Bernardo Atxaga: Yksinäinen

Haikea mutta osuva nimi kirjalla, jonka nappasin kirjastosta, eikä tarinakaan iloa pursua, jännitystä sitä enemmän. Se kertoo Carloksesta, entisestä baskiterroristista, joka on tovereineen vetäytynyt aktiivitoiminnasta hotellinpitäjäksi Barcelonan lähistölle.

Eletään vuotta 1982, jolloin Baskimaan itsenäisyyttä vaativan järjestön ETAn muutaman vuosikymmenen kestänyt kiihkein kausi alkoi jo ilmeisesti hiipua, vaikka vasta 2010 se ilmoitti lopettavansa aseelliset iskut - joita jatkui siihen saakka. Carlosin tarina on kuitenkin ymmärtääkseni fiktiota.

Carlos kavereineen sai junailtua asiansa toivomallaan tavalla ja naamioitua ryöstöillä hankkimansa omaisuuden lailliseksi. Yleinen armahdus päästi heidät pälkähästä, mutta Espanjan hallinto seuraa tiiviisti heidän toimintaansa edelleen. Atxaga kuvaa hienosti tilanteen, jossa päällisin puolisin rauhoittuneen elämän pinnan alla kuohuu. Voiko veristä menneisyyttä ikinä jättää taakseen ja unohtaa? Hän tutustuttaa paitsi erään terroristin mielenmaisemaan ja toimintatapaan, myös alan sanastoon. Peitenimi. Turvallisuusrajat. Järjestö.

Järjestö pyytää Carlosilta vielä yhtä palvelusta: voisiko tämä piilottaa kaksi pommi-iskusta etsittyä jäsentään, vain viikoksi? Carlos suostuu vanhojen aikojen kunniaksi, ja Jon ja Jone muuttavat hänen hotellileipomonsa kellariin. Mutta poispääsyyn ei tarjoudu tilaisuutta.

"- Saapa nähdä, kuuluuko järjestöstä mitään. Olen kurkkuani myöten täynnä tätä koloa. Ilmastointi on niin huono että täällä voi hädin tuskin polttaa. - Se ei ole minun syyni. Minulle sanottiin, että te olisitte korkeintaan viikon, ja nyt on kulunut jo melkein kaksi. - Pidätyksiä on ollut paljon. Se sinun pitää ymmärtää..."

Jos elämä on ollut täynnä väkivaltaa, voi lukija kuvitella, millaisen jäljen se mieleen jättää: ja jos ei voi, Atxaga näyttää sen taitavasti. Carlos ei ole tyhmä mies, päinvastoin, mutta jotenkin vaurioitunut hän on. Carlos ei luota kehenkään. Hänellä ei ole perhettä - naisia kyllä riittää tarvittaessa, ja myös vanhakantainen miesajattelu tulee kuvatuksi tarkasti - mutta parhaat ystävätkään eivät saa tietää hänen todellisia ajatuksiaan.

"Ne jotka astuivat Pelon maahan ja joiden päivät olivat kenties luetut, katsoivat maailmaa aivan erityisellä tavalla. Koska he olivat ottaneet sen riskin, että saattoivat menettää kaiken, he eivät halunneet - mikäli mahdollista - menettää mitään, eivät katoavaisintakaan pikkuseikkaa; heidän silmissään pienimmätkin yksityiskohdat saivat ihmeellistä, ikimuistoista hohtoa. Sairaat tiesivät tämän hyvin. Tai ne jotka olivat joutuneet lähtemään maanpakoon. Tai hänen ystävänsä --- jotka olivat jo kuolleet."

Poliisit keksivät juonia, joilla päästä lähelle hotellia ja saada selville, mitä siellä tapahtuu: terroristeja etsitään kiivaasti kaikkialta, ja koska Carlosin ja kavereiden tausta on poliisin tiedossa, heihin suhtaudutaan epäillen. Carlosin on laadittava suunnitelma, miten päästä eroon ei-toivotuista vieraistaan kellarissa.

"Stefano, leivinhuone, yksitoista, hän luki huomista aamupäivää vastaavan merkinnän alapuolelta. Mutta hän ei menisi sinne yhdeltätoista. Hän menisi puoli kahdeltatoista. Pannakseen sen sian hermot koetukselle."

Vaikuttava teos ja vahva suositus: vaikuttavan siitä tekee Atxagan vähäeleinen kerronta, tarkka psykologinen ote ja yhteys Espanjan todellisuuteen. Kuinka Carlos ratkaisee ongelman - ovatko entisten aikojen keinot jo vanhentuneita, pääseekö hän ikinä taustastaan irti? Miten hänen yksinäiset ratkaisunsa vaikuttavat muihin, hänen lähiympäristöönsä, ehkä koko maahan?

Kenelle: Lähihistorian ja jännityksen ystäville, psykologisten romaanien lukijoille. Terroristin mielenmaisemaa miettiville sitä valottaa myös Bernhard Schlinck kirjassa Viikonloppu.

Luin kirjan Kannelmäen kirjaston Tuulikin vinkistä, joten sijoitan sen Helmet-haasteen 2017 kohtaan 50. Kuinka haasteen käy, siitä lisää pian. Olin tyytyväinen tähän löytööni, ja lisäbonuksena sain yhden rastin lisää Keltaisen Kirjaston luettuihini.

Bernardo Atxaga: Yksinäinen. Suomennos Tarja Roinila. Tammi 1995.