Pasi Lampela: Kehä

Nyt en ymmärrä, miksen ole lukenut enemmän Lampelaa: niin hienon, tiiviin mutta täyden ja aidon ajan- ja ihmiskuvan hän kirjassaan rakentaa. Kanneltaan ja nimeltään se johdattaa harhaan. Kehä ei ole nyrkkeilykirja, ei edes urheilukirja, vaikka päähenkilö Jarmo on entinen EM-tason nyrkkeilijä ja nyrkkeily on ollut tärkein osa hänen elämäänsä vuosia.

Kyse on kuitenkin suuremmista kehistä. Tarkoituksen etsinnästä, ihmissuhteista ja perheistä, tämän ajan puheenaiheista maahanmuutosta satavuotiaaseen Suomeen, joita Lampela taitavasti esittää keski-ikäisen Jarmon kautta. Jarmo seurustelee Lauran kanssa, mutta kumpikaan ei ole kuuden vuoden jälkeenkään varma, onko suhde se, jota he etsivät ja tarvitsevat. Molemmilla on takanaan ero ja muita suhteita, on lapsia, yllättäviä tuntemuksia, epäilyjä.

"- Mä olen nelkytviisvuotias mies, Jarmo kuuli jonkun sanovan hänen äänellään. - Ja yhtäkkiä mä tajuan, ettei musta ole tähän. - Mihin tähän? - Mihinkään. Elämään tätä elämää. - Sä vedät nyt vähän turhan pitkälle meneviä johtopäätöksiä."

Jarmo muistelee synkkää aikaa, jolloin hän joi. Kykyjen rajat urheilijana häämöttivät, väitöskirja oli haaveen asteella ja perheen elatus hoitui sivuhommasta päätyöksi muodostuneella taksin ajamisella.

"Anita purki hätäänsä riitelemällä arkisista asioista, siivoamisesta ja kaupassakäynnistä, asioista joilla ei ollut mitään tekemistä heidän todellisten ongelmiensa kanssa. Ensin kaiken sovitti seksi, sitten vastuu lapsista. Lopulta mikään ei sovittanut mitään."

Epäilyksensä on Laurallakin. Olisiko parempi opetella elämään yksin? Etsiä tyydytyksensä työstä, sosiaalisesta elämästä, harrastuksista, maailmanparantamisesta. Miessuhteet tuntuvat vaativilta ja vaikeilta. Jarmon katseen hän huomasi ensimmäisen kerran istuessaan teatterin jälkeen ravintolassa ystävättären kanssa.

"- Ilmiselvä kriminaali, Laura kommentoi kun Pirjo rohkaisi häntä kutsumaan miehen heidän pöytäänsä. - Kirja ja kahvi, Pirjo sysi häntä olkapäähän. - Ei se kovin paha voi olla. - Lopeta nyt, se huomaa. - Tässä lepää Laura, hän eli järkevän elämän."

Kahden aikuisen suhde ei loksahda kohdalleen sormia napsauttamalla: niin paljon kannettavaa on kertynyt kummallekin. Tähän on jokaisen eroja kokeneen helppo samastua.

"Yksin sitä saattoi kuvitella mitä tahansa, pystyvänsä mihin vain. Unelmia ja todellisuutta ei erottanut mikään. Toisen ihmisen kanssa paljastui. Luita ja ytimiä myöten. Tällainen olen. Tällaisen elämä minusta teki, tällaiseksi tiivistyin maailman kaaoksesta."

Jarmo reagoi fyysisesti - kuten urheilijalle jotenkin luontevalta tuntuu. Laura purkaa ajatuksia ystävättärelleen, muttei osaa (uskalla, halua) ottaa perimmäisiä asioita puheeksi Jarmon kanssa. Kumma kyllä, naisena samastuin kuitenkin enemmän Jarmoon; samantyyppisiä kokemuksia nuoruudesta ja syntymäperheestä häivähti mieleen. Ymmärsin hänen reaktioitaan, puurtamistaan, jopa ylioppilastodistuksemme arvosanat olivat samat. (Sen jälkeen tiet sitten erosivatkin.) Tuttuuden lisäksi samastumisen syy lienee niinkin yksinkertainen kuin se, että Lampela kuvaa Jarmoa enemmän. Naiset - vaikka kiinnostavia ovatkin - jäävät sivuhenkilöiksi.

Vaikka parisuhde on pinnalla - ja lapset, ne siinä vieressä - älköön urheilun ystävä ahdistuko: kirja kertoo myös nyrkkeilystä Jarmon uran kautta ja hänen kasvustaan pojasta mieheksi sen avulla. Ja valmentajansa Kähkösen, jonka poika Niko tunsi jäävänsä Jarmolle kakkoseksi isänsä mielessä. Jarmo myös opiskeli, historiaa, ja hänen väitöskirjaansa varten tekemät muistiinpanot kertovat Malmin tapahtumista 1918, mikä tuo hyvällä tavalla - ilkeästi ajatellen juhlavuonna laskelmoidun - yllättävän ulottuvuuden sadan vuoden taakse. Josta Lampela kurvaa tyylikkäästi taksilla meidän aikamme Linnan juhliin, kun mielenosoittajat estävät pääsyn juhlapaikalle.

Viisas, moniulotteinen ja tyylikäs kirja; miehenä, naisena ja ihmisenä olemisen tarina, joka tarjoaa samastumispintaa monenlaiselle lukijalle, ainakin heille, joita suhteiden rakentaminen mietityttää. Uskaltaisiko? Vajaat 200 sivua on nopea lukea, arkinen teksti ei kompastele hienosteluun tai muihin kiemuroihin - ne on suodatettu pois. Arvostan säästeliäisyyttä ja aitoja havaintojen kirjausta. Ei ole elämää suurempi kirja, on elämää. Täysi lukukokemus sellaisenaan.

Muualla: Kirjasta kirjaan luki kirjan tuoreeltaan ja summaa hyvin: "Kerronta on sujuvaa, konstailematonta, se luo henkilöiden välityksellä aitoa ajankuvaa monella rintamalla."

Lukunäyte #kirja-sivulla.

Löysin yhden aiemman Lampelan blogistani, joten voin ilokseni naulata tämä Helmet-haasteen 2017 kohtaan 28: kirja kirjailijalta, jolta olen aiemmin lukenut vain yhden kirjan. Lampela on teatterimies, käsikirjoittaja ja ohjaaja, joka on kirjoittanut myös tv-sarjojen käsikirjoituksia.

Pasi Lampela: Kehä. WSOY 2017.