Elävää kuvaa

maanantai 20. elokuuta 2018

Oi Oodi!


Saimme työnantajani YIT:n vieraiksi Helsingin tulevaan keskustakirjastoon Oodiin joukon kovan luokan lukijoita ja kirjastojen suurkuluttajia, kirjabloggaajia. Pääsimme bloggarikollegoiden kanssa katsomaan paikan päälle, millainen talo on tulossa ja miten uudenlainen, uniikki kirjasto rakennetaan.

Tiloja meille esittelivät kirjaston tuleva johtaja Anna-Maria Soininvaara ja YIT:n Tero Seppänen (kuvassa vasemman- ja oikeanpuoleinen).


Kohtaamispaikka


Oodi sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Kansalaistorilla, Sanomatalon, Kiasman ja Musiikkitalon läheisyydessä. Sijainti on ihanteellinen Oodin tavoitteeseen olla kansalaisten kohtaamispaikka.

- Oodin on tarkoitus olla kaupunkilaisten olohuone, jonne sisääntulokynnys on matala, toteaa Anna-Maria.

Myös talon arkkitehtuuri on vertaansa vailla: helsinkiläinen ALA-arkkitehtitoimisto voitti vuonna 2013 ratkenneen Helsingin kaupungin järjestämän Oodin arkkitehtisuunnittelukilpailun. Kilpailuun tuli noin 550 ehdotusta, noin puolet Suomesta ja puolet ulkomailta. Tuomaristo perusteli valintaansa:

"Ehdotuksen arkkitehtuuri on erittäin korkeatasoista, rennon suurpiirteistä ja mieleenpainuvaa. Ehdotus antaa erinomaiset lähtökohdat kirjaston täysin uudenlaisen toiminnallisen konseptin kehittämiseen." 

Ylinnä on taivas


Rakennus koostuu kolmesta kerroksesta, joista ylin on varsinainen perinteinen kirjasto, kirjataivaaksi nimetty. Koko kerroksen laajuinen tila on väliseinätön, ja sen ulkoseinät ovat lasia. Kirjahyllyjen maksimikorkeus on 150 cm. Avaruutta ja valoisuutta riittää! 


Valoa tuovat lisää pyöreät kattoikkunat, valokuilut. Tilan valaistus elää ulkomaailman säänvaihteluiden mukaan. Lasiseinissä on arkkitehdin suunnittelema kuviointi, joka muistuttaa rei'ittäjästä tulevaa paperisilppua.




Kolmannen kerroksen avoin Kansalaisparveke tarjoaa upeat näkymät Eduskuntataloon, Kansallismuseoon, Finlandiataloon ja muualle Töölönlahden alueelle. Parvekkeelle tulee kahvila, jossa voi istuskella hyvän lukemisen kanssa tai muuten vain ideoimassa ja ajattelemassa. 


Ideat käytäntöön ja jakoon 


Toinen kerros puolestaan on tumma ja luo ulkoasullaan vinttimäistä tunnelmaa. Sitä tuovat muun muassa puulla päällystetyt pilarit ja musta katto, johon talotekniikka on jätetty näkyviin.

Jos sait yläkerrassa huippuidean biisiksi, tekstiksi tai muuksi tuotannoksi, täällä voit sen toteuttaa.

Kerroksessa on istuskelutilaa ja harrastustiloja rumpujen soittohuoneesta keittiöön, studiosta ompelutilaan sekä erikokoisia tiloja kirjoitus- ja audiovisuaalisia töitä tai palaverien pitoon. 

Avoimeen alakertaan on helppo tulla yksin tai porukassa viihtymään tai etsimään tai jakamaan tietoa. Alakertaan sijoittuvat erilaiset palvelupisteet, ravintola ja elokuvateatteri, jonne sijoittuu KAVI:n Kino Regina. Siellä katselemme tulevaa valkokangasseinää kuvassa alla.


Uusia rakentamisen ratkaisuja


Koko rakennus perustuu erikoiseen rakentamisen ratkaisuun: infrarakentamisen keinoja on hyödynnetty talonrakentamisessa. Kaksi 360 tonnin painoista terässiltakaarta kannattelee taloa. Nyt rakennusvaiheessa niistä näkyy vielä osa, valmiissa rakennuksessa tuskin lainkaan.


Lasijulkisivu on myös vaikuttava näky, eikä isoimpien lasielementtien paikalleen laitto ollut sekään pikkujuttu. Nosturien apuna käytettiin imukuppeja, jotta lasit saatiin ehjinä ylös.

Kun kotimaisella kuusipuulla (Keski-Suomesta) verhoiltu julkisivu alkaa muotoutua, hahmottuu kokonaisuuden yleisilme kaupunkilaisille pian. Muuten, myös teräskaaret – kuten muutkin materiaalit mahdollisuuksien mukaan - ovat kotimaista tuotantoa, ja ne kuljetettiin Outokummun Tornion terästehtaalta paikalle yöaikaan erikoiskuljetuksina. 

Samalla puolella pöytää


Myös rakentamisen ohjauksessa käytetään ajanmukaisia menetelmiä. Siihen kuuluu muun muassa ns. Big Room -työskentely, jossa kaikki osapuolet – rakennuksen tilaaja, arkkitehdit ja rakentaja sekä muut urakoitsijat – kokoontuvat säännöllisesti viikoittain. He käyvät läpi tilanteen ja ratkovat kysymykset ja haasteet yhteisen pöydän ympärillä.

Kun tehdään täysin uudenlaista, ratkottavaa riittää, mutta yhdessä miettimällä ratkaisut ovat aina löytyneet ja osapuolten mittava osaaminen on täysimääräisessä käytössä. Aito yhteistyö johtaa YIT:n kokemuksen mukaan hyviin tuloksiin isoissa rakentamishankkeissa; sujuva eteneminen on kaikkien etu.

– Toimii hienosti ja säästää paljon aikaa ja viestittelyä, kun eteen tulevat asiat voidaan sopia saman tien, rakentamisesta vastaava Tero kertoo. (Kuvassa Tero ja Anna-Maria).

Uutta kirjastomaailmassa


Oodiin tulevat aineistot hankitaan osin uusina, osin kerätään muista kirjastoista, kertoo Anna-Maria. Helsingin Kirjasto 10 lakkaa Oodin avautuessa joulukuussa 2018, ja sen työntekijät sekä osa kokoelmista siirtyvät uusiin tiloihin.

Helsingin kirjastopalveluiden tavoite on luoda aineiston kiertojärjestelmä, jossa kirjat ohjataan niihin kirjastoihin, joissa niitä kysytään eniten. Oodissa otetaan käyttöön ensimmäisenä Suomessa ns. älykäs kellutusjärjestelmä, jossa algoritmi laskee, mihin kirjastoon palautuskirja kannattaa sijoittaa.

Myös muita uusia työtapoja on suunnitteilla, ja tarkoitus on kierrättää henkilökuntaa myös muualta saamaan oppia Oodista ja levittää kokemustietoa muillakin tavoin. 


Kävijöitä odotetaan noin 10 000 kansalaisen verran vuorokaudessa. Oodi avautuu joulukuussa 2018 juhlallisin menoin, mutta pönäkän juhlavuuden sijaan siitä vaikuttaa tulevan käyttäjilleen rento, ihmisläheinen ja keskustaan mukavaa pöhinää tuova paikka, jollaista Töölönlahdelle on odotettu jo vuosikymmeniä. Tuskin maltan odottaa!

Muualla: Oodi-kierroksesta kertovat blogeissaan Bibbidi Bobbidi Book, Elämä on ihanaa ja Kirsin Book Club. Voin muuten kertoa, että Oodista ja Suomen upeasta kirjastolaitoksesta ollaan kovasti kiinnostuneita ympäri maailmaa ja kyselyjä siitä meille viestijöille riittää!

Kuvat: Havainnekuvat ALA-arkkitehdit, muut kuvat YIT/omiani.

Edit: Lisää Oodista myöhemmin.

http://www.oodihelsinki.fi/



6 kommenttia:

  1. Olipa kiva kurkistaa kuvien kautta Oodiin. :) Oodi on kyllä omalla vierailulistallani must-kohde, kunhan se aikanaan avautuu ja tulen pääkaupunkiseudulle käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kurkistit! Oodista tulee takuuvarma uusi Helsinki-nähtävyys. Ja syystä.

      Poista
  2. Oodi-vierailua on ilo muistella. Kiva nähdä myöhemmin, miltä valmis rakennus sisältä näyttää. Kiitos, kun teit mahdolliseksi tällaisen kokemuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kävit, Mannilainen! Urani huippuhetkiä, työ ja harrastukset matsasivat täydellisesti, ja molempien huipputyypit. Olen itsekin aina vain hämmästynyt Oodista ja jännitän, millaista siellä valmiina on - en rakennuksena, sillä sen tiedän hyvin, mutta miten käyttäjät ottavat sen omakseen ja millainen tunnelma sinne muodostuu. Helsingin kirjastoilla kun kaikilla on omanlaisensa. Oodilla varmaan on jotain sellaista, mitä ei ole ennen koettu.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Valkoinen aaltoileva katto, valokuilut, joista sisään hohtaa aurinkoa tai pilveä, seiniä, joita ei näytä olevan ollenkaan, näkymät rakkaan kotikaupungin herkullisiin kohteisiin - ja käsillä kirjahyllyjä täynnä kirjoja! Minun ideani taivaasta, onneksi myös arkkitehdin :-)

      Poista