Benny Andersson & Björn Ulvaeus: Mamma Mia!

Vihdoinkin suomeksi - yli 20-vuotias musikaali on ollut hitti, jonka on nähnyt jo yli 60 miljoonaa katsojaa. Suomi on 17. kieli, jolle se on käännetty. Eikä häpeä lainkaan, sen enempää kielen kuin esityksensäkään puolesta: molemmat toimivat upeasti suomalaisessa tuotannossa, jonka ensi-ilta oli Messukeskuksessa eilen 4.5.2018.

Juoni on kaikille tuttu, musiikeista puhumattakaan: parikymppinen Sofia on menossa naimisiin, mutta haluaa ennen avioon astelua saada selville, kuka hänen isänsä on. Tyttö kutsuu häihinsä kolme isäehdokasta, joista jokainen on seurustellut äidin, Donnan, kanssa 21 vuotta sitten. Tarina on vain kehys Abban biiseille: niitä kuullaan esityksessä peräti 25, jos oikein laskin.

Esityksen ehdoton stara ja Queen on Laura Voutilainen, joka Donnana tekee elämänsä roolin. Voutilainen on loistava lavaesiintyjä ja show-nainen; luonteva, tilanteisiin taipuva, tunteet hienosti välittävä - ja tietysti laulu- ja liikkumistaitoinen. Hän on Donna, ei vain näyttele: illuusio pitää, samoin kuin toisen pääosan esittäjän kohdalla. Sofiaa esittää Petra Pääkkönen (kuvassa alla), jonka kuulaankaunis laulu ja eläytyminen ovat erinomaisia. Hauskana detaljina se, että hän jopa muistuttaa ulkoisesti Merryl Streepiä, joka Mamma Mia! -elokuvassa näytteli tytön äitiä Donnaa.

Naisten juhlaa! Voutilaisen ja Pääkkösen lisäksi nautimme Nina Tapion ja Johanna Kokon hienoista suorituksista Donnan ystävättärinä Roosana ja Tanjana. He tuovat esitykseen myös huumoria; Tapion komediennekyvyt pääsevät oikeuksiinsa, samoin Kokon viileä rooli miljardöörimiehiä jahtaavana hienohelmana. Huimia suorituksia molemmat.

Paula Vesalan suomennoksia kulttibiiseistä odotimme kaikki jännityksellä, ja hän lunasti lupaukset. Suomen kieli toimii ja taipuu, on ajassa, ei löpertele eikä läpise, vaan välittää laulun sanoman tunteineen niin aidosti, että biisit ovat suomalaiselle vielä koskettavampia kuin ennen, jos mahdollista. Nyt äidin rakkaus tyttäreen, tytön tuska isättömyydestä, nuoruuden pulppuava ilo ja elämännälkä tuntuvat tulevan iholle, luonnollisesti taitavien tulkitsijoiden kautta. Ikivanhoista biiseistä voi siis saada vielä uutta! Näin laulujen alkuperäiset kirjoittajat ovat sen tarkoittaneet, uskon.

Miehet jäävät auttamatta varjoon. Vaikka isäehdokkaat ovat charmikkaita ja hoitavat hommansa, Veeti Kallio, Arne Nylander ja Vallu Lukka (kuvassa yllä) lähinnä tukevat naisten suorituksia. Nuorempi miespolvi ihastuttaa etenkin tanssitaidoillaan. Lasse Lipponen sulhasen Kain ystävänä nousee vahvaan hyväntuuliseen rooliin veikeällä hymyllään; Kaita esittävä Jukka Nylund on aidompi nuori sulhanen kuin elokuvan vastaava.

Tanssit ja liike: nappisuorituksia katsojan silmiin. Ajoitusten täsmällisyys, ryhmän energia ja ilo tekevät katselusta silmäkarkkia. Katsojaa viedään tunnelmasta toiseen, haikeudesta nauruun, surusta iloon sellaista vauhtia, että penkillä on vaikea pysyä. Eikä pysyttykään: jopa jähmeä suomalaisyleisö lopulta seisoi ja hakkasi tahtia lavaa kunnioittaen.

Ymmärtääkseni musikaalin sisältö ja koreografia on valaistusta, äänitekniikkaa, puvustusta ja kampauksia myöten konseptoitu tarkasti, joten mitään suomalaiskansallisia sovelluksia ei ole sallittu, paitsi sanoituksissa. Muunmaalaisia esityksiä nähneet katsojat kertoivat, että ulkoisesti kotimainen versio näyttää samalta kuin muualla, mikä takaa tason, jota alkuperäistekijät edellyttävät. Mikäpä on katsoa kansainväliset mitat täyttävää esitystä Helsingissä, omalla kielellä.

Loistava, hyväntuulinen, energinen ja nautittava esitys, josta jää ilmaan ja mieleen kuplivaa iloa. Vahva suositus, jos Abban musiikki yhtään kolahtaa. Itse aion mennä katsomaan tämän uudestaan. Asianmukaisessa asussa.

Benny Andersson & Björn Ulvaeus: Mamma Mia! -musikaali, Helsinki.
Helsingin Messukeskus.

Lisätiedot musikaalin sivuilta. Kuvat: Brinkhoff/Mögenburg (asustekuva on omani).