Markku Eskelinen: Raukoilla rajoilla

Olen aika ylpeä itsestäni, kun selätin Eskelisen kirjan suomalaisen proosakirjallisuuden historiasta, lähes 600 sivua. Kirja ei siis ole "historia", vaan "historiasta." Eskelinen kertoo näkemyksiään alkaen aina Mikael Agricolasta (ABC-kiria, 1543. Nimellä tuskin on tekemistä nykyisen liikenneasemaketjun kanssa.) aina vuoteen 2012 saakka. Samalla lukija saa kertauksen Suomen historian tärkeimmistä käänteistä Ruotsin vallan ajasta nykypäiviin.

Kirjallisuutta en ole opiskellut, joten olen sillä tavalla korruptoitumaton aiempiin kirjallisuustutkimuksiin tai sen tapaisiin nähden - kun en ole lukenut yhtään - enkä tunne alan termejä, joita tietenkin tutkijan kielenkäytössä vilisee. Päättelin oudot sanat kontekstista tai jätin vain surutta huomiotta, kuin lukisin vierasta kieltä, mutta silti koen saaneeni kirjasta paljon tietoa ja näkemystä. Ja yllättävää kyllä, suuresti iloa, monta naurunhyrskähdystä. Eskelisen reipas kannanotto ja luettava kieli (jos termejä ei lasketa) pitivät kiinnostusta yllä, luonnollisesti kiinnostavan aiheen lisäksi. Viihdyttävää, kerta kaikkiaan!

Eskelinen on sitä mieltä, että monesta suomalaisen kirjallisuuden ala-aiheesta puuttuu "kunnon tutkimusta". Ja sitä myöten myös kunnon kokoava esitys aiheesta, jos oikein tulkitsin. (Eikä hän tosiaan väitä tämän sellainen olevan, tähdennän.) Mutta näillä on pärjättävä, mitä on, ja modernin kielensä (paskanjauhanta-tyyppiset termit minäkin ymmärsin) ja nykyilmaston suosimien kärjekkäiden mutta selkeiden mielipideilmaisujen ansiosta tämä voisi hyvin olla vaikka alan oppikirja. Teos kattaa kuitenkin koko historiamme suomenkielisenä kansana ja nostaa esiin nimiä, joista harva on koskaan kuullutkaan.

Kirjaesittelyt ovat yksi kirjan herkullisimmista anneista. Eskelinen referoi yleisölle (ja hänen mukaansa myös monelle tutkijalle) tuntemattomampia kirjoja komeasti ja kiinnostavasti. Vaikka hän keskittyy enemmän kirja-alaan ja sen pohtimiseen, mitä on julkaistu ja mitä ei ja miksi, kuin yksittäisiin kirjailijoihin, saa lukija paljon äärettömän mielenkiintoista tietoa myös noista varsinaisista tekijöistä, jotka ovat tehneet sen, mistä kerrotaan - kotimaisen kirjallisuuden.

Kirjanjulkaisun historiaa Suomessa Eskelinen kuvaa ja myös suomii kovin sanoin. En käy kertaamaan tapahtumia, mutta miehen mukaan julkaisupäätökset keskittyivät liikaa muutaman harvan käsiin 1900-luvulla, etenkin sen puolivälistä eteenpäin, jolloin Tuomas Anhava vaikutti monen suuren kustantamon ja kirjallisen julkaisun taustalla.

"Tuomas Anhavan kirjallisuushistoriallinen ja -tieteellinen tietämättömyys paistaa korkealta ja valitettavan vaikutusvaltaisena..." 

Tavislukijana en piittaa siitä, ymmärtääkö joku kustantaja modernismin käsitettä vai ei (ja mitä se edes on?), mutta tämä tuntuu olevan Eskelisen kynnyskysymyksiä. Ymmärrän, että tutkijalle luokittelu on olennaista. Lukija lukee vain hyviä tai huonoja kirjoja. Anhavan moittimiseen kirjailija käyttää sivukaupalla tilaa, mikä tuntuu hieman hämmentävältä. Samoin intohimoisen negatiivinen suhtautuminen vaikkapa Antti Hyryyn. (Itse luin Uunin zeniläisenä teoksena - muuraa tiilen, muuraa tiilen, muuraa tiilen... - ja arvostan omaperäistä otetta.) Ehkä kielteisistä paukuista osan olisi voinut panna "hyviksi" kelpuutettujen kuvaukseen, ajatellen kansan (jota edustan) sivistyksellistä puolta. (Ja muutenkin pidän parempana nostaa hyviä kuin lyödä "huonoja".)

On hienoa lukea teräviä nostoja Eskelisen tärkeiksi (ja hyviksi) katsomista kirjoista. Jos Alastalon salissa ei saisi armoa, menisin ja vaihtaisin lukuharrastuksen vaikka käytettyjen maitotölkkien keräilyyn. Mielipiteitä toki yksittäisistä kirjoista ja tekijöistä voi ja saa olla, ja niitä on hauska mutta myös avartava lukea. Noinkin voi ajatella!

Mutta Eskelinen ei perusta vain mielipiteille, vaikka kirja on niitä täynnä. Hänen tietämyksensä suomalaisesta kirjallisuudesta on häkellyttävä, kunnioitettavan syvä ja laaja. Kirja kannattaa liittää kotikirjastoon, jos kotimainen kirjallisuus taustoineen kiinnostaa. Myös Kirjabloggareiden 101 kirjaa -hankkeeseen siitä saa mukavasti taustatietoa. En kuvittelekaan omaksuneeni kaikkea yhdeltä lukemalta, vaan tätä täytyy tutkia rauhassa, ehkä osia sieltä täältä silloin tällöin.

Kuten sanottu, kirja ei ole The Historia. Se ei ole kaikenkattava, ei puolueeton eikä missään nimessä neutraali. Ja esimerkiksi viihdekirjallisuus jää lähes pois, mikä harmitti minua. Mutta tietoa ja sivuja on silti jo niin paljon, että rajausta on ymmärrettävästi ollut pakko tehdä.

Informatiivisyydessään, kiinnostavuudessaan ja viihdyttävyydessään todella antoisa luettava. Pidin myös kirjan ulkoasusta; kansikuva on komea ja pehmeä lievekansi helppo käsitellä.

Kenelle: Suomalaisen kirjallisuuden rakastajille, kustannusmaailmaa seuraaville, merkkiteoksista tärppejä hakeville, tutkijatermejä säikähtämättömille, ronskeja mielipiteitä sietäville.

Muualla: Anita Konkka ei malttanut nukkua. Muista blogeista en löytänyt paitsi Eskelisen omasta monoblogista. Soisin kommentteja enemmänkin!

Markku Eskelinen: Raukoilla rajoilla. Siltala 2016. Graafinen suunnittelu: Markus Pyörälä.

Kuuntele Eskelistä kertomassa kirjastaan Suuren hesalaisen kirjakerhon podcastina.