Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää

Lainasin kirjastosta kirjan, jonka nimessä on vähintään neljä sanaa (Helmet-haasteen kohta 18), koska ystävällinen kirjastoväki oli laittanut haastekirjoja komeasti esille ikkunahyllyille Kannelmäen kirjastossa. Ihan nimen takia lainasin. Ei ollut huono, jos ei huippukaan. Viihdyttävä kyllä!

Nimestä ja aiheestaan - juutalaistavan mukaan perhe viettää kotonaan seitsemän päivän suruviikkoa vanhan isän kuoltua - huolimatta vakavan äärellä ei olla. Perhe on eripurainen, kolme aikuista poikaa ja yksi tytär keskenään kovin erilaisia, omat kuvionsa ja/tai perheensä jo rakentaneita, leskiäiti silikoneineen muistuttaa niin ulkoasultaan kuin räväköiltä kommenteiltaan enemmän pornoleffan tähteä kuin surevaa leskeä, ja lasten puolisot mahdollisine lapsineen äimistelevät joukon jatkona. Vietä sitten tällä porukalla viikko samojen seinien sisällä.

Sotkuahan siitä syntyy. Tappeluiksi asti äityviä riitoja, loukkauksia ja tölväisyjä, joista normaali ihminen loukkaantuisi ikihyviksi, mutta tässä perheessä ne vaikuttavat olevan tavallista kauraa. Miespuoliset uhoavat, naisilla on omat agendansa.

Ehkä naurattaa siksi, etten itse ikinä uskaltaisi käyttäytyä henkilöiden tavoin. Ja ärsyttää siksi, että sukupuolityypittely on niin pitkälle vietyä - ja kaikki ihmiset ovat niin kauniita! Kertojana toimiva veljessarjan keskimmäinen, Judd, on kilteimmästä päästä, eikä hänkään aina kiltti (komea toki). Mutta ei hänellekään soisi tuota kohtaloa: mies löytää ihanan vaimonsa sängystä esimiehensä kanssa. Se siitä ikuisesta rakkaudesta. Juddin maailma romahtaa, ja sopivasti alkava suruviikko vie miehen lapsuudenkotiin perheensä pariin.

Kestääkö perhe viikkoa samojen seinien sisällä toisiaan tappamatta? Vai löytyykö yhteisymmärrys ja auvo? Kepeää mutta piristävän ilkeää luettavaa hetkiin, jolloin ei halua aivoja rasittaa. Kirjasta on tehty samanniminen leffa, joka on näköjään saanut arvosteluissa tähtiä pari kolme. Kolme antaisin kirjallekin, sen ilkeilevän huumorin, napakan tyylipuhtaan otteen ja omalaatuisen tilanneasettelun vuoksi. Uskottavuudesta en edes puhu, koska tämä ei ole sellainen kirja. Teksti on sujuvaa ja helppolukuista, eikä sanomaa tarvitse tilannekomedian rivien välistä jaksaa etsiä.

Kenelle: Helppoa mutta ei noloa huumoriluettavaa hakeville. Viihtyjille.

Muualla: Maija teki castingin elokuvaan; sitä ei harmi kyllä noudatettu. Minnaa nauratti.

Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää. Suomennos J. Pekka Mäkelä. Karisto 2011.