Turun kirjamessut 2017, osa 2/2

Messuilla taas! Katselin muuten jo perjantaina kirjatarjontaa ja divarihintoja, jos vaikka Nobel-Ishiguroa löytyisi... Yhden löysin, Keltaisen kirjaston Ole luonani aina -kirjan hinta oli neljäkymppiä. Pidin kovana mutta juuri ja juuri siedettävänä, jos olisi innokas keräilijä. Mutta leuka loksahti, kun katsoin hintaa Paul Austerin Mr. Vertigolle: 65 e! Palasin tarkistamaan, näinkö oikein. Taitaa olla kovin romaanin hinta, jonka olen nähnyt, kun kyse ei ole mistään harvinaisesta ensipainoksesta tai vastaavasta. Ilmeisesti painos on loppu. Meniköhän kaupaksi?

Tammen perinteinen kirjamessutarjous, kolme Keltaista kahdellakympillä, on aina hyvä ja vetää ostajia. Atena myi neljällä eurolla hyviä kirjoja. Muuten hinnat olivat normaalia messutasoa, kohua nostattaneine kahden euron pöytineen. Kieltämättä mietin itsekin sitä katsoessani, että ilmiö on surullinen: tekijän saama rahallinen korvaus isosta työstä on nollilla. Mutta toisaalta, ehkä parempi näin kuin suoraan tuhottaviksi?

Aloitin lauantain korkeimmalta tasolta; yllättäen näin Jenni Haukion Halikon lukiolaisten
haastattelemana. Runokirjoista puhuttiin, lukemisesta ylipäänsä. Haukio kysyi haastattelijoilta, mikä heidän mielestään saisi nuoria enemmän kirjojen pariin. Toisen mielestä suositukset vaikuttavat eniten, toinen sanoi, ettei hän edes tiedä, mitä kaikkia kirjoja on olemassa - niitä pitäisi mainostaa enemmän! Loistavat vastaukset (ja haastattelijat ja haastateltava, keskustelua oli ilo kuunnella), toivottavasti kustantamot saavat tästä kultajyvästä vinkin irti.

Harmittavasti missasin keskustelun kirja-alan murroksesta, mutta kuulemani perusteella siellä oli puhuttu kirjailijoiden yhä suuremmasta roolista kirjojensa markkinoijana. Miksi kustantamot eivät ota johtavaa otetta someen? Markkinointi tänään ei tarkoita mainosta Hesarissa ja mediasuhteiden hoitoa, vaan interaktiivista ja jatkuvaa sosiaalisen median käyttöä. Kustantaja voisi olla sparraaja ja tuki kirjailijoille tässä työssä, mutta myös viestiä itse aktiivisesti.

Seppo Puttonen ja Niina Repo kertoivat Kirjojen Suomi -hankkeesta, jossa myös me bloggarit saamme olla mukana. Huima matka kotimaiseen kirjallisuuteen! Kuulin Puttosen lukeneen Sally Salmisen Katriina-kirjaa posket märkinä. Harva tietää, että vuonna 1936 julkaistu kirja käännettiin 20 kielelle ja oli maailmanmenestys, jo ennen Sinuhea. Katriinan traaginen kohtalo voisi tehota nykylukijaankin, arvelee Puttonen. Kirjan voi lukea Ylen verkkosivujen kautta Kansalliskirjaston verkkokirjastosta.

Ja koska kirjasta kertoo tuolla sivulla Juha Hurme, siirryn hänen esiintymisiinsä: ensin bongasin hänet haastattelemassa Satu Taskista, jonka kirjaa Lapset hän sanoo täydelliseksi. Vahva suositus! Sen jälkeen näin messujen hauskimman ja myös sisällöltään herättelevimmän esityksen: Juha Hurme haastatteli Juha Hurmetta tämän uudesta kirjasta Niemi. "Miksi kirjoitat kirjoja, eihän niitä kukaan osta?" Hurme puolustautui, että niitä on kiva kirjoittaa ja sitäpaitsi hänen kirjojaan on myyty enemmän kuin Aleksis Kiven tai Volter Kilven näiden elinaikana. (Mitä Juha Hurme piti surullisena ilmiönä.) Juha Hurme halusi tietää, onko Niemi historiakirja. Tavallaan, vastasi Juha Hurme, se alkaa alkuräjähdyksestä ja päättyy vuoteen 1809 ja kuvaa Suomen kulttuurihistoriaa tuolta ajalta. Mutta paremminkin se on kirja historiasta. Se pyrkii vastaamaan kysymykseen, mitä tarkoittaa lause "minä olen suomalainen". Eli perimmältään kysymykseen, kuka minä olen. (Noin vaatimattomasti.)

Molemmat Juha Hurmeet naurattivat yleisöä aikansa. Jälleen kerran epäilin ainakin toisen heistä olevan jonkin sortin nero. Kun miettii kirjallisia ja teatterillisia saavutuksia ja kuuntelee hänen polveilevaa, älykästä mutta rentoa ajatteluaan, jossa maailmankaikkeus on rajana. Ostamalla kirjan sain hyvän tekosyyn jututtaa kirjailijaa ja pyytää nimmaria. Kirjasta on jo nyt tekeillä teatteriesitys Kansallisteatteriin sekä ohjelmakiertue ja kaikenlaista muuta, josta myöhemmin lisää.

Historiallisten dekkarien genre on suosittu: kirjojaan esittelivät ja työstään kertoivat Virpi Hämeen-Anttila, Timo Saarto ja Terttu Autere, haastattelijanaan Taija Tuominen. Arkistoja, jalkatyötä, netin kaivelua - taustatyöt ovat suurin osa kirjailijan työtä ainakin jos on faktoista tarkka. Autere kertoi jättäneensä kesken romaanin, jossa hän bongasi jo kolmannen asiavirheen; Saarto uskoi, että lukija voi olla armelias, jos tarina vie hänet mennessään, vaikka virheitä jäisikin. Ja aina niitä jää, totesivat kaikki. Muovia sanottiin plastiikiksi, tajusi Hämeen-Anttila liian myöhään, 1920-luvulle sijoittuvia dekkareita tehdessään, uusimpana Koston kukat. Hän uppoutuu aikakauteensa paitsi tutkimuksin myös ostamalla kauden esineitä, vaatteita ja kenkiä. Detaljien hallinta on iso työ, mutta hän haluaa tietää, miten esineet silloin tehtiin, mitä silloin tapahtui kulttuurissa, politiikassa, rikosten saralla, aivan kaikkea. Tähän hän käyttää muun muassa Hesarin arkistoja. Saarron uusin kirja Kuoleman kuukausi kertoo vuodesta 1917 Helsingissä, Autereen Kaunis mutta kuollut murhasta nimettömässä pikkukaupungissa.

Ja sitten: Romaanin uudet muodot. Hannu Harju haastatteli Miki Liukkosta, Matias Riikosta ja Sinikkaa Vuolaa, joiden romaanit O, Suuri Fuuga ja Replika eivät noudata perinteistä romaanin kaavaa. Arvioita löytyy jokaisesta runsaasti, joten en kuvaa niitä, mutta he ovat hyvin erilaisia kirjoittajia keskenään; esimerkkinä Vuolan tarkka kohdistus aiheeseen - käyttämällä avainlauseita työkaluna, saimme kuulla - ja rönsyjen karsinta, kun taas Liukkonen kirjoitti toistatuhatta sivua, joista oli karsittava kolmesataa, jottei kirjasta tulisi liian pitkä ja raskas.

Hannu Harjun kysyessä, mietittekö lukijaa, kirjan lukemista sitä kirjoittaessanne, Liukkonen hämmästyi: miten niin ei joku voisi lukea O:ta, "sen kuin lukee vaan". Kaikkea ei tarvitse lukea, eikä lukeminen siitä huononnu (kiitos, tämä oli helpottavaa lukijalle). Riikonen sanoi osuvasti, että esimerkiksi Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta -kirja sisältää paljon ajattelua, mutta koska se on kirjoitettu niin hyvin, että se toimii myös ns. lukuromaanina, sen voi lukea myös sellaisena. Lopulta lukija tekee kirjan omalla tulkinnallaan, todettiin. Vastaanotto ei ole kirjailijan kontrollin alla. Mutta mainitut kirjat sopivat lukijalle, joka kaipaa vaihtelua perinteiseen kerrontaan.

Sattumalta bongasin myös Noin viikon uutisten Jukka Lindströmin, joka keskusteli Tieto-lavalla siitä, miten viihteen keinoin voidaan valistaa ja vaikuttaa. Hän suositteli New Yorkerin Malcolm Gladwellin juttuja ja podcasteja; ne kuulemma ensin koukuttavat (= hyvin tehty viihdeosio) ja sitten huomaat oppineesi jotain uutta. Sama pätenee Noin viikon uutisiin! Professori Esa Väliverronen mainitsi Ian McEwanin Pähkinänkuoren, Roland Barthesin Tekijän kuoleman ja ylipäänsä hyvät historialliset romaanit, joissa faktat ovat kohdallaan. Kolmas keskustelija, syöpäjärjestöjen strategiajohtaja (juu, tupakkavalistuksesta puhuttiin) Satu Lipponen, kertoi ostavansa messuilta mukaan Kjell Westön ja Jenni Haukion kirjat. Haastattelijana oli Reetta Kettunen.

Kaikissa messujen esityksissä muuten hienosti huomioitiin teema: vaikka puheet rönsyilivät, aina mainittiin kirjoja, jotka asiaan sopivat. Tätä arvostin kovasti. Esimerkiksi Pasi Lampela toi esiin kiinnostavia ajatuksia kirjailijuudesta ja lukemistaan kirjoista monessa puheenvuorossa. Ja Taija Tuominen veti sellaisen haastattelurumban, että ei voinut kuin ihailla. Miten hän ehti, jaksoi ja muisti kaiken - ja oli aina luonteva keskustelija.

Muutakin kulttuuria nähtiin, kuten teattereita ja nukketeatteria, joista yhden nukeista hurmaannuin. Tuo on kuin minä kirjamessujen jälkeisenä aamuna! Harmi vain, että aika on rajallista, jäi monta kivaa juttua tutkimatta ja esitystä kuulematta. Messujen päättymisen jälkeinen alakulo vallitsee nyt (onko sille olemassa omaa sanaa?), mutta sitä lääkitsee kirjakasa yöpöydällä ja ihan pian koittavien Helsingin kirjamessujen odotus. Niin, ja tieto ensi vuoden kirjamessuista: teemamaa on silloin Viro!

Lue Turun kirjamessuraportti 2017, osa 1.

2018-messuraportti Turusta.

Turun kirjamessut 2019, päivä 1 ja päivä 2.