Elävää kuvaa

tiistai 20. joulukuuta 2016

Kirjabloggaajat ja YLE yhteistyössä Kirjojen Suomi -hankkeessa

Kuva: Suomi100/LEENA KOSKELA
Kotimaiset kirjabloggaajat osallistuvat Ylen Kirjojen Suomi -hankkeeseen bloggaamalla ja nostamalla suomalaisia kirjoja esille blogeissaan.  

Osana Ylen Sadan vuoden kirjat ja 101 kirjaa -sarjoja kirjabloggaajat, joita on mukana 81, lukevat sata suomalaista kirjaa, yhden jokaiselta itsenäisyyden vuodelta, ja kirjoittavat siitä blogitekstin. Tekstit julkaistaan kahden kappaleen viikkovauhtia. Lisäksi kirjabloggaajia osallistuu kirjat esitteleviin Aamu-tv:n ja Yle Radio 1:n lähetyksiin.

Vuoden lopussa Kirjablogit ja 101 kirjaa -blogitekstejä on koossa sata, ja hanke huipentuu vuoden 2017 kirjan esittelyyn.

Tavoitteena lukemisen lisääminen

Hankkeen tarkoitus on yllyttää suomalaisia lukemaan lisää kaunokirjallisuutta. Kaikki kirjat kertovat Suomesta jotain kiinnostavaa ja tuovat esille uusia näkökulmia, joista myös kirjablogit kertovat, kukin omalla tavallaan.


Kaikki voivat osallistua

Kaikki kirjojen ystävät voivat osallistua hankkeeseen seuraamalla kirjablogeja, hankkeen Facebook-sivustoa ja Ylen ohjelmistoa. Samoja kirjoja pääsee vapaasti lukemaan yle.fi/kirjojensuomi-nettisivuston kautta Kirjojen Suomi -verkkokirjastosta. Sivusto avautuu 3.1., jolloin myös Ylen valitsema sadan kirjan lista julkistetaan.

Kotimaisten kirjablogien lista löytyy kaikille avoimelta Facebook-sivulta nimellä Kotimaiset kirjablogit.

Lisätietoja: Airi Vilhunen, p. 040 5519 024, airi.vilhunen@gmail.com, http://kirsinbookclub.com/ tai Arja Korhonen, p. 040 5545 806, arja.korhis@outlook.com, http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/


Suomalaisissa kirjablogeissa julkaistaan vuosittain tuhansia kirja-arvioita, jotka tavoittavat satojatuhansia lukijoita. Kirjablogeja pitävät sekä lukuharrastajat että kirja-alan ammattilaiset. Kirjablogit tekevät yhteistyötä muun muassa myöntämällä Blogistanian parhaiden kirjojen tunnustukset vuosittain.

Kirjojen Suomi on Ylen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 suuri kirjallisuushanke, joka tarjoaa kaikille suomalaisille yli 100 radio-ohjelmaa, 111 tv-ohjelmaa, joukon kirjallisuus-podcasteja sekä laajan nettisivuston yle.fi/kirjojensuomi. Kaikki ohjelmat, audiot ja videot löytyvät aikanaan myös Yle Areenasta. 

Ylen Sadan vuoden kirjat ja 101 kirjaa -hankkeet ovat osa Suomi 100 -juhlavuoden virallista ohjelmaa.

Paljon kirjapöhinää tulossa: olethan mukana?


Mukana olevat blogit: 


http://1001kirjaajayksipienielama.blogspot.fi
http://adelheid79.blogspot.fi
http://ainajokukesken.blogspot.fi
http://ammankirjablogi.blogspot.fi
http://matkallamikamikamaahan.blogspot.fi
http://bibliofiilinpaivaunia.wordpress.com
http://elamalukijana.blogspot.fi
http://elegiakirjat.blogspot.fi
http://esperanzan.blogspot.com
http://hannankirjokansi.blogspot.fi
http://hemulinkirjahylly.blogspot.fi
http://hh-lukija.blogspot.fi
http://hyllytonttu.blogspot.fi
http://jaana-tlltoisenthdenalla.blogspot.fi/
http://jakaikkeamuuta.blogspot.fi
http://joannavonscarlett.blogspot.fi
http://kaikenvoilukea.blogspot.com
http://kaikkeakirjasta.blogspot.fi
http://kanavaklassikko.com
http://kannestakanteen.com
http://kirjahyllyssa.blogspot.fi
http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi
http://kirjakissa.blogspot.fi
http://kirjakkoruispellossa.blogspot.fi
http://kirjallisia.blogspot.com
http://kirjamieli.blogspot.fi
http://kirjanurkkaus.blogspot.fi
http://kirjasahkokayra.blogspot.fi
http://kirjojenkeskella.blogspot.fi
http://kirsinbookclub.com
http://kirsinkirjanurkka.fi
http://kristankirjat.blogspot.fi
http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi
http://kuutarlukee.blogspot.fi
http://laurakaneli.blogspot.fi
http://leena-maijankirjasto.blogspot.fi
http://les-lue.com
http://luettuaelämää.blogspot.fi
http://luetutlukemattomat.blogspot.fi
http://lukucorneri.blogspot.fi
http://lukuisa.blogspot.fi
http://lukuneuvos.blogspot.fi
http://lukupino.com
http://mainoskatko.blogspot.fi
http://marjatankirjat.blogspot.fi
http://nannankirjakimara.blogspot.fi
http://notkopeikko.blogspot.fi
http://oksanhyllylta.blogspot.fi
http://paulinevondahl.wordpress.com
http://pieni-kirjasto.blogspot.fi
http://psrakastankirjoja.blogspot.com
http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi
http://satunluetut.blogspot.fi
http://stazzy.net/blogi
http://suketus.blogspot.fi
http://tarukirja.blogspot.fi
http://taysiensivujennautinto.blogspot.fi
http://tekstiluola.blogspot.com
http://tuntematon-lukija.blogspot.fi
http://unelmienaika.blogspot.fi
http://www.havena.fi/kirjaluotsi
http://yopoydalla.blogspot.fi
https://aarrekirjasto.wordpress.com
https://arcakiraniia.blogspot.fi/
https://eilispaivankirjat.wordpress.com
https://inahduskirjat.blogspot.fi
https://kaisareetta-t.blogspot.fi
https://kirjaintenvirrassa.blogspot.fi
https://kirjallisena.wordpress.com
https://kirjasfaari.fi
https://kirjaviekoon.blogspot.com
https://kujerruksia.blogspot.fi
https://lukujonossa.fi
https://lumiomena.blogspot.fi
https://radioborealis.wordpress.com
https://sanoissa.wordpress.com
https://tuijata.wordpress.com
https://tuulevi.wordpress.com









28 kommenttia:

  1. Iso peukku tälle kampanjalle. Hieno tapa kunnioittaa juhlavuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjallisuus näkyy ensi vuonna isosti, kiitos Ylen laajan hankkeen, jossa on mukana mm. Kansalliskirjasto. Se digitoi tuon sadan kirjan listan, jonka saamme lukea. Ja monenlaista muutakin kirjoihin liittyvää tapahtumaa on tulossa kirjanystäville. Tästä tulee niin hieno juttu!

      Poista
  2. Oooh, haluaisin itsekin osallistua tähän! Taidanpa laittaa samantien mailia nuille ihmisille ja kysyä, että vieläkö pääsee mukaan..? Olisi hienoa osallistua tällaiseen hieman enempi yhteisölliseen tekemiseen! :)
    Ikioma kirjablogini Arca Fabulorum - Tarina-arkku löytyy osoitteesta: arcakiraniia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kira, ota yhteyttä Kotimaisten kirjablogien ylläpitoon (fb-sivun kautta voit laittaa viestin), jos haluat liittyä bloggariyhteisöön. Sieltä saat ohjeet jne. Tuohon Ylen hankkeeseen taitaa olla bloggarina jo myöhäistä, koska luettavat kirjat on jo jaettu, mutta mikään ei estä tekemästä niistä juttuja omaan blogiin ja linkittämästä saati kommentoimasta. Ja tietysti pitää seurata Ylen tarjontaa ensi vuosi tarkasti!

      Poista
  3. ulkopuolelle jäävä lukija20. joulukuuta 2016 klo 16.44

    Harmi, että kotimaiset kirjablogit on laitettu Facebookiin, olkoonkin että se on "avoin" kaikille. Niille, jotka eivät siihen kuulu, lävähtää kuitenkin ruudulle palkki, jonka takaa ei näe mitään ja joka muistuttaa, että olet ulkopuolinen (ja kyllä, haluan yhä pysyä Facebookin ulkopuolella).

    Eli jos suinkin mahdollista, olisi hienoa jos kyseisellä hankkeella olisi oma nettisivunsa, Facebook voisi toki olla sen rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, ettei fb ole kaikille paras näkyvyydeltään, toistaiseksi kuitenkin ainoa yhteinen kanavamme, siis kirjabloggareiden. Otetaan asia puheeksi. Ylen hankkeelle tulee toki oma sivustonsa ja blogilistansa tähän osallistuvista blogeista.

      Poista
    2. ulkopuolelle jäävä lukija21. joulukuuta 2016 klo 8.35

      Kiva kuulla, että blogilista näkyy myös Ylen omilla sivuilla.

      Saako kauttasi esittää vielä sellaisen toiveen, että Areenan jutut olisivat avoimia eli nähtävissä ja kuunneltavissa myös ulkomailla? Meitä oman kielen kaipaajia on paljon myös maan rajojen ulkopuolella :)

      Poista
    3. Nyt on hyviä uutisia! Kaikki Kirjojen Suomeen kuuluvat ohjelmat on katsottavissa ja kuunneltavissa ulkomaillakin. 3.1. julkaistaan ensimmäiset. T: Kaisa Alenius / Yle Kirjojen Suomi

      Poista
    4. Kiitos Kaisa, tuo on tosiaan hieno uutinen!

      Poista
    5. Onpa muuten iloinen uutinen minullekin tuo, että on katseltavissa ulkomailla!

      Poista
    6. Hyvä homma, varmasti moni iloitsee tästä!

      Poista
  4. Mahtavaa. Ei ehditty tähän mukaan, mutta seuraillaan toki varsin mielenkiinnolla. Se, että kirjat tulevat myös luettavaksi on hienoa.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, Tiia ja Tommi! Tuo kirjojen avoin saatavuus oli iloinen yllätys mullekin. Jokainen voi sitten lukea ja vertailla omaa mielipidettään ko. kirjasta kirjoittaneen bloggarin mielipiteeseen, vaikka.

      Poista
  5. Olen niin innoissani tästä! On kunnia olla mukana!

    VastaaPoista
  6. Komppaan Elinaa, hienoa olla mukana ja jänskättää, kun olen melkein heti framilla ;)

    VastaaPoista
  7. Meille on tulossa mielenkiintoinen kirjavuosi! Ilo olla tässä mukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin - niin mahtavaa ettei sanotuksi saa!

      Poista
  8. Arja, kiitos tästä postauksesta, jossa esittelet tämän mahtavan projektin. On ollut kunnia olla mukana suunnittelemassa bloggarien roolia yhdessä Ylen kanssa ja tuskin maltn odottaa, että pääsen käsiksi projektiin valittuihin kirjoihin ja niistä postaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tunne, kärsimätön, jokojokojoko.... lisään blogilistan vielä tuonne postaukseen kun saadaan se kasattua! Mahtava määrä, 81 bloggaria, on mukana!

      Poista
  9. Tämä on tosi mahtava juttu ja olen innolla mukana! Itselle osuneiden kirjojen lukeminen on jo täydessä vauhdissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, oletpa hienosti hyvissä ajoin! Minä lainasin jo toisen kirjani mutta vasta vuodenvaihteessa aion lukea.

      Poista
  10. Aina joku kesken -blogi mukana; nyt on tainnut mennä nimi sekaisin Täysien sivujen nautinnon kanssa (listassa lukee täysienjokukesken) eikä linkki toimi! Saa korjata! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toimi linkki tuollakaan osoitteella. Nyt en osaa äkkiä sanoa, missä vika, tutkitaan! Mutta kiva kun olet mukana, ja Maisku myös täysien sivujen nautintoineen!

      Poista
    2. Osoitteen kopioimalla se toimii, suoraan ei Blogger näköjään linkitä. Onkohan asetuksissa jokin rajoitus, tai blogin url-osoite on eri kuin näkyvä osoite? Sama koskee Inahdus-blogia ja muutamia muita. Tsekatkaa että näytte! Ja ilmoitelkaa oikea osoite.

      Poista
  11. Moikka! Huomasin, että listaasi on eksynyt tosi hassu (ja virheellinen) blogiosoite omasta blogistani. Eli osoitteen http://anna.jarvenpaa.blogspot.ta tilalla pitäisi varmaan lukea http://matkallamikamikamaahan.blogspot.fi/
    Mietin, mistäköhän tuollainen osoite lienee peräisin ja onko sama osoite levinnyt jonnekin muuallekin...?

    Tää hanke on kyllä tosi mahtava - kiitokset teille organisaattoreille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanke on upea ja kirjat näkyvät! Kiitos ja hyvä kun sanoit, tarkistetaan osoite; en osaa sanoa, mistä se on listalle ilmaantunut. Mutta tähän listaan on nyt korjattu ja ilmoitan muillekin osallisille saman tien!

      Poista