Kolmikymmenvuotinen suhde, avioliitto, perhe - ja nyt ollaan tässä. Hirvittävässä henkisen ja fyysisen väkivallan suossa, josta poispääsy vaikuttaa yhtä mahdottomalta kuin rauha Lähi-idässä. He eivät ole kauniisti "kasvaneet erilleen", vaan seisovat rotkon reunalla, sen eri puolilla, ja puivat tilannettaan sanoiksi, naisen aloitteesta, oletan.Ymmärrätkö mitä kunnioitus tarkoittaa?
Tai yhteisymmärrys?
Ymmärrätkö sanan avioliitto?
Ja perheen parhaaksi?
Mies sanoi:
Tuo nyt oli ihan turhaa.
Kerronnan muoto - jolle en tiedä oikeaa kirjallista termiä, runoproosa? - ei lavertele eikä kuorruta, vaan esillä ovat vain ajatukset ja sanat, jotka kertovat tunteiden tilanteesta. Kun pehmusteita ei ole, lukija saa silmilleen paljaan, karun tarinan, jota on helppo lukea tekstillisesti. Sisällöllisesti se ahdistaa. Miten voi olla noin paha olo, miten rakastava pari on ajautunut tähän - siitä on raskas lukea. Silti tarina on karuudessaan kiehtova, karmeudessaan aito. Se sanoittaa tunnekirjon, joka on monelle tuttu mutta josta harvoin saa lukea näin tarkkaa analyysia. (Eikä usein haluaisikaan.)
Mies sanoi:
Minun seksuaalisuuteni on
suoraviivaista ja raakaa mutta vahvaa.
En aio pyydellä
sitä anteeksi.
----
Olen tehnyt vain sen mikä jokaisella
miehellä on elämässään oikeus tehdä.
Päätökseni eivät kuulu sinulle.
Keskustelijat ovat sivistyneitä, kirjoittaja vielä sivistyneempi: hän heittelee sekaan sitaatteja kirjoista, näytelmistä, oopperoista, runoista, virsistä, lehtihaastatteluista, vaikka mistä. Lukeneisuus auttaa myös lukijaa, joka saa riemastua tutun säkeen tunnistaessaan. Huokaisin jo mielessäni googletusurakkaa, mutta kiitos kirjailijan, sitä ei tarvittu. Lähteet on listattu kirjan lopussa. Ilmiselvän innoittajan, Märta Tikkasen, lisäksi ne polveilevat Knausgårdista Topeliukseen, Raamatusta Beatleseihin.
Siis.
Siis meidän on ehkä
lopulta kuitenkin
elettävä erillämme.
Sinä elät oman mielesi mukaan
minä omani.
Nainen sanoi:
Ketä yrität vakuuttaa?
Juuri tuota olen koettanut
takoa päähäsi kymmenen vuoden ajan.
Anna minun mennä.
HUGO RASKILLA EI OLLUT VELVOLLISUUTTA RAKASTAA HÄNTÄ
Vahva, tehokas rakkaustarina tai paremminkin epärakkaustarina, joka vie lukijan epämukavuusalueelle: niin syviä viiltoja pari toisiinsa tekee. Ja niin kaukana he ovat toisistaan, että alakuloa heidän puolestaan ei voi välttää.
Mies sanoi:
Naisen tehtävänä on olla
miehen elämän aurinko ja lämpö.
Avioliiton äkilliset säänvaihtelut
ovat minulle arvoitus.
Mihin aurinko katosi?
Nainen sanoi:
Auringonpimennys ilmeentyi
ilmapiirin myrkytyksen seurauksena.
Saatana
minä mitään päivänpaistetta ole.
Kenelle: Suhdetarinoita ahmivalle, lukeneille, omaperäisen ilmaisun ystäville.
Muualla: Mrs. Karlsson valottaa ruotsalaisen kirjailijan ja kirjan taustaa kiinnostavasti Tukholmasta käsin. Kirjasta kanteen pitää rakennetta jäykkänä ja kaipaa draaman kaarta.
Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota. Into 2018. Suomennos Jaana Nikula. Kirjailija on pohjoismaisen kirjallisuuden professori, ja teos on hänen kaunokirjallinen esikoisensa.
Helmet-haaste 2018 kohta 24: surullinen kirja.
Sainpa tämän juuri päätökseen. Tavallaan ymmärsin kirjan ansiot, mutta ei tämä oikein minua puhutellut. Toisaalta epäilen myös, että kirjallinen sivistykseni oli vähän liian vähäinen tähän :D
VastaaPoistaYksi kaveri sanoi kirjaa "ärsyttäväksi", ymmärsin hänen viittaavan tuohon parisuhdevatvontaan ja naisen toistuvaan katteettomaan uskoon. Lena Anderssonin kirjaan Hugoineen on monta viitettä, joten ainakin sen tunteminen auttaa. Viitteissä on juuri se piirre, että ne laajentavat lukemista, jos lukija tuntee edes jotain niistä, mutta latistavat, jos taas ei. Tämä luottaa aika lailla niiden voimaan, ehkä omaan tekemiseen olisi voinut luottaa enemmän.
Poista