KOM-teatteri: Kokki, varas, vaimo ja rakastaja

Eero Saarela, Vilma Melasniemi, Eero Milonoff, takana Marc Gassot

Peter Greenawayn leffa vuodelta 1989 lienee monelle tuttu: On rikas öykkäri Albert ja sen vielä typerämpi veli Spangler ja outo äiti Grace; on öykkärin kaunis vaimo Georgina; on kirjanrakastaja ulkomaalainen Michael; on huippukokki apulaisineen - he joutuvat laittamaan öykkärin seurueelle ruokaa jatkuvasti; on ranskalainen tarjoilija. Öykkäri on saanut ravintolan haltuunsa hämärähommilla ja kuvittelee nyt olevansa sivistynyt, koska osaa syödä parsaa ja mereneläviä. Vaimo ja kirjanrakastaja tuntevat vetoa toisiinsa. Öykkäri saa asian selville, eikä siitä hyvä heilu.

Hillittömyyden ja ylettömyyden vaikutelma välittyy KOMin versiossa upeasti. Sitä tukee jo ravintolan, pääpaikan, näyttämöllepano leveään malliin - sekä lava että katsomo on käännetty sivusuuntaan normaaliin verrattuna. Lavealle lavalle mahtuu kolme neljä tapahtumaa yhtäaikaa, vierekkäin, ja lisäksi käytettävissä on näyttämön levyinen screen, johon ohjataan niin kuvaa näyttämön "ulkopuolelta" kuin virtuaalilaseista: tekniikan ihmeitä (!) - vain yhdet VR-lasit, mutta niitä voi hyödyntää koko täysi katsomo.

Autenttista tunnelmaa lisää screenin kuvaa jatkuvasti tuottava kuvaaja apulaisineen: hän kulkee edestakaisin kamera kädessä, kaverin kannatellessa virtajohtoa ja varmistamassa liikkumista. Ja vasta hetken päästä huomaan, että yksi näyttö on myös katsomon ovella, jonka takaa paljastuu tarvittaessa vaikka naisten vessa.

Tapahtuu paljon, tapahtuu yhtäaikaa: yleisö ei takuulla pääse nukahtamaan. Sekä liikettä että meteliä riittää. Kovat äänet hätkähdyttävät, eikä kaikesta samanaikaisesta saa selvää, mutta se tuskin on tarkoituskaan. Tätä tukee myös se, että tarjoilija-Herbertin (Marc Gassot) repliikit lausutaan ranskaksi, nopeasti. Ehdin tajuta sanan sieltä, toisen täältä... Mutta ranskalaisen tarjoilijan silmänkäänteet ja ilmeilyt kertovat tarpeeksi.

Juoni etenee meluisasti, ruokaisasti ja pakko mainita, näyttelijöiden paljastaessa kaikkensa. Synkästä pohjavireestä huolimatta makaaberi esitys on tehty viihdyttämään, ja ilmeisimmät karikot selätettyään - kuten n- ja v-sanojen ahkera, tyhmä mutta tunnistettava huutelu - katsoja tuntee hurjaa alkukantaista halua hihittää.

Ei esityksestä kaikkea ymmärrä teatteritaiteen maisterikaan, katsojille kerrotaan "veli" Eero Milonoffin suulla. "Ulkomaalainen" Elmer Bäck ja "vaimo" Vilma Melasniemi keskustelevat näyttelemisestä takahuoneessa, joka myös katsojille näytetään. Kommentit ja hyppäykset näyttämöltä esityksen sisätiloihin ja eteläisen Helsingin korttelin takapihalle ovat herkullisia keittiön tervehdyksiä, joita leffa ei tarjoa.

Oletteko aivan kujalla, meiltä kysytään. Olemme, muttei se haittaa. Kunhan tunnelmasta ja ajatuksessa on mukana. Tunge se sivu lempikirjastasi kurkkuusi ja tukehdu! Raha on kuitenkin se, joka ratkaisee. Ja ihmiset elävät ja kuolevat sen mukana.

Näen esityksen vahvana kannanottona sivistyksen puolesta, ylettömyyttä ja kaikenlaista pintahifistelyä vastaan. Eikä sivistys tarkoita vain kirjaviisautta, vaan kuten kokinapulainen (Johannes Holopainen) osoittaa, myös sen ihmisen puolesta, joka vaistonvaraisesti ymmärtää, mikä on oikein.

Johannes Holopainen oikealla. Screenillä Elmer Bäck ja Vilma Melasniemi

Täräyttävä kokemus, ja sopivan pituinen, ei ainakaan liian lyhyt - mustaherukkakeitossa pitkään istuskellutta kävi sääli, ja huimaa loppukohtausta edeltävä osuus olisi voinut olla tiiviimpi. Läskipukukohta oli pitkänpuoleinen ja irrallisen oloinen (kyllä, se liittyy ruokaan; ei, en halua kertoa tarkemmin). Mutta kokonaisuus on uskottava ja persoonallinen versio elokuvan tarinasta, joka varmasti hätkäyttää.

KOMin näyttelijät ovat osaavia. Siinä ei ole onneksi mitään hätkäyttävää. Etenkin arvostan sitä, että repliikit lausutaan selvästi. Ihailen muutenkin selkeää viestin ilmituloa. Roolitus on osuva ja kuten sanottu, suoritukset taitavia. Eero Saarela öky-Albertina vaikuttaa fyysisesti liian kiltiltä, hyväkuntoiselta ja laihalta - vatsantäytteestä huolimatta - osaansa, jonka hän toki eläytyvän hienosti tekee (kiitos vain, näen varmaan painajaisia tästä). Ihastuttava Vilma Melasniemi vaimona ja vakuuttavan äijämäinen Eero Milonoff veljenä tekevät työnsä ammattimaisen komeasti, ja vierailija Elmer Bäck (Greenawayn hyvä ystävä, muuten) on karismaattisuudessaan, läsnäolossaan ja miehekkäässä tonaliteettissaan (sekä mustaherukkakeiton kanssa nautittuna) erinomainen. Eeva Soivion "äitiin" pätevät samat kehuvat laatusanat kuin muihinkin, mutta hahmo jätti kysymysmerkiksi.

Erityismausteena mukana on huippukokki Antto Melasniemi, joka esittää huippukokkia, joka laittaa ruokaa (hän siis todella laittaa ruokaa näytelmän ajan). Fakta ja fiktio sekoittuvat herkullisesti, sillä tarinan juju on kuvata fiktion kuolemaa. Ja sen korvaamista pikaisilla fyysisillä nautinnoilla, kuten ruualla. Elokuvan teon ajoista ruokahifistely on mennyt vain överimmäksi, ja siksikin esitys on ajankohtaisempi kuin koskaan. Mutta kuoleeko fiktio, koskaan? En halua uskoa siihen, mutta juonen mukaan jonkun on pakko kuolla. Ja voittaja syö häviäjän.

Uskottavaa fiktiota ei voi syntyä ilman faktaa, johon sitä peilata. Eikä mitään naurattavaa - tai koskettavaa - voi olla ilman sen vastakohtaa. Kaikki ei tässäkään fiktiosta kertovassa jutussa ole faktaa. Kannattaa käydä itse katsomassa, jos vielä ehtii: näillä näkymin esityksiä on reilun viikon verran. Harmittaa, että näin tämän niin myöhään!

Kenelle: Mustan huumorin ystäville. Sivistyksen näivettymisestä huolta kantaville tai siitä iloitseville. Ennakkoluulottomalle teatterinkatsojalle.

Muualla: Yltäkylläinen runsaudensarvi, sanoo Katri blogista Paljon Melua Teatterista ja siteeraa: "Ihmisen pitää oppia, että huonosta mausta pitää maksaa." Ruokaharrastajalle ehdoton elämys, sanoo Pia. Liha on tappo, sanoo Helmi. Taidokasta teatteria, harvinaisen sanattomaksi vetää, sanoo Hanna Räty.  Voi jumalauta, mitä mä juuri näin, puuskahtaa Teatterikärpäsen puraisuja. Ääni katsomossa ei unohda esitystä. Visuaalisesti viehättävä, sisäisesti ruma, sanoo Kujerruksia-blogin Linnea. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (vähänkö komea nimi) juttu tässä. Ja elokuvasta löytyy nimihaulla vaikka mitä.

Kokki, varas, vaimo ja rakastaja. KOM-teatteri. Peter Greenawayn alkuperäisteokseen perustuva KOM-teatterin näyttämöversio. Lupa esittämiseen Greenawayltä: Juho Milonoff. Dramaturgia, sovitus ja ohjaus: Riko Saatsi. Suomennos: Aleksi Milonoff. Kuvat: Noora Geagea. Lisätiedot: http://www.kom-teatteri.fi/kokki-varas-vaimo-ja-rakastaja.html