Elävää kuvaa

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Huotarinen & Koskimies: Emilia Kent - Runotytön tarina jatkuu

Tuskin pariakymmentä sivua olin lukenut, kun olin ällikällä lyöty: mitä ihmettä! Hyppäsinkö aikakoneeseen tai johonkin toiseen todellisuuteen? (Oikeasti mutisin: ...onko tämä... tämähän on... ei voi olla...)

Sillä Emilia Kentin, tuon L.M. Montgomeryn vuosina 1929 - 1949 kirjoittaman legendaarisen Runotyttö-sarjan keskushenkilön elämä toden totta jatkuu prinssi Edwardin saarella yhtä elävänä kuin se olisi suoraan alkuperäisen kirjoittajan kynästä. Tuskin muste on kuivunut!

Nyt Uuden Kuun Emilia on naimisissa Teddynsä kanssa, kuten kirjan nimi paljastaa, mutta kirjoittamisen palo ja sanojen lumo eivät ole sammuneet, vilkkaasta mielikuvituksesta puhumattakaan. Tallella ovat myös sarjan lukeneille tuttu tunteiden vuoristorata, vankka oikeudentunto ja yllättävä kipakkuus, joka Emiliassa välillä pirskahtelee.

"Oli aikoja, jolloin lukeminen oli Emilian suurinta huvia, ja kiitoksen hyvin tehdylle kirjalle hän antoi ilolla, kun sille kiitos kuului. Tällä kertaa Emilia kuitenkin vaipui pieluksillaan epätoivon alhoon. Kirja toisensa jälkeen oli lumoava, jokainen niistä omalla, erityisellä tavallaan, ja Emilia-parka läähätti kateudesta pieluksillaan. Hänestä tuntui ettei mikään, mitä hän milloinkaan kirjoittaisi, tulisi ylittämään hänen lukukokemuksiaan."

Hän pyrkii edistämään kirjoitustöitään, huolehtimaan miehestään ja vanhenevista tädeistään kodissaan, Autiossa Talossa. Tekemistä riittää, eikä arkitöiden ja luovan työ yhdistäminen ole helppoa hänellekään! Arkea halkovat runot ja romantiikka, luonnon kauneudesta nauttiminen ja ystävien tapaaminen, kuten ennenkin.

"- Sinun Laura-tätisi on iätön, Ilse sanoi. - Hän on toisesta todellisuudesta. Niin kuin sinäkin, Emilia. Vaikka oletkin alkanut maallistua naimisiin mentyäsi. Älä näytä niin itsetyytyväiseltä, ei tämä ollut välttämättä kohteliaisuus. Avioliittoa moni toivoo, toisinaan häät järjestetään jopa hätäillen, mutta annas kuin kaikki on ohi ja sitä on ryhtynyt vaimoksi. Mitä ihminen sitten tavoittelee? Minä puhun  nyt rakkauden arjesta." 

Ja tietenkin unelmointi - vaikka moni unelma on jo käynyt tai käymässä toteen. Oma koti, rakas aviopuoliso, kirjallinen menestys... Emilia on kaiken kynnyksellä, tai astunut jo hieman kynnyksen yli. Silti tulevaisuudessa siintää monenlaista odotettavaa ja haaveiltavaa.

"Sanat kuiskailivat keskenään, niillä oli salaisia viestejä, reittejä, joita pitkin ne lähestyivät toisiaan, rytmi, jolla ne liikkuivat yhdessä."

Huotarinen ja Koskimies ovat tehneet upean työn jatkamalla sarjaa alkuperäistä kunnioittaen. Heidän kielensä on jopa tarkempaa ja huolitellumpaa kuin Montgomeryn, vaikka vanha on tunnistettavissa ja noudattelee niin rytmiltään kuin sanastoltaan malliaan. Maisema saattaa olla "suloinen" ja nojatuolit "hauskoja". Erityinen tarkkuus fanifiktiossa onkin tarpeen, sillä se joutuu lajina nimensä mukaisesti alkuperäisten fanien ankaran tarkastelun alaiseksi. Kömmähdykset varmasti huomataan!

Minä en sellaisia huomannut. Tosin juoni ei ole järin jännittävä, mutta jännäristä ei koskaan ole ollutkaan kyse, ja ehkä yhden vanhan ystävän vierailun olisin muotoillut hieman toisin, mutta paljastusten pelossa en kerro tapahtumista enempää. Nautin tekstistä isosti, jopa niin paljon, että tulin lukeneeksi samaa kyytiä Runotyttö-kirjat vuosikymmenien jälkeen uudestaan virkistääkseni muistiani ja tarkistaakseni, onko uusi kirja tosiaan niin alkuperäisten oloinen kuin kuvittelin. On se.

"- Muisti. Sen kirous ja aarteet. Olemmeko me pelkkiä hengen lapsia, kun kuvittelemme, että elämää on edessä ikuisesti? Muistele minun kanssani hieman, vanha kunnon Emilia!"

Olipa herkkua saada jatkoa vanhaan tarinaan ja fiilistellä klassikon nostalgiassa. Toivottavasti kirja käännetään englanniksi; uskon, että se olisi herkkupala Montgomeryn ihailijoille myös muualla. Fanifiktio noin yleisesti herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Onko kirjojen, leffojen, sarjojen jatkaminen tai siirtäminen eri ympäristöön tarpeellista ja edes laillista? Jälkimmäisen ratkaisee se, miten tekijänoikeuksista on huolehdittu, edelliseen vastaus näyttäisi lajin suosion perusteella olevan myönteinen.

Ammattitaidolla ja kunnioituksella tehtynä pidän fanifiktiota suurena kunnianosoituksena alkuperäiselle, äärimmäisenä ihailun osoituksena. Vaikken ole järin paljon lajia lukenutkaan; syy siihen on lähinnä se, että alkuperäinen, kuten vaikka Tuntematon, on jättänyt niin ison jäljen, ettei sitä halua "sotkea". Vaikka muun muassa Toinen Tuntematon on loistoidea tuomalla tarinaan siihen kipeästi kaivattua naisten näkökulmaa (ihan kokonaan en kirjaa ole lukenut, vielä). Matti Röngän Yyteet on mainion viihdyttävä, sama alkuperäisteos taustanaan.

Kalevalasta mukailuja on monia; esimerkiksi Johanna Sinisalo julkaisi Sankarit jo 2003 tuomalla Kalevalan hahmot nykypäivään, J.P. Koskinen sijoitti heidät äskettäin 1100-luvulle. Kotimaisessa Jatkuu-teoksessa jatkuu peräti kymmenen suomalaista kirjaa, hulppein toteutuksin! Uusiksi on kirjoitettu klassikoita Jane Austinista Sherlock Holmesiin, ja asialla ovat olleet maailman huippukirjailijat, joten vieroksumiseen ei ole mitään järjellistä syytä (en nyt puhu niistä versioista, jotka on tehty vain rahan vuoksi ja/tai alatyyliin vitsinä). Hyvistä fanifiktiokirjoista otan mielellään suosituksia vastaan!

Kenelle: L.M. Montgomeryn ystäville totta kai - pettymystä ei tarvitse pelätä, fanifiktioon tutustuvalle, tyttökirjafaneille.

Muualla: Runollisuus tihkuu hallitusti, sanoo Tuijata. Hänen sivultaan löytyy myös Klassikkotuunaus-haaste (mukana!) sekä listausta tuunatuista.

Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies: Emilia Kent - Runotytön tarina jatkuu. WSOY 2018. Kustantajan lukukappale.

Helmet-haaste 2018 kohta 36: runo on kirjassa tärkeässä roolissa. 

4 kommenttia:

  1. On se, on! Ja mainio kirja klassikkotuunaushaasteeseen. Tosiaan olisi muikeaa, jos maailmalle leviäisi suomalaiskirjailijoiden fanifiktiointi. Poimit mainioita sitaatteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä voisi tulla Ilmiö länsimaailmassa, jolle Montgomery on tuttu. Kiitos Tuija!

      Poista
  2. Hieno idea, nautin lukemastani! Yhden virheen kuitenkin huomasin: laiva, johon pääsyn Emilia Teddyltään taannoin esti, ei ajanut karille, vaan "törmäsi kohtalokkaasti jäävuoreen". Vähän myös hämmästyin vanhojen vaatteiden jokakesäistä tuulettamista. Alkuperäisissä kirjoissa Emilia vietti aikaa ullakolla kirjallisissa harrastuksissaan eikä suinkaan penkonut hylättyjä vaateparsia. Mutta annettakoon anteeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin hieno idea, ja toteutus ennen kaikkea onnistunut. En osaa kommentoida noita karille ajamisen kaltaisia yksityiskohtia mutta vanhojen vaatteiden tuuletus kesällä oli kyllä ennen tapana, äitinikin vielä teki sitä minun lapsuudessani.

      Poista