Elävää kuvaa

tiistai 13. joulukuuta 2016

Laura Gustafsson: Korpisoturi

Laura Gustafsson kertoi jossain inspiraatiolähteekseen Margaret Atwoodin kirjat, ja viimeistään silloin lisäsin kirjan lukupinooni. Kihelmöitsevä on kirjailijan aihe muutenkin: miten valmistautua pahimpaan, ydinsodan tai muun syyn vuoksi nyt tuntemamme maailman loppumiseen? Miten toimia, kun infrat luhistuvat, yhteiskuntajärjestykset kaatuvat ja hengissä pysyminen on kokopäivätyö?

Kirja ei ole synkkä dystopia, ei edes kovin pelottava. Vaikka se puhuu monia mietityttävistä, todellisista ja ikävän ajankohtaisista asioista, enemmän se höykyttää reipastahtiseen matkaan mukaan ja hyrskäyttää naurulla. Nimittäin sankarillamme Ahmalla on ratkaisu: omavaraisuus! Täydellinen irrottautuminen kaikesta! Jo valmiiksi! Nyt heti!

"Pysykää perkele loitolla. Suomalaisella erakon mielenlaadulla on biologinen perustansa: ilmastovyöhyke ei kestä tiuhaa ihmispopulaatiota. Alkuperäiset asuttajat kunnioittivat luonnon kantokyvyn hauraita rajoja. Yksi mies, yksi maa. Parempi rakastaa maaperää kuin lähimmäistä."

Ahma on todellakin mies, joka kulkee omia polkujaan, tosin muun muassa Pentti Linkolan ja survivalistien viitoittamalla reitillä. Gustafsson sekoittaa reippaasti nuo vakavat aatteet (jotka saattavat osoittautua viisaimmiksi kaikista nykyaatesuunnista, mistä sen tietää) nykymieheen ja tämän toimiin humoristisella mutta fiksulla otteella. Siitä nauru, ei itse asiasta.

"Lämmin juoma voi olla lohdullinen juttu, jos kaikki ympäriltä ovat kuolleet eikä enää ikinä kuule yhtäkään ihmisen luomaa sävellystä - mitään muuta kaipaamisen arvoista tässä lajissa tuskin on. "

Mieleen tuli kirjan nimi Saako tälle edes nauraa. Kyllä saa. On parempi nauraa kuin itkeä, noin periaatteessa, ja huumorin avulla on ennenkin kansalle ujutettu ihan oikeaa ajateltavaa. Ahman aatteet joutuvat tosikoetukselle jo piankin, kun maa ajautuu poikkeustilaan. Sähköverkko kaatuu, levottomuudet yltyvät.

Naisista ei pääse eroon millään, vaikka mies kokeilee kaikkea. Pamsu, joka lyöttäytyy Ahman läheisyyteen sinnikkäästi, osaa käyttää naisellisia keinoja ja ymmärtää verkostoitumisen voiman maailmassa, jossa tavaratkin ovat niin monimutkaisia, ettei niitä yksi ihminen osaa korjata.

"Kauniit verkostoituvat paremmin."

Mutta miten käy Ahman omavaraisuuden? Ja onko miehen ekologisuus riittävän syvää rauhanomaiseen rinnakkaiseloon sian kanssa? Aseita vilautellaan, jopa käytetään; Ahman maskuliinisuus pääsee oikeuksiinsa, kuten mies on suunnitellutkin, mutta hänestä löytyy onneksi myös pehmeämpiä puolia ja sopeutumiskykyä. Henkilö ei jää yksiulotteiseksi, vaan on elävä, ja kauhistus, jopa tutuntuntuinen. Kai jokainen tunnemme jonkun uhoilevan miehen, joka tosi paikassa sulaa naisen tai lapsen edessä - ainakin jos nainen malttaa ignoreerata uhoilun ja tekee mitä haluaa, mutta antaa äijän pitää kasvonsa. Ja vielä parempi, jos miehessä oikeasti on hippu sankariainesta...

Gustafsson kirjoittaa napakasti, hersyvästi mutta turhia selittelemättä, ja iskee osuvasti miehen sankaruushaaveeseen ja pahimpiin pelkoihin niiden koomisine puolineen. Eikä hän todellakaan jätä naisia vaikertamaan avuttomina pelastettavina. Mainio tujaus suomalaista sisua ja selviytymishenkeä huumorin voimin, mutta ilman ylenkatsetta. Vetävässä tarinassa on hulvattomuuksien lisäksi pelottava loppukierre, joka jää lukijaa häiritsemään, tarkoituksella.

Kenelle: Ihmiskunnan pikaiseen loppuun uskoville tai sitä toivoville. Ei höpön viihteen ystäville, mutta vakavallekin nauramaan pystyvälle.

Muualla: Herranjestas mikä kirja! sanoo Annika.Gustafsson kirjoittaa mahtavasti, sanoo Krista. Riitta k viihtyi Korpisoturin matkassa erinomaisesti. Zephyriä Ahman jääräpäisyys lähinnä ärsytti. Ahmu nauroi välillä kippurassa. Tuomas arvioi kirjaa teräväksi, joka sai ajatukset todella lentoon. Anneli ihaili, mutta toivoi vähän pidemmälle vietyjä ajatuksia täkyjen sijaan. Myös Noora Vaakanainen kaipasi enemmän pureutumista. Rempseä, eloisa ja räiskyvä romaani, sanoo Suketus. Jorin skenaario kulkee eri lailla kuin kirjailijan.

Laura Gustafsson: Korpisoturi. Into 2016. Hieno kansisuunnittelu  - katso sekä paperi- että kovakansi: Jussi Karjalainen.

6 kommenttia:

  1. Mietin että luenko arviotasi ollenkaan, sillä toivoin joulupukilta tätä kirjaa, enkä halua asettautua valmiiksi minkäänlaisiin odotuksiin :D Mutta hyvältä vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinkin sopiva joulupukin konttiin, Kaisa! Iloista pukin odottelua!

      Poista
  2. Arja, kyllä, tuo Gustafssonin huumori. Se oli ihanaa! Mietiskelin lukemisen jälkeen onko tuo huumori läsnä myös hänen edellisissä teoksissaan. Varsinkin Huorasatu kyllä houkuttelee niin paljon että se on jossain vaiheessa luettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huorasatu oli mulle vähän kova pala, hulvaton sekin kuin mikä ja nauratti monta kertaa, mutta se lihallisuus vähän väsytti - ilmeisesti kirjailijan tyyliin kuuluu tuollainen överiys häiritsevyyteen asti. Mikä ei ole ollenkaan huono juttu, kun asiaa haluaa saada läpi, mutta vaatii lukijalta asennetta :-)

      Poista
  3. Mainio tuo ensimmäinen sitaatti :) Kirjassa oli tuhottomasti teräviä lausahduksia, harmi etteivät ne painuneet mieleen. Uusintalukuun vuoden päästä!

    VastaaPoista
  4. Herranjestas sanon edelleen! Ja kyllä saa nauraa, pitääkin :D Vanhempia kirjoja en ole niiden aiheittensa puolesta uskaltanut lukea... Vielä.

    VastaaPoista