteluissa, kuten kääntäjiltä; esimerkiksi Tanskassa on kuulemma varsinainen suomalaisten kirjojen buumi.)

Mitä sanotte siitä, että meillä top 20 -käännöskirjoista 17 on rikoskirjaa? Käännöskirjojen määrä vähenee edelleen Suomessa, sanoi Siltala. Suomalaiset haluavat nyt suomalaista, suomi jyrää! Jos kehityksen olisi tiennyt 6 - 7 vuotta sitten, olisi Siltala harkinnut toisenkin kerran David Foster Wallacen suomentamista. Takkiin tulee paksuista älykkökirjoista. Siltalalle oli lohkaistu, että DFW-t-paita olisi tuottanut hyvin. Panelistit olivat ymmärtääkseni yhtä mieltä siitä, että paljon merkittävää jää kääntämättä - ja nyt siis yhä enemmän, etenkin vieraammilta kielialueilta, kuten Aasiasta ja Etelä-Amerikasta, totesi Kähkönen. Vaikka suomalaisten kielitaito on kasvanut ja kirjoja tilataan maailmalta, vierailla kielillä tuskin luetaan niin paljon, että se riittäisi kattamaan käännösten vähentymistä.

Millaista kirjallisuus on 30 vuoden kuluttua? Nyt panelistit saivat kukin nostaa nykykirjoista kolme, joiden arvelivat näyttävän suuntaa tai jäävän kirjallisuushistoriaamme. En aio luetella kaikkia nostettuja, mutta muun muassa digiympäristössä toimiva kirjaformaatti mainittiin, samoin Markku Eskelisen proosan historiikki Raukoilla rajoilla, jonka Hurskaisen mielestä tulisi olla alan oppikirja. Jukka Viikilä, Johannes Ekholm ja Iida Rauma mainittiin, samoin Helen Macdonald, jonka H niin kuin haukka on esimerkki faktan ja fiktion taitavasta yhdistämisestä, minkä Kähkönen arveli kasvavan. Genreistä esiin nousivat eri taiteenlajien yhdistävät sarjakuvat - Hérge on Kähkösen suosikki - sekä esseet, jotka nekin kytkeytyvät tietoon: esseen minä on enemmän minä kuin kaunokirjan, totesi vetäjä. (Rikoskirjojen määrään ei edelleenkään kukaan kommentoinut mitään.)

Teoksen bloggaritilaisuus ja muita kohtaamisia



Teoksella tapasin muun muassa Leena Parkkisen (oik.), jonka uutuus Säädyllinen ainesosa on herättänyt ihastusta. Kahden muun vieraan, Katarina Bauerin (vas.) He olivat natseja ja Kari Uusikon Tuhat ja yksi ovat vielä lukulistalla. Kuulimme kirjojen ja kirjailijoiden taustoista, vähän motiiveista ja työtavoistakin.



Antti Heikkistä kuuntelin päivän päätteeksi ja vaihdoin myös muutaman sanan Heikki Turusen kanssa, josta Heikkinen teki muistelmakirjan ennen Matkamies maan -uutuuttaan. Lukupinossa tämäkin.


Elämäkerrat, fanikirjat


Musiikki ja fanikirjat olivat messujen ei-virallinen, mutta näkyvä varjoteema. Niitä on nimittäin paljon! Fanikirjoja ja elämäkertoja on tänä vuonna ilmestynyt ainakin Jari Sillanpäästä, JVG:stä, Pate Mustajärvestä, Antti Tuiskusta ja Remu Aaltosesta, jota kuvassa haastattelee Baba Lybeck, toisena haastateltavana kirjan tekijä Markku Salo (oli muuten hyvin viihdyttävä haastattelu, kuten Remun kielenkäytön tuntevat arvaavat).



Ja tietysti Jare Tiihosesta, jonka paikallaolo ei räjäyttänytkään Messukeskusta, vaikka nimmarijonot olivat pitkät. Pisimmät ne kuitenkin perinteisesti olivat Don Rosalla, kuten aina. Kuulin jopa neljän tunnin jonosta!

Eppu Normaali -kirja Tiimalasin santaa on julkaistu juhlapainoksena Eppujen 40-vuotisen uran kunniaksi. Kirjan tekijä Santtu Luoto kertoi, että kirja on sama kuin ennen, pienillä päivityksillä täydennettynä.

Mitä jäi näkemättä, mitä käteen? 


Paljon - ohjelmatarjontaa on niin hurjasti. Hyvä messuorganisaatio, älkää ainakaan lisätkö sitä, kirjanystävä uuvahtaa! En kaikista messuvuosista huolimatta osannut ennakoida siirtymisaikoja: kun tilaisuus alkaa viiden minuutin kuluttua toisella puolella Messukeskusta, tekee edellisen loputtua tiukkaa ehtiä alkuun. Ruokailu- ja muita huoltotoimiakin on pakko hoitaa. Ja taas meni hyvä haastattelu sivu suun! Maistoin muuten elämäni ensimmäisen kerran nyhtökauraa (no, söihän sitä nälissään) ja Teerenpelin ruis-ipaa eli Ripaa (herkullista). Messuhinnoin ja -aikatauluin ei tule mentyä liiallisuuksiin näissä harrastuksissa.

Olisin vielä halunnut nähdä vaikka mitä! Kuten livenä upean Kristallipalatsin kirjoittaneen Anna-Kaari Hakkaraisen sekä Twist-kirjailija Klas Östergrenin. Ja Heidi Köngäksen ja Raija Orasen esityksen siitä, millaista on kirjoittaa ihmisestä, joka on todellinen historian henkilö. Orasen näkemyksiä aiheesta voi lukea myös HS:n Teemasta, joka messulla maksoi vain neljä euroa, ja kaupan päälle tuli iso suklaalevy!

Eri puolilta maata ja ulkomailta asti tulleiden bloggarikollegoiden kanssa ehdin viettää aikaa ihan liian vähän säntäillessäni paikasta toiseen. Ensi vuonna teen ohjelmastani verkkaisemman ja huomioin myös esitysten pitopaikat paremmin toisiinsa sopiviksi. Ja otan askelmittarin!

Ostospuolella täydensin Sirpa Kähkösen tuotannon sarjaani ja hankin lahjakirjoja. Divaripuolelta ostan oman traditioni mukaan aina jotain kiinnostavaa ja vähintään yhden Helsingin historiaan liittyvän kirjan, tällä kertaa Armas J. Pullan Helsingin.

Yle Areenassa on paljon haastatteluja messuilta, ja blogeista löytyy lisää messupostauksia. Eikä huuma tähän pääty, sillä jännää riittää kirjanystäville: Finlandia-ehdokkaat julkistetaan tällä viikolla. Nyt myös yleisö voi äänestää omat suosikkinsa. HS:n esikoiskirjapalkinnon voittaja julkistetaan 16.11.

Samana päivänä alkaa muuten myös Kuopion kirjallisuustapahtuma Kirjakantti. Se kestää 20.11. saakka. Savonia-palkinto on perinteisesti julkaistu vuoden vaihteessa.

Seuraavaksi, jospa keskittyisi vaihteeksi lukemiseen?

Vaikkei näin hienoja tyynyjä kuin Bonnierin messuosastolla kotona olekaan nojailtavaksi.


8 kommenttia:

  1. Onpas ihan mahtis raportti. Tiedätkö Arja lisää tuosta, että suomalaisilla kirjoilla on buumi Tanskassa? Oliko puhetta ketkä kirjailijat erityisesti kiinnostaa.

    Siltalalle terveisiä, että mieluummin luen Wallacea kuin kuljeskelen hänen kasvonsa paidassani. Kirjoitin tuosta Kummatukkaisesta tytöstä tuossa joku aika sitten ja se ei herättänyt paljoakaan kiinnostusta, mutta parina viime viikkona ko. tekstiä on taas kummasti luettu, joten tulkitsen, että toivoa vielä on lukijalta vähän enemmänkin vaativien kirjojen suhteen.

    Heh joo, jospa välillä keskittyisi lukemiseen :)

    Kiitos Arja raportista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaiset dekkarit etenkin, ymmärsin, ainakin Matti Rönkä mainittiin - siis kiinnostavat Tanskassa. Toivottavasti Siltala lukee terveisesi, se lohduttaa varmasti! Ole hyvä ja kiitos itsellesi, Omppu.

      Poista
    2. Seuraan Instagramissa FILIä @filifinnishliterature ja siellä esitellään suomalaisia kirjoja, joita on käännetty muille kielille, tosi monet niistä tanskaksi. Viime aikoina ainakin Lenna Krohnia, Kati Hiekkapeltoa, Katri Lipsonia, Pauliina Rauhalaa ja vaikka ketä.

      Poista
    3. Kiitos Reeta kun täydensit ja hyvä vinkki: löysin FILIn sivuilta myös maininnat mm. Tommi Kinnusen, Tiina Nopolan, Minna Lindgrenin tanskannoksista sekä Oneironin ja Tatun ja Patun. Kiinnostava tämä sivu muutenkin! Esimerkiksi Lempin käännösoikeudet ovat lähteneet hyvin myyntiin: http://www.finlit.fi/fili/category/myydyt-oikeudet/

      Poista
  2. Arvasin kriitikkobattlessa että saarna on saarna ja Paperi T Paperi T. :)

    Runsas ohjelmatarjonta on minusta positiivinen ongelma. Kaikkea ei ehdi, mutta voi olla että joku toinen on ehtinyt ja siitä voi sitten lukea vaikka blogiraportista. Sinäkin olet ehtinyt vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tiesit, Liisa! Mä olin varma että se saarnateksti on Tiranan sydämestä. No ei ollut. Ehdin kaikenlaista, silti jäi nälkä. Kun mikään ei riitä... ei etenkään voimat. Sunnuntain lepäsin (eikä taustalla mitään hengellistä ajatusta, vaan fyysinen pakko!)

      Poista
  3. Kiinnostavia raportteja! :-) Ja olipa kiva tavata taas kasvokkaikin, vaikka aika lyhyesti (niin kuin se tuppaa messuilla olemaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä, Reeta, pikatörmäyksin edes. Kiitos kiitoksista :-)

      Poista