Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia

Kirjan nimi on oiva: se vie ajatukset heti juuri oikeaan moodiin. Ihmettelyyn ja närkästykseen siitä, mitä ihmiset tulevat tokaiseeksi ja toilailleeksi. Miten helppoa ja (lievästi) syyllisyydentuntoisen nautinnollista samastua!

Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut vakavia kirjoja menestyksekkäästi, mutta tämä kokoelma edustaa huumoripuolta, josta hänet ehkä paremmin tunnetaan. Kun ns. tavis ihmettelee ajan ilmiöitä terävällä kynällä, siitä on mahdoton olla pitämättä, vaikkei kaikesta olisikaan samaa mieltä. Usein kyllä on.

Kirja koostuu Apu-lehdessä julkaistuista kolumneista, joten lehden ikilukijana (kiitos äitini ja mummoni, lehti on ilmestynyt meille jo ennen syntymääni ja on edelleen erottamaton osa arkea) olen lukenut ne aiemmin, ainakin suurimman osan. Silti tarinat on kiva nähdä ja nauttia yksissä kansissa.

Niin tuttuja tilanteita: paitsi niminovelli (Jos sinua loukataan henkilökohtaisesti, miksi sitä ei saisi ottaa henkilökohtaisesti?), myös älypuhelimen automaattista tekstinsyöttöä kuvaileva Pottuja perkele! tai tunneälyä pohtiva Sämpylät metroon (jota lukiessa nauroin monta kertaa makeasti) tuntui kotoisalta, kuninkaallisten häiden fanittamisesta tai tavaratalon uumenissa suuntien sekoittamisista puhumattakaan. Ja kuulun heimoon Herkkänahkaiset: "En kestä kovia ääniä enkä viihdy kirkkaissa valoissa. Suuret ihmispaljoudet ja liian pitkät ja aktiiviset sosiaaliset tilanteet uuvuttavat minut täysin." En myöskään tykkää elävistä kynttilöitä, listani syistä on pitempi kuin Härkösen: valuvat steariinit, rasittavat sytyttelyt ja sammuttelut, tulipalovaara ja kuumuus, kun on hiki muutenkin.

Matkoilta on paljon juttuja. Samoin kirjoista (Amanda ja Seilin saari mainittu!) ja kirjoittamisesta sekä näyttelemisestä, Härkösen ammateista.

Kokoelmassa ei ole kyse vain naurattamisesta: viisaasti Härkönen ujuttaa sekaan vakavaakin ajateltavaa. Lue vaikka tarinat Naishirviöt (naisten väkivalta), Vuosipäivä (itsemurhan tehneen läheiset) tai Leijapäät (mielenterveysongelmat).

"Myös itsestään voi sanoa mukavia asioita. - Mä oon kiva, totesi ystäväni kerran levollisesti, ilman mitään erityistä syytä. - No niin olet, minä myönsin. Joskus on vain päätettävä olla iloinen, vaikka mitään syytä ei olisi." 

Teksti on terävä, viihdyttävä eikä konstaile, vaan kantaa varmasti ammattikirjoittajan otteella. Sen viesti on lohdullinen muistutus siitä, että kaikki olemme epätäydellisiä tai täydellisiä, katsantokannan mukaan, kaikkien arkisten toilailujemme keskellä. Tällä asenteella on hyvä mennä eteenpäin.

Kenelle: Naisen elämää pohtiville, arkista fiksua viihdettä hakeville, nopeaa vaivatonta luettavaa kaipaavalle - jos kokonaisen kirjan lukeminen on vaikeaa, tämän kanssa se onnistuu.

Muualla: Kuin lempikarkkipussi, jonka haluat jakaa ystävän kanssa, kuvaa Susa Järjellä ja tunteella. Kirjakaapin avaimen Jonna sai kirjasta lukupuhtia.

Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia. Otava 2018.

Pihistin Susalta idean Helmet-haasteeseen kohtaan: kirja on julkaistu eri formaateissa (nidottu, äänikirja, e-kirja) eli kohta 6.