Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät

Ferrante-huumaan pääsin mukaan hitaasti, mutta pääsin: Hylkäämisen päivät luettuani naamani näytti vau-hymiöltä, niin vahva ja elämänmakuinen tarina on. Aihe on selkeän rajattu: nainen jätetään. Viidentoista vuoden yhdessäolon ja kahden lapsen jälkeen Olgan mies Mario jättää perheensä. Yllättäen, salamana kirkkaalta taivaalta, päättyy Olgan onnelliseksi luulema avioliitto miehen ilmoitukseen asiasta.

Ferrante kuvaa loistavasti naisen yllättymistä, šokkia uuden tilanteen edessä. Epäusko, kieltäminen, yletön miehen ymmärtäminen ja huomiointi. Toivo, että kaikki palaisi vielä "normaaliksi". Mutta ohimennen myös miehen puolta: mies selittelee, perustelee ja osoittaa, että näin on parasta. Myös itselleen, uskon. Mies ei kuitenkaan ole keskiössä, vaan näyttäytyy jopa naurettavana Olgan tunteiden rinnalla.

"Epäilys muuttui pian varmuudeksi. Hän halusi saada minut hyväksymään eromme välttämättömyyden. Hän halusi, että minä itse sanoisin: olet oikeassa, meidän ei pidä enää tavata toisiamme. Edes nyt en reagoinut hallitsemattomasti. Niin kuin aina elämäni vaikeina aikoina, etenin varovasti. Ainoa näkyvä merkki sisäisestä hädästäni oli tietty epäjärjestyksen lisääntyminen ja käsieni heikkous."

Olga yrittää olla hellä ja ymmärtävä ja saada siten miehen toisiin ajatuksiin. Tosin rajat, joita hän on itselleen asettanut tilanteen käsittelyyn, alkavat rakoilla. Hän kertoo erosta heidän yhteisille ystävilleen, vaikka vannoi, ettei niin tekisi. Se oli ensimmäinen sääntö.

"Minun ei olisi pitänyt loukata häntä. Toinen sääntö oli se, etten saanut käyttäytyä epämiellyttävästi. En kuitenkaan pystynyt hillitsemään itseäni. Kiehuva vereni kohisi korvissa ja sai silmäni syöksemään tulta. Toisten järkevä asenne ja oma haluni käyttäytyä rauhallisesti ärsyttivät minua. Ilma salpautui kurkkuun valmiina värisemään vihan sanoista. Halusin riidellä."

Vanhat tavat toimia eivät enää pädekään. Olgan hienosti viritetty käytös ja tunteiden tietoinen ohjailu ja patoaminen muuttuu; rajoja ei enää ole, ja se pelottaa. Hän alkaa kirjoittaa satoja kysymyksiään miehelle kirjeiksi, joita hän ei lähetä. Olga ymmärtää, että hänen täytyy selvitä, toipua, oppia elämään ilman miestään, mutta ei ymmärrä vastausta suurimpaan kysymykseen: miksi?

"Tämänhetkisessä sekavassa elämäntilanteessani minä taannuin ja kuivuin kokoon, olin hauras kuin tyhjä simpukankuori. Kun kynä oli painanut kipeän jäljen turvonneisiin sormiini ja silmäni sumentuivat liiasta itkemisestä, menin ikkunaan. Tunsin puiston puita repivän tuuleen tai toisinaan yön raskaan hiljaisuuden, jota valaisivat vain lehvistön sekaan piiloutuneet katuvalot pylväidensä varassa. Niiden pitkien tuntien aikana olin tuskan vartija, valvoin kuolleiden sanojen tungoksessa."

Olga on sekava, onneton, hukassa. Hänen ajatuksensa ja tunteensa vellovat hallitsemattomasti, mikä on hänelle uusi tilanne. Välillä hän on epätoivoinen, välillä kiukkuinen ja katkera.

"Pitkä taival yhdessä vietettyä elämää, ja sitä ajattelee että tässä on ainoa mies, jonka kanssa voi olla onnellinen, ja lukee hänen ansiokseen ties mitä hyveitä. Mutta hän onkin vain epäluotettava kaisla, joka heiluu tuulessa minne sattuu, etkä tiedä, kuka hän todella on, eikä hän tiedä sitä itsekään. Parit ovat vain sattuman tuotetta. Kulutat elämääsi ja annat sen pois tyypille, joka joskus kauan sitten oli sinulle ystävällinen, koska halusi työntää kullinsa sinuun. --- Kuvittelet suuria kohdallesi osuneesta suosionosoituksesta, vaikka kyse onkin vain arkipäiväisestä halusta naida. Rakastat hänen haluaan naida ja olet asiasta niin lumoutunut, että kuvittelet hänen haluavan tehdä niin vain sinun kanssasi."

Lapset ovat vielä pieniä, ja lukijaa alkaa pelottaa heidän puolestaan. Äidin mieli järkkyy, ja Ferrante keskittyy siihen. Olga menee äärimmäisyyksiin, tekee epätoivoisia tekoja - miten pitkälle tämä vie?

"Aistieni toiminnassa oli jotain vialla. Tunsin vain katkonaisesti. Välillä antauduin ajelehtimaan tilanteen mukana, välillä se taas pelotti minua. Esimerkiksi alleviivatut sanat; en löytänyt vastausta kysymyksiin. Jokainen löytämäni vastaus vaikutti järjettömältä. Oli eksyksissä enkä tiennyt, mitä tein. En osannut vastata kysymyksiini. Minusta oli tullut tällainen yhden yön aikana. Olin taistellut vastaan kuukausia, mutta ehkä nyt myönnyin näkemään itseni romaanien henkilöissä. Mieleni oli huuruinen ja lopullisesti sijoiltaan. Olin kuin rikkinäinen kello, jonka metallinen sydän jatkaa käymistä ja sotkee käsityksen ajasta."

Upeaa mielen toiminnan havainnointia ja komeaa kieltä, vahvaa tunnetta ja uskottavan tarkkaa kerrontaa. Ei jätä kylmäksi sitä, jolla on kokemusta suhteiden päättymisestä tai joka on seurannut sellaista läheltä.

Kenelle: Jätetyille, jättäjille, komean proosan ja psykologisen romaanin ystäville.

Muualla: Tuoksuu epätoivolta, eritteiltä, kivulta ja harhoilta, sanoo Leena Lumi. Lukuneuvoja summaa hyvin kolmeen pointiin ne, joiden kirja kannattaisi lukea.

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät. Suomennos Taru Nyström. Päällys Martti Ruokonen. WSOY 2017. Ensimmäisen laitoksen julkaisi Kustannusosakeyhtiö Avain 2004.

Helmet-haaste 2018 kohta 28: Kirjan nimessä sanat ovat aakkosjärjestyksessä.