Ammoiset ajat kiehtovat, keskiaika erityisesti: kirjoitettua dokumentointia ei ajalta ole, mutta hurjasti tapahtui. Kuten erään nykyisin Suomeksi sanotun pohjoisen maailmankolkan asutuksen ja kulkureittien muotoutuminen sekä heimojen henkiset ja maantieteelliset rajat, jotka vaikuttavat edelleen.
Kamula on tutkinut kansanperinnettä vuosia ja perusteellisesti: sen tuloksena Metsän kansa -kirjasarjaan on luvassa kuutisen kirjaa, joista Iso härkä on toinen. Nyt seuraamme Juko Rautaparran perheen ja naapureiden vaiheita 1480-luvulla. Kruunu tiukentaa otettaan alaisistaan verotuksen muodossa. Perheen poika Heiska rakastuu mutta joutuu myös vaikeuksiin, joiden seurauksena hänet määrätään käräjille. Myöhemmin hän joutuu Olavinlinnaan pakkotyöhön, mikä oli perheelle yllättäen hyvä uutinen. Ehkä poika siis vielä palaa kotiin, ehkä saa jopa oppia isosta maailmasta.
"Varpu yritti kuvitella Heiskan linnan muurille tähystämään kauas itään ryssän maille. Ehkä hän todella nauttisi siellä olostaan."
Jukon tytär Varpu joutuu myös aikuistumaan nopeammin kuin oli tarkoitus. Isän vaimon Matelin kanssa on vaikea löytää yhteistä säveltä; Mateli manaa esiin hengen, paran, mitä Varpu ei hyväksy. Naisten välien kehittyminen jännittävien tapahtumien pyörteessä tuntuu luontevalta. Sillä tapahtumia teoksessa riittää niin, että lukijaa hengästyttää, eikä kuutisensataa sivua tunnu lainkaan pitkältä, päin vastoin - kesken loppuu!
Nimeksi nostettu härkä edustaa mytologiaa, jota kirja on täpötäynnä. Taiat ja loitsut, luonnonusko, maahiset ja metsänpeitot ovat ajan ihmisille arkea. Yörnin äijä opettaa nuorelle Tenholle tietäjän taitoja. Opetuksesta on odottamattomia seurauksia, kun valtava härkä alkaa herättää seudulla pelkoa ja tuhoa. Oman siivunsa tarinaan tuovat lappalaiset tapoineen.
"- Ovatko noitien taiat jotenkin erilaisia kuin tietäjien? Tenho uteli. - Lappalaisten taikuus on hyvin vanhaa perua. He osaavat monia konsteja, jotka tietäjät ovat jo sukupolvia sitten unohtaneet. Yksi sellainen on loveen lankeaminen. Se tarkoittaa matkaa tuonpuoleiseen, aliseen tai yliseen maailmaan, sielueläimen johdattamana."
Kirja on niin täysi, että sitä on vaikea kuvailla, vaikea valita, mitä kertoisi. Minua kiehtovat erityisesti paikkojen kuvaukset, kulkureitit, arjen asiat ja elinkeinot, tavat ja rituaalit. Tarkkaan kuvataan, kuinka perhe kasvattaa karjaa, kalastaa, metsästää, poimii marjasatoa ja elää omavaraisesti, satunnaista kaupantekoa lukuunottamatta - ja verottajaa, jota pakoon Juko alunperin Savon sydänmaille muutti. Eikä perheellä ole syytä suhtautua yhtään suopeammin hallitsijoihin tämänkään tarinan perusteella. Ikävä veronkerääjä aiheuttaa monenlaista harmia ja pahempaakin.
"- Tönius Ikäheimosen ja Rautaparran perheen välinen kauna on niin selvästi havaittavissa, että on helppo uskoa sen jatkuneen pitkään. Kerrohan, mikä sai sinut alun perin hautomaan väkivaltaisia ajatuksia neljännesmiestä kohtaan? - En ole hautonut moisia ajatuksia, Heiska vastusti, mutta kaunaa välillämme on kyllä ollut. Se alkoi siitä, kun neljännesmies määräsi perheelleni liian suuren kuninkaanveron. Kuka tahansa suuttuisi sellaisesta. En ole kuitenkaan murhannut ketään."
Tärkein teema on kuitenkin luonnon suuri merkitys ja voima; se sanelee elämisen (ja kuolemisen) ehdot. Henkilöt ja heidän elämänkäänteensä seikkailuineen jäävät oikeastaan sivuseikoiksi, vaikka niiden avulla kirjailija saa tuon kaiken esiin, nykykieliseksi tarinaksi muokattuna.
"Muille tuli kiire, mutta Tenho sulki silmänsä ja herkisti korvansa. Hän ei kuitenkaan kuullut muita kuin pirtissä hyörivät ihmiset. Tenho kysyi äänistä Yörnin äijältä, mutta tietäjä vain kohautti olkiaan. - En minä oikeastaan mitään kuullut. Se oli pelkkä aavistus, mutta ne osuvat usein oikeaan. Niitä tulee sitä useammin, mitä enemmän olet tekemisissä tuonpuoleisen kanssa. Tenho nyökkäsi ja kiiruhti muiden mukana ulos. Kyky vaikutti hyödylliseltä, mutta Tenho ei ollut varma, haluaisiko olla tuonpuoleisen kanssa tekemisissä enää yhtään enempää kuin tähän asti."
Tekstin tyyli tuo mieleen monet muut historialliset romaanit, lienee perinteen mukaista tämäkin; tutkijan kieleksi elävää, sujuvaa ja hypnotisoivaa, vaikkei hae kauneuspalkintoja, vaan on enemmän selostavaa. Nykykielisyys on hyvä ratkaisu, näin tekstiä on helppo seurata. Kieltä ja ajattelua on vaikea erottaa erottaa toisistaan; myös muutamat ajatuskulut kirjassa tuntuvat yllättävän moderneilta, mutta koska emme todellista tilannetta tiedä, mennään sillä, mitä tiedetään ja minkä kautta lukijalle on helpointa. Se ei isoa kuvaa muuta miksikään.
En voi kuin ihmetellä nuoren kirjailijan laajaa ja monipuolista tietämystä sekä taitoa tuoda sen runsaus esiin vangitsevalla tavalla. Ja perinteemme runsaus, totta kai. Täysi ja tyydyttävä, mutta samalla nälän jättävä teos; tätä on saatava lisää! Sarjan seuraava kirja on luvassa syksyllä. Jo ensimmäinen, Ikimetsien sydänmailla, sai mielikuvituksen villiin laukkaan. Eikä se laukka taida pysähtyä niin pitkään kuin sarja jatkuu.
Yhteispostaus Amman lukuhetken kanssa. Kurkkimaan, mitä Amma tuumii!
Metsän kansa -sarjan ensimmäinen osa: Ikimetsien sydänmailla
Kenelle: Historiahulluille, Suomi-juurten etsijälle, mytologiasta ja kansanperinteestä viehättyville.
Muualla: Mielikuvitusrikas ja koukuttava, sanoo Mai Kirjasähkökäyrässä. Kirsi kirjanurkassaan puhuu vastustamattoman viihdyttävästä ja vetävästä romaanista. Myös Kodin Kuvalehdessä innostuttiin "poikkeuksellisen maagisesta kirjailijasta".
Mikko Kamula: Iso härkä. Metsän kansa 2. Gummerus 2018. Sain kirjan kustantajalta.
Kamula on tutkinut kansanperinnettä vuosia ja perusteellisesti: sen tuloksena Metsän kansa -kirjasarjaan on luvassa kuutisen kirjaa, joista Iso härkä on toinen. Nyt seuraamme Juko Rautaparran perheen ja naapureiden vaiheita 1480-luvulla. Kruunu tiukentaa otettaan alaisistaan verotuksen muodossa. Perheen poika Heiska rakastuu mutta joutuu myös vaikeuksiin, joiden seurauksena hänet määrätään käräjille. Myöhemmin hän joutuu Olavinlinnaan pakkotyöhön, mikä oli perheelle yllättäen hyvä uutinen. Ehkä poika siis vielä palaa kotiin, ehkä saa jopa oppia isosta maailmasta.
"Varpu yritti kuvitella Heiskan linnan muurille tähystämään kauas itään ryssän maille. Ehkä hän todella nauttisi siellä olostaan."
Jukon tytär Varpu joutuu myös aikuistumaan nopeammin kuin oli tarkoitus. Isän vaimon Matelin kanssa on vaikea löytää yhteistä säveltä; Mateli manaa esiin hengen, paran, mitä Varpu ei hyväksy. Naisten välien kehittyminen jännittävien tapahtumien pyörteessä tuntuu luontevalta. Sillä tapahtumia teoksessa riittää niin, että lukijaa hengästyttää, eikä kuutisensataa sivua tunnu lainkaan pitkältä, päin vastoin - kesken loppuu!
Nimeksi nostettu härkä edustaa mytologiaa, jota kirja on täpötäynnä. Taiat ja loitsut, luonnonusko, maahiset ja metsänpeitot ovat ajan ihmisille arkea. Yörnin äijä opettaa nuorelle Tenholle tietäjän taitoja. Opetuksesta on odottamattomia seurauksia, kun valtava härkä alkaa herättää seudulla pelkoa ja tuhoa. Oman siivunsa tarinaan tuovat lappalaiset tapoineen.
"- Ovatko noitien taiat jotenkin erilaisia kuin tietäjien? Tenho uteli. - Lappalaisten taikuus on hyvin vanhaa perua. He osaavat monia konsteja, jotka tietäjät ovat jo sukupolvia sitten unohtaneet. Yksi sellainen on loveen lankeaminen. Se tarkoittaa matkaa tuonpuoleiseen, aliseen tai yliseen maailmaan, sielueläimen johdattamana."
Kirja on niin täysi, että sitä on vaikea kuvailla, vaikea valita, mitä kertoisi. Minua kiehtovat erityisesti paikkojen kuvaukset, kulkureitit, arjen asiat ja elinkeinot, tavat ja rituaalit. Tarkkaan kuvataan, kuinka perhe kasvattaa karjaa, kalastaa, metsästää, poimii marjasatoa ja elää omavaraisesti, satunnaista kaupantekoa lukuunottamatta - ja verottajaa, jota pakoon Juko alunperin Savon sydänmaille muutti. Eikä perheellä ole syytä suhtautua yhtään suopeammin hallitsijoihin tämänkään tarinan perusteella. Ikävä veronkerääjä aiheuttaa monenlaista harmia ja pahempaakin.
"- Tönius Ikäheimosen ja Rautaparran perheen välinen kauna on niin selvästi havaittavissa, että on helppo uskoa sen jatkuneen pitkään. Kerrohan, mikä sai sinut alun perin hautomaan väkivaltaisia ajatuksia neljännesmiestä kohtaan? - En ole hautonut moisia ajatuksia, Heiska vastusti, mutta kaunaa välillämme on kyllä ollut. Se alkoi siitä, kun neljännesmies määräsi perheelleni liian suuren kuninkaanveron. Kuka tahansa suuttuisi sellaisesta. En ole kuitenkaan murhannut ketään."
Tärkein teema on kuitenkin luonnon suuri merkitys ja voima; se sanelee elämisen (ja kuolemisen) ehdot. Henkilöt ja heidän elämänkäänteensä seikkailuineen jäävät oikeastaan sivuseikoiksi, vaikka niiden avulla kirjailija saa tuon kaiken esiin, nykykieliseksi tarinaksi muokattuna.
"Muille tuli kiire, mutta Tenho sulki silmänsä ja herkisti korvansa. Hän ei kuitenkaan kuullut muita kuin pirtissä hyörivät ihmiset. Tenho kysyi äänistä Yörnin äijältä, mutta tietäjä vain kohautti olkiaan. - En minä oikeastaan mitään kuullut. Se oli pelkkä aavistus, mutta ne osuvat usein oikeaan. Niitä tulee sitä useammin, mitä enemmän olet tekemisissä tuonpuoleisen kanssa. Tenho nyökkäsi ja kiiruhti muiden mukana ulos. Kyky vaikutti hyödylliseltä, mutta Tenho ei ollut varma, haluaisiko olla tuonpuoleisen kanssa tekemisissä enää yhtään enempää kuin tähän asti."
Tekstin tyyli tuo mieleen monet muut historialliset romaanit, lienee perinteen mukaista tämäkin; tutkijan kieleksi elävää, sujuvaa ja hypnotisoivaa, vaikkei hae kauneuspalkintoja, vaan on enemmän selostavaa. Nykykielisyys on hyvä ratkaisu, näin tekstiä on helppo seurata. Kieltä ja ajattelua on vaikea erottaa erottaa toisistaan; myös muutamat ajatuskulut kirjassa tuntuvat yllättävän moderneilta, mutta koska emme todellista tilannetta tiedä, mennään sillä, mitä tiedetään ja minkä kautta lukijalle on helpointa. Se ei isoa kuvaa muuta miksikään.
En voi kuin ihmetellä nuoren kirjailijan laajaa ja monipuolista tietämystä sekä taitoa tuoda sen runsaus esiin vangitsevalla tavalla. Ja perinteemme runsaus, totta kai. Täysi ja tyydyttävä, mutta samalla nälän jättävä teos; tätä on saatava lisää! Sarjan seuraava kirja on luvassa syksyllä. Jo ensimmäinen, Ikimetsien sydänmailla, sai mielikuvituksen villiin laukkaan. Eikä se laukka taida pysähtyä niin pitkään kuin sarja jatkuu.
Yhteispostaus Amman lukuhetken kanssa. Kurkkimaan, mitä Amma tuumii!
Metsän kansa -sarjan ensimmäinen osa: Ikimetsien sydänmailla
Kenelle: Historiahulluille, Suomi-juurten etsijälle, mytologiasta ja kansanperinteestä viehättyville.
Muualla: Mielikuvitusrikas ja koukuttava, sanoo Mai Kirjasähkökäyrässä. Kirsi kirjanurkassaan puhuu vastustamattoman viihdyttävästä ja vetävästä romaanista. Myös Kodin Kuvalehdessä innostuttiin "poikkeuksellisen maagisesta kirjailijasta".
Mikko Kamula: Iso härkä. Metsän kansa 2. Gummerus 2018. Sain kirjan kustantajalta.
Kiitos Arja <3
VastaaPoistaKyllähän Iso härkä vei ja minä yritin pysytellä mukana kyydissä. Aivan uskomattoman koukuttavaa kerrontaa. Siis tykkäsin tosi paljon <3
Hurjaa menoa, kiitos itsellesi Mai!
PoistaHyvältä kuulostaa! Minäkin pidin sarjan aloitusosasta ja nyt tiedän, mitä luen kevätreissullani Savoon.
VastaaPoista♥
(Sama kommentti sinulle ja Ammalle, mutta teidän ajoituksenne! ♥)
Juu, ajoitus oli harkittu ja ehdottomasti tämä on luettava Savon-reissulla. Varo pahoja henkiä ja verottajan virkamiehiä siellä! Kiitos Katja ❤
Poista"Täysi ja tyydyttävä, mutta kuitenkin nälän jättävä": erinomaisesti kiteytetty!
VastaaPoistaIhan samoilla linjoilla olen kanssasi ja jatkoa odotellaan malttamattomana! Kiitos sinulle ❤️
Jos kuusisataa sivua ei ihmiselle riitä, on pakko olla kyse jostain käärmekiven taiasta... Kiitos Amma ❤
Poista