Juha Hurme: Niemi

Olen saanut ilon tavata Juha Hurmeen erilaisissa kirjatapahtumissa. Aina hän tekee vaikutuksen
konstailemattomalla rentoudellaan, kristallinkirkkaalla tietämyksellään ja ääriä tunnustamattomalla ajattelullaan. Täsmälleen samat seikat vaikuttavat ja vakuuttavat lukijan Niemi-kirjassa.

Kirja on vaatimattomasti kulttuurihistoria alkuräjähdyksestä vuoteen 1809 asti. Kumma kyllä, kunnianhimoisen tavoitteen voi katsoa täyttyvän, tietysti kirjailijan valikoimin sisällöin ja painotuksin. Kirjallisuus ja teatteri, nuo kaksi Hurmeen suurta intohimoa, ovat vahvasti esillä, mutta sisältö rönsyää viehättävästi. Luontevaa, mikään taide ei synny umpiossa.

Maailmamme alun Hurme selittää innostuneesti ja ymmärtääkseni sillä faktatiedolla, mikä ihmiskunnalla tuosta maagisesta hetkestä tällä hetkellä on. Kun planeetta on saatu radalleen ja mannerlaatat suurinpiirtein nykyisille paikoilleen, alkaa vimmattu forward-napin painelu. Sivuja on sentään vain vajaat neljä ja puolisataa, kaikkeen!

Yksi kirjan tavoite oli kirjailijan mukaan kuvata, keitä me suomalaiset olemme ja mistä tulemme. Suppilomaisesti kirjassa kierrytään kohti yhtä maailmankolkkaa, niemeä, jolla nykyisin (ei vielä kirjan kattamana aikana) on Suomi-niminen valtio ja suomalaisia.

Hurme hellittää eteenpäinkelausnapista kiinnostavissa kohdissa. Neandertalilaisista ja muista ihmislajeista päästään nykyihmiseen, joka kehittää kieltä ja yhteiskuntaa.

"Viljelykulttuurin sivutuotteena ihmiskunta keksi maanomistuksen, stressin, raatamisen, eriarvoisuuden, orjuuden, eläinrääkkäyksen, luonnon riistämisen ja luonnon tuhoamisen. Mitään ei saa ilmaiseksi."

Ja kun "muistiinmerkitsemisen taito kävi välttämättömäksi", piipahdetaan Mesopotamiassa ja maailman vanhimman kaunokirjallisen eepoksen, Gilgameshin, parissa. Astronomia ja astrologia syntyivät samoihin aikohin kun Niemellä alettiin päästä kivikaudesta. Rautakaudella "sana oli Niemellä kovassa kurssissa" - se oli "kohteen näkymätön olemus". Maailman suurten uskontojen esittelyiden kautta päästään antiikkiin, mistä Hurme löytää paljon maininnan arvoista. Kuten kreikkalaisen runoilijan ja filosofin Ksenofaneksen purnaus siitä, "että urheiluun satsataan liikaa kulttuurin kustannuksella." Sama purnauksen aihe minullakin, näkemystä ei voi väittää kovin tuoreeksi.

Myytit ja loitsut. Väinämöinen ja Iku-Turso. Lauluperinne ja draaman kehittyminen. Viikingit ja kristinuskon alku. Vauhti on niin kova, että lukijan päätä huimaisi, jos teksti ei olisi niin herkullista.

"Jos tuntuu sekavalta, niin se johtuu siitä, että tämä on sekavaa. Sellaista on ihmiselo. Kosmoksen näkökulmasta kaikki on vesiselvää."

Ihme kyllä, ei tunnu sekavalta. Jos tuntuu, se on tämän tekstin laatijan vika, ei Niemen. Hurme lataa faktaa tiskiin täysin loogisessa järjestyksessä ja vetävällä poljennolla. Hän keventää tiedon taakkaa huomioillaan, kuten analysoimalla savolaisen luonteenlaadun juurisyytä, mikä kunniana otettakoon. Ja taas eteenpäin, keski- ja nykyaikaa kohti, yhä tiukemmin Euroopan suuriin kulttuurivaikuttajiin pureutuen ja katsetta Niemeen päin tarkentaen. Taiteentekijät suurimpine saavutuksineen kulkevat juhlaparaatina lukijan silmissä, runoin ja sitaatein kannateltuina. Keisarit ja kuninkaat vaihtuvat; päitä katkotaan ja verta vuodatetaan jatkuvasti kehittyvillä välineillä; niin poliittisia ja uskonnollisia juonitteluja kuin lemmenleikkejäkin todistetaan.

Ja kaiken ohella kehittyy kansa ja kulttuuri syrjäisellä Niemellä, jonka pitkä ruotsalainen kausi kattaa kirjan loppuosan, kun Itämaa alettiin nähdä omana hallinnollisena alueenaan. Ruotsalaisessa hallinnossa havaitaan piirteitä, jotka tuntuvat nykypolitiikassakin tutuilta, kansleri Oxenstiernaa siteeraten: "Kunpa tietäisit, poikani, kuinka vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan."  Kerronnan vauhti ja faktojen tiheys vain kiihtyvät loppua kohti - viimeisillä kymmenillä sivuilla nimet alkoivat jo vilistä onnellisen lukijan silmissä - ja aivan lopussa päästään sille kynnykselle, jonka ylittämisen jälkeen voitaisiin puhua suomalaisuudesta.

Ohessa Hurme tulee selittäneeksi kymmenien suomalaisten sanojen ja sanontojen alkuperän. Tiesitkö, että Nuuksio juontaa nimensä joutsenesta? Tai mikä on maailman tappi? Ja mistä tulee hokkus pokkus -hokema? Kirjasta ne selviävät.

Vuoden 1809 (eli vuosi jolloin sanoimme heidå ruotsalaisille, tosin emme vapaaehtoisesti) hän sanoo olleen luonteva lopetuskohta, koska sen jälkeisistä asioista on kirjoitettu paljon, Hurme itsekin muun muassa kotimaiseen kirjallisuuteen keskittyvässä Nyljetyt ajatukset -teoksessaan. Eikä maailmankaikkeuden kannalta muutama vuosisata muuta mitään, suomalaisuudessa toki.

Lukiessani olin paitsi ällistyneen vaikuttunut, myös hillittömän huvitettu; niin hauskasti Hurme yhdistää kuivimmankin historiatiedon toiseen tai tähän päivään ja käyttelee reippaan rennosti puhekieltä siten, että tylsistymään ei ehdi eikä naurunhörähtelyä voi välttää.

Itse asiassa, Juha Hurme kertoi kirjamessuilla Niemen syntyneen niin, että hän alkoi tehdä esipuhetta kirjaan, joka kertoo kaikesta kaiken (tätä on liikkeellä, myös Miki Liukkonen kertoi O:lle saman motiivin). Kun esipuhe oli menossa sivun 784 paikkeilla, alkoi kustantaja nihkeillä ja pisti pelin poikki. Eli oikeastaan Niemi on esipuhe varsinaiseen kirjaan kaikesta... Mutta tämä on Hurmeen näyttämöpuhetta: Niemi on suurteos itsessään.

Niemi on timantti kirjaksi. Se häikäisee suurella tietomäärällään ja kirkkailla, maailmankaikkeutta halkovilla näkemyksillään sekä valtavan kokonaisuuden omintakeisella paketoinnillaan. Mutta sen valo ei ole kylmä, vaan lämmittää ja saa hyvälle mielelle inhimillisellä otteellaan.

Tätä ymmärtää sellainenkin lukija, joka ei ole ihmeemmin aihetta opiskellut. Ja saa käsityksen siitä, miksi ja miten meistä on tullut tällaisia kuin olemme: outo sekoitus ja monen sattuman tulos, mitätön hippu maailmankaikkeudessa, Niemisistä Suomisiksi muuttunut kansa ja satavuotias itsenäinen valtio kulttuureineen ja kummine kielineen.

Kenelle: Tiedonhaluisille, suomalaisuudesta kiinnostuneille, virallisuutta vastustaville, kielen, kirjallisuuden ja runouden ystäville.

Muualla: Luettua elämää toteaa Hurmeella olevan kyvyn kirjoittaa niin, että lukijakin innostuu. Kauttaaltaan nautittavaa luettavaa, sanoo Lumiomena. Lue myös tapaamiseni Hurmeen kanssa Turun kirjamessuilla.

Juha Hurme: Niemi. Teos 2017. Ulkoasu Jenni Saari.