Olavi Koistinen: Mies joka laski miljardiin

Kirjaa on kehuttu niin, että uteliaisuudesta siihen tartuin. Vaikka hieman uumoilin kuulemastani, ettei erilaisiin miehen elämäntilanteisiin pureutuva teos ole mukavuusalueellani. Kuten kauniisti sanotaan kirjasta, joka ei kolahda. Näin kävi, melko lievästi kolahtaa, vaikka hetkensä tekstillä on, ja kirjailijan työn jatkoa voi luottavaisena odotella.

Esikoiskirjailija Koistisen kymmenestä novellista pidin eniten niminovellista: Raimo aloitti laskemisen jo 7-vuotiaana, kun oppi ukiltaan hienon kuuloisen sanan. Miljardi.

"Ällät ja ärrät loiskuttivat sylkeä suussa. Miljardi oli metallinmakuinen, upea asia, samanlainen kuin uusi auto tai avaruusase. Raimo hyppäsi kissan yli, mummin säärien yli ja vielä keinutuolin jalasten yli ja juoksi ulos pyöräilemään kovaa, sillä kaikki oli nyt selvää, piti tulla astronautiksi ja päästä miljardiin. Ja piti aloittaa heti."

Raimo oli siis virkamies jo pienenä, kuten novellissa viitataan, ja virkamies hänestä tuli. Numerotajunsa ansiosta menestyvä, sellainen, joka rauhoitti ihmisiä uutisia varmuudellaan ja avusti ministereitä lukujen kanssa. Avioliittokin on virkamiesmäinen. Mihin asti elämässä Raimo pääsee laskemalla, se selviää tarinasta, tai ainakin kuusikymppiseksi asti. (Ehkä se on raja, jonka jälkeen ei elämää enää katsota olevan, kuten keskusteltiin Kirjojen kuisketta -blogissa Maire Solluvan kirjan yhteydessä.)

Myös novellit Kekkosen lasit ja Australian näköinen pöly ovat tehokkaita ja koomisia tilannekuvauksia; toinen perheen perustamisen alkuhetkistä ja Tamminiemen museossa vierailusta, toinen nuorisojoukon krapulapäivästä, hieman Pussikaljaromaanimaisesti. Jos asianne koskee säästämistä vie vaihteeksi vanhemman miehen arkeen, taisteluun nettipankin kasvottomuuden kanssa. Novellilla on yllättävä lopetus!

Myös Minä en tiedä mitä terveiset ovat kertoo aikuisesta miehestä, 34-vuotiaasta Eerik Kokkosesta, jolle tekisi hyvää olla sosiaalinen, ottaa kontaktia, tolkuttaa hänelle Unto Länki. Eerik tekee parhaansa. Bisnesmenestys ei välttämättä takaa menestystä ihmisten parissa. Novellissa on viihdyttävät hetkensä. Samoin novellissa Lonely Planet - idea on mainio, kehitysapulapsen kummi menee rehvakkaasti tapaamaan kummilastaan maailmalla - mutta toteutus jää ideaa vajaammaksi.

Loput novellit jäivät läpilukaisuksi; pelimaailma tai nuorten biletys eivät jaksa innostaa, edes kehyksenä isommille teemoille, joita tietenkin jokaiseen novelliin voi sijoittaa. Tai toisinpäin: novellin voi sijoittaa elämään, ja jos se sopii, se toimii. En löytänyt sopivaa sijoituskohtaa. Mikä juttu se toistuva kenkiin räkiminen on, nuorisolaisten huumoria? En ole teoksen kohderyhmää, en viehättynyt, vaikka kirjoittajaa ihailen nokkelan ja perusosaavan tekstin puolesta. Oikealle lukijalle uskon kolahtavan, ja tekstillisesti laadukkaana kirjaa voi huoletta kiinnostuneille suositella.

Muualla: Koistinen kirjoittaa taidokkaasti - vahva avaus, sanoo Lukuisan Laura. Jos laskisi yhden luvun sekunnissa, miljardiin laskeminen kestäisi 31,7 vuotta, laski Hanna kirjokannesta, ja vaikka nautti ihmiskuvista, hän ihmetteli, miksi kaikki päähenkilöt ovat miehiä. No, en tiedä, se on kirjailijan valinta, joka käy ilmi jo kirjan nimestä. Jotenkin miehekästä.

Olavi Koistinen: Mies joka laski miljardiin. Kosmos 2017.

Kirja sai Kalevi Jäntin nuorille kirjailijoille suunnatun palkinnon.  Se on myös Runeberg-palkintoehdokkaana alla mainittujen lisäksi. Palkinto myönnetään 5.2.2018.

Johanna Holmström: Sielujen saari
Anu Kaaja: Leda
Juha Kulmala: Ränttätänttä
Rosa Liksom: Everstinna
Miki Liukkonen: O
Asko Sahlberg: Amandan maailmat

Helmet-haaste 2018 kohta 25: novellikokoelma.