Elävää kuvaa

tiistai 21. toukokuuta 2019

Enni Mustonen: Sotaleski

Ida Eriksonin ja hänen läheistensä tarina on edennyt seitsemänteen sarjan osaan ja kolmanteen, jossa kertojana on Idan sijasta hänen tyttärensä Kirsti. 1800-luvun paimentytöstä on tultu yhteen Suomen kurjimpaan jaksoon, viime sotien aikaan.

Kirsti on naimisissa Iivonsa kanssa ja tytär Viena kymmenvuotias, kun ollaan vuodessa 1939. Naisväki lähtee tapaamaan Iivoa, joka on Karjalassa linnoitustalkoissa. Sodan uhka värjyy ilmassa ja ihmisten puheissa.

Matkailu avartaa, niin tekee tämäkin reissu. Lukija saa kulkea junalla henkilöiden mukana, nähdä paikkoja, tavata ihmisiä, aistia tunnelmia ja ajan ilmiöitä. Minua liikutti kohta, jossa Viena saa lahjaksi isäntäperheen tyttären raittiuskilpakirjoituksista voittaman kirjan (Käy joukkohon, kertomuksia lapsille, Anni Vartiainen). Nuo kilpailut ja sen kirppuvärssyn muistan itsekin.

"- Hyvä kirjahan se on, Mari kiirehti sanomaan. - Ja arvokas oikein, ko on ensimmäinen palkinto. Siun pittää kirjottaa sihe kanteen jokin värssy vaikka, ootas, mist mie löyvän kynän? Sen ikivanhan kirppuvärssyn Anna-Liisa lopulta kirjoitti Vienan kirjan kanteen ja alle päivämäärän ja oman nimensä parhaalla kaunokirjoituksellaan." 

Naisten palattua kotiin Leppävaaraan siellä odotetaan kiihkeästi Suomen ja Ruotsin välistä maaottelua, johon Kirsti veli Voitto osallistuu keihäänheittäjänä. Sen jälkeen seuraakin toisenlainen maaottelu. Sota yllättää Helsingin. Jo ensimmäinen pommitus muuttaa perheen elämää, vaikkei vielä kirjan nimen synkeästi viittaamalla tavalla.

Tämä kohta on tuttua historiaa. Kivilinnan paikalle rakennetussa nykytalossa olin töissä nuorena ja menin siellä naimisiinkin, silloin siellä sijaitsi Helsingin maistraatti. Mutta kirjan aikaan:

"- Katsopas mokomaa! Ilmari naurahti vähän ennen Oopperaa ja seisahtui osoittamaan sitä komeaa kivilinnaa, joka seisoi Albertinkadun kulmassa. Vaikka talo näytti päällisin puolin ehjältä, sen ikkunat olivat särkyneet ja tuuli liehutti märkiä ikkunaverhoja pitkin ikkunanpieliä. - Sehän on Neuvostoliiton oma suurlähetystö, tajusin lopulta, mikä maisteria niin huvitti. - Yrittivätkö ne pommittaa senkin hajalle? - Lehdessä joku arveli, että ne pilvistä sukeltaneet ryssän pommikoneet erehtyivät maalista, Ilmari selitti. - Lentäjät kai luulivat Hietalahdentoria Senaatintoriksi ja Polysteekin komeaa päärakennusta valtioneuvoston linnaksi. Viha kuohahti jälleen. Sekin vielä! Sodan järjettömyyttä kaikki! Tietysti ne typerät ryssän lentäjät erehtyivät maalista ja tappoivat kymmeniä viattomia ihmisiä!" 

Mustonen kuvaa vangitsevaan tapaansa sota-ajan elämää ja ongelmia. Pulaa on kaikesta, mutta Kirsti on kekseliäs. Maailmanpolitiikkaa seurataan uutisista. "Sitäkin mietin, miltä mahtoi tuntua puolalaisista, kun täälläkin lehdissä jo julistettiin, että Saksa hyökkää Puolaan päivän tai kahden päästä, ellei ihmettä tapahdu." Omien puolesta pelätään: Iivon lisäksi Kirstin veli Veikko on sotatantereilla, lentäjänä, ja Voitto tietysti myös osansa tekemässä. Evakkoja muuttaa Karjalasta yhä enenevässä määrin, ja heistä saattaa tulla Kirstin elämän seuraava suuri käänne.

Selkää kylmäävät nämä todenoloiset tarinat, vaikka sarja toki on hieman snobi - onhan Kirsti perheineen hyvinvoivaa luokkaa. Mutta omien taitojensa ja viisautensa ansiosta (heti tekee mieli alkaa heitä puolustella). Julkkisnimiä vilahtelee: mukana ovat Vallgrenit tietysti, ja muun muassa Olavi Paavolainen ja Yrjö Jylhä, mutta enemmän kirja keskittyy muuhun tarinointiin kuin nimidroppailuun. Historialliset faktat ovat kuitenkin tarkkoja ja oikein. Eikä henkilöiden kohtaloihin voi olla koukuttumatta. Mustonen yhdistää taitavasti nämä kaksi. Ja nyt aletaan olla jo ajassa, jossa vanhempamme tai isovanhempamme ovat syntyneet ja eläneet, mikä kutkuttaa entistä enemmän. Millaista heillä oli aikanaan?

Olemme saaneet kuulla, että Mustonen (Kirsti Manninen) aikoo jatkaa sarjan kirjoittamista aina meidän aikoihimme asti - ainakin vuoteen 2022. Tuskin maltan odottaa!

Kenelle: Tosipohjaisten tarinoiden etsijälle, menneiden sukupolvien elämästä kiinnostuneille, romanttisen jännityksen rakastajille, historiallisen fiktion ystävälle.

Muualla: Myös Kirsin kirjanurkka hurahti sarjaan ja summaa kuusi ensimmäistä teosta.

Facebookin sivu Syrjästäkatsojan tarinat taustoittaa sarjaa ja antaa faneille lisää. Kirjan lopussa on myös teosluettelo käsitellyistä aiheista.

Enni Mustonen: Sotaleski. Otava 2019. Kannen suunnittelu Timo Numminen, kuva Aarne Pietinen, Matkailun edistämiskeskuksen kokoelma, Historian kuvakokoelma, Museovirasto. Sain kirjan kustantajan lukukappaleena.


4 kommenttia:

  1. Oo! Jopa on uutinen, siis vuoteen 2022 asti pääsemme! Jostain kuulin aikoinaan, että sarjasta tulisi kymmeosainen, ja voihan nämä tiedot yhdistää: kymmenosainen sarja päättyy vuoteen 2022. Ja vielä: mainiosti tiivistät uusimman osan tapahtumat ja tunnelmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme kirjaa siis vielä luvassa, hienoa! Kiitos Tuija kommentista ja Sääksenpyytäjien lukusuosituksesta!

      Poista
  2. Minäkin iloitsen tuosta tiedosta, että sarjassa päästään nykyaikaan asti! Tämä osa taisi olla suosikkini, vaikka siinä on paljon riipaisevia kohtia ja surullisia elementtejä - loppu eritoten.... Hyvin yllättävän käänteen Mustonen siihen on kirjoittanut, teki mieli huutaa: "Eivät nuo henkilöt tuollaista voi! Se ei sovi heidän pirtaansa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Kia, tämä on yksi sarjan parhaista, ehkä toiseksi paras minusta. Yllättävyytensä vuoksi? Vaikka jo nimi paljastaa yhden ison käänteen. Ihanaa tietää, että jatkoa seuraa.

      Poista