Elävää kuvaa

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

F. E. Sillanpää: Hurskas kurjuus. Klassikkohaaste 6.



Kirjablogien klassikkohaasteen koko nimi on oikeastaan Klassikko, jota en häpeäkseni ole lukenut. Tämä on sellainen, suorastaan nolottaa, että luin sen nyt ensi kerran. Sillanpää on sentään ainoa suomalainen kirjallisuuden Nobel-voittaja. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan; kotimainen vaihtoehto tuntuu nyt sopivalta, ja tämä nimenomainen kirja sisällissodan muistovuoden takia.

Alaotsikko on Päättynyt suomalainen elämäkerta. Se seuraa 1857 syntyneen Juhan elämää alusta loppuun, kuten otsikko paljastaa. Juha syntyi nälkävuosien kynnyksellä "perjantaina ennen Mikonpäivää" Satakunnassa Penjami-isännän ja tämän kolmannen vaimon Maijan lapseksi. Loppunsa Juha kohtaa sisällissodassa, ruumispinon painikkeena.

Miten Juha päätyi luodin eteen? Mies, joka ei rettelöinyt, ei tehnyt kenellekään pahaa", kuten hän itse ajatteli. Viinaan menevä Penjami menetti talon velkoihinsa, ja Maija poikineen joutui etsimään uuden kodin ja leivänsyrjän muualta. Siitä alkoi Juhan epätoivoinen vaellus elannon perään, talosta toiseen, lapsen kasvu mieheksi.

Juhan, Jussin, elämää leimasi puute, nälkä ja epätietoisuus. Toivo paremmasta pilkahteli haaveissa välillä, mutta epävarmuus ja avuttomuus yleensä voittivat. Mies ei koskaan pääse olemisessaan niskan päälle, puuttuu taitoa ja tietoja, kykyä ajatella ja olla oma-aloitteinen. Edes ulkonäkö ei ollut edullinen, sympatiaa herättävä. Sääli lienee ollut tunne, jota Jussia kohtaan viisaammat olisivat tunteneet, jos sellaiseen kellään noina aikoina olisi ollut varaa ja kiinnostusta.

Renkinä ollessaan Juha tutustuu piika-Riinaan ("hieman irrallinen ja löyhäluonteinen") joka järjestää avioliiton: hän kun sattuu olemaan raskaana jo ennestään ja Juha on sopivasti hollilla. Tunteilla ei pelata sen enempää. Torppareina perustettiin yhteinen koti.

"Ensi aikoinaan näytti elämä niinkuin arvelevan, mihin suuntaan nyt tätäkin paria olisi lähdettävä viemään. Se arveli sitä jouluun asti ja päätti sitten: nouskoot nyt hiukan, kun ovat vielä alussaan ja kuvittelevat nousevansa." 

Lapsia tuli lisää, jotenkin sinniteltiin. Sillanpää kuvaa torpparin arkea "noina kansamme onnellisimpina vuosikymmeninä, kun aineellinen ja henkinen edistys otti jättiläisaskelia pienen katajaisen kansan keskuudessa,..."  Edistystä ei kylläkään tapahtunut Juhan perheessä, paitsi sen verran, että vanhin poika Kalle sai pestin maailmalle ja pääsi parempiin oloihin. Tytär Hiltu jäi vanhimmaksi lapseksi ja joutui hoitamaan kotia ja perhettä, kun äiti kuoli. Juha sai pidettyä pienemmät lapset hengissä senkin jälkeen, kun Hiltu lähti kotoa rehtorskan aputytöksi. Tosin vaivoin, ja Hiltua hän ikävöi, mutta tytölle käy onnettomasti. Isä saa kirjeen, jossa kerrotaan Hiltun hukkuneen. Sillanpään Hiltu ja Ragnar -kirja kertoo tytön tarinan. (Kyllä, luinkin senkin samaan syssyyn.)

Kun sisällissota puhkeaa, Juha on olosuhteiden armoilla, kuten aina. Vaikka: "Vanhaksi tulleen Juhan näivettyneessä tajunnassa yrittelee nyt se luonnonilmiö, prosessi, jota sanotaan elämänkatsomuksen muodostumiseksi." Juhan katsomus elämästä on "niinkuin jotain hapanta ja tylsää ainetta, jotka ihmiselle annetaan paljon enemmän kuin hän voi käsitellä, niin että hän aina on sen tähden puolinäännyksissä, aina siihen tukehtumaisillaan;..."

Poistin tästä lauseen, joka kertoo, miten Jussin elämä päättyy. Suurin osa sen varmasti tietää, ja tietämättömät voivat ottaa selvää vaikka - lukemalla?

Kieli on yllättävän modernia, tarina väkevä ja vaikuttava. F. E. Sillanpää kuvaa köyhän suomalaisen elämää yksityiskohtaisesti, ymmärtävästi ja eläytyvästi: tunnen, että ymmärrän paremmin jopa isovanhempiani tätä taustaa vasten. Näillä opeilla, tässä maailmassa heidät oli kasvatettu.

Poliittisesti Sillanpäätä pidettiin nynnynä, koska hän ei ottanut tiukasti kantaa sodassa puoleen tai toiseen, vaan yritti - tälläkin kirjalla - rakentaa ymmärrystä myös hävinnyttä punaista puolta kohtaan. Vaikka häntä ahdisteltiin molemmilta puolilta, henkikulta sentään säilyi, toisin kuin vaikka Maiju Lassilalle kävi. Kuulen korvissani kauan sitten edesmenneen mummoni tuhahtelun tuosta ymmärrysasiasta. Mummo vihasi punaisia niin paljon, että hävitti tyttärensä - eli tätini - omalta kummitädiltään saaman hienon punaisen essun. Niukkuuden aikoina vahva kannanotto! Tyttö oli itkenyt katkerasti, kertoi tätini äskettäin.

Kirja on kirjoitettu vuonna 1918, ilmeisesti julkaisussa oli pieni viive poliittisista syistä. Ihme kuitenkin, että se saatiin julki niin pian valkoisen vallan voiton jälkeen. Synkkinä aikoina suomalaisiin varmasti vetosi paitsi tehokas kerronta myös tarinan matalavireisyys ja komeat lauseet, jotka vieläkin saavat kylmät väreet lukijan selkäpiihin.

"Mutta Suomen kansan kaikkien kerrosten vaiheissa on tähän asti tuskin muuta ollut kuin tragiikkaa, omituisen hentoa tragiikkaa. Kohtalo ei ole meitä tappanut, vaan on hiljakseen kidutellut. Se antaa päivän pilkahtaa, ja kun me oikein olemme tulleet uhoomme, niin ettemme tiedä ketä syleilisimme, niin se näyttää, ettei se sentään olekaan totta tarkoittanut."

Kenelle: Suomalaisten taustaa ymmärtämään innokkaille, kuplissa eläville, synkkyyttä pelkäämättömille. 

Muualla: Hyönteisdokumentissa teos nähdään aikaansa universaalimpana kirjana ihmisestä ja maailmasta yleensä. Ja se on klassikon merkki, se! Jokke pitää kirjaa hyvänä, ja myös hän muistuttaa siitä, etteivät sodan osapuolet kiittäneet kirjan näkemystä.

Kun Juhan tarinaa lukee, hiipii mieleen pelko tulevasta: kun koulutuksesta säästetään ja sivistyksen arvostus laskee, palaammeko takaisin Juhan maailmaan? Aleksis Salusjärvi kirjoittaa aiheesta asiallisesti Ylen sivulla. 

F. E. Sillanpää: Hurskas kurjuus. Otava 1919. 

Kirjabloggareiden klassikkohaaste, osa 6. Logo: Tuija Takala.

Tämänkertaista haastetta emännöi Kirjapöllön huhuiluja, josta blogista voit lukea säännöt ja löydät linkit aiempiin haasteisiin ja niiden koosteisiin. Omat lukuni haasteeseen näet sivulta Haasteet 2018.

Helmet-haaste 2018: kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa. Kansan kahtia jakautuminen seurauksineen on lievästi sanoen epäkohta (sana esiintyy myös kirjassa; kertoja arvelee, että Juha ei tunne moista sanaa, vaikka asioita hämärällä tajunnallaan miettii). 

21 kommenttia:

  1. Palautit klassikon syvimmän olemuksen hienosti mieleeni. Muistelin, että olen pitänyt tästä kirjasta, mutta nyt muistin myös selvästi, miksi. Nuo Sillnpään "komeat lauseet" - vahvaa kaunokirjallisuuttahan tämä on. Enkä muuten tiennyt Hiltun ja Ragnarin liittyvän tähän Juhan tarinaan, kiitos valistuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun luit jutun, Elina, ja kiva, että se toi muistoja (hyviä) mieleen kirjasta! Oli aikakin jo lukea tämä. Klassikkohaaste on erinomainen motivaattori.

      Poista
  2. Voi, tämä on mainio kirja kuten Sillanpään teokset yleensäkin! Erityisesti pidän kuitenkin juuri tästä sekä Hiltusta ja Ragnarista, ja haluaisinkin joskus lukea nämä uudelleen. Olet kirjoittanut hyvän tekstin tästä kirjasta, kiitos sinulle siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Nyt olisi oikein hyvä ja ajankohtainen hetki lukea nämä uudelleen...

      Poista
  3. Hurskas kurjuus teki minuun valtavan vaikutuksen lukiolaisena, samoin Silja, nuorena nukkunut. On niissä jotain. Sitä jotain ihmisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä jotain, ja vahvasti kerrottuna. Siljan muistan hämärästi, olen varmaan nähnyt elokuvan, vai olisiko koulussa peräti luettu? Synkkä, dramaattinen tunnelma jäi siitä mieleen. Hyvän mielen tarinoita nämä eivät ole!

      Poista
  4. Olen lukenut jonkin verran Sillanpäätä, tämänkin. Minua on aina ihmetyttänyt juuri se, että Hurskas kurjuus ilmestyi pian sisällissodan jälkeen. Kirja on niin kiihkoton, vaikka Juhan kohtalo onkin katkera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se nopea ilmestyminen kertoo jotain hyvää suomalaisista. Ainakin kirjankustantajista. Mitä suosittelisit Sillanpäältä tämän lisäksi?

      Poista
    2. Ihmiset suviyössä on kaunis Suomen luonnon ja ihmiselon kuvaus.

      Poista
  5. Tuossa Kirjojen Suomi -jutussa en halunnut kovin pitkälle lähteä kirjoittamaan siitä onko nykypolitiikassa pyrkimys toistaa vuoden 1918 tapahtumia yhteiskunnallisia eroja kasvattamalla, mutjoo, aihe oli kyllä mielessä. Historiasta opimme että historiasta ei opita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tässä tapauksessa valitettavaa, että klassikko on ajattomuuden merkki. Ei sitä voi olla miettimättä Sillanpäätä lukiessa, monet asiat tuntuvat toistuvan.

      Poista
  6. On kiva lukea näitä bloggareiden klassikkohaastekirjoja. Tulee niin nostalgisia kirjoja esille, kuten tämäkin Hurskas kurjuus. Kauan on aikaa siitä, kun tämän luin, varmaan kymmeniä vuosia. Joistakin silloin luetuista kirjoista on jäänyt vahva tunnelma (kuten Hiiriä ja ihmisiä, josta luin just äsken bloggauksen), mutta tästä kirjasta ei ole oikein mitään mielessä. Varmaan niitä kirjoja, jotka piti lukea Nobel-palkinnon vuoksi. Ehkä tartun tähän vielä jonakin päivänä uudelleen ja katson, millaisen vaikutuksen se tekee näin eläkeiällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle sivistymättömälle klassikot ovat pääosin uusia, ja yllätyn aina niiden hienoudesta ja tarkkanäköisyydestä. Hyvä kirja ei toden totta vanhene! Kannattaa lukea tämä uudestaan, aika piankin, sillä merkkejä ja yhteyksiä nykymenoon voi havaita. Kiitos Anneli, että luet blogijuttuja! Bloggarin saamapuolta se on vahvasti. Itse kirjan annin lisäksi. Ja tietysti myös omista jutuistasi kiitokset!

      Poista
  7. Olitkin valinnut todella ajankohtaisen klassikon! Luin tämän opiskeluaikoina, mitä kyllä aloin jo hieman epäillä postaustasi lukiessani, sillä en muista tästä mitään. En yhtikäs mitään. Yleensä nyt sentään jokin muisto on, mutta nyt vain tyhjää. Enkelten suojateista ja Ihmisistä suviyössä on hämäriä mielikuvia sentään. Uusintakierrokselle siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos otat uusintaan, Nanna. Nyt on hyvä ajankohta tälle.

      Poista
  8. Luin tämän Klassikkohaasteen viime heinäkuun kierroksella, ja kimmokkeen siihen olin saanut aiemmin luetusta Hiltu ja Ragnar -romaanista. Sillanpään kieli tenhoaa edelleen, ja valitettavasti Hurskaan kurjuuden teematkaan eivät ole menettäneet ajankohtaisuuttaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla meni siis kirjat toisinpäin kuin minulla. Kieli on vaikuttavaa sadan vuoden jälkeenkin, se on totta. Mahtavaa, että näitä vielä löytyy ja luetaan.

      Poista
  9. Mä olen lukenut Sillanpään Silja - Nuorena nukkunut parikymppisenä. Siihen se on sitten vaan jäänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silja on varmaan vaikuttava, moni muistaa sen. Eivät mitään hyvän mielen tarinoita, nämä! Jäävätkö synkät tarinat paremmin mieleen?

      Poista
    2. Silja on varmaan vaikuttava, moni muistaa sen. Eivät mitään hyvän mielen tarinoita, nämä! Jäävätkö synkät tarinat paremmin mieleen?

      Poista