Naomi Alderman: Voima

Kovat suosittelijat kirjalla lievetekstien mukaan: Margaret Atwood, Barack Obama ja suurimmat englanninkieliset sanomalehdet ylistävät brittikirjailijan teosta "maailmanlaajuiseksi ilmiöksi" ja "aikamme Orjattareksi".

Se on dystopia ja trilleri, jossa valta-asetelma maailmassa on päinvastainen kuin totuttu. Mitä tapahtuisi, jos naiset saisivat käyttöönsä voiman, jolla he olisivat täysin ylivertaisia miehiin nähden? Kieltämättä kiintoisa aihe ja hieman nolona - fyysinen voimako on ratkaiseva? - tunnustan, jopa naisena voimaannuttava näkökulma, jonka perusidea on yksinkertaisen nerokas. Miesten valta-asema on ikiaikaisesti perustunut fyysiseen vahvemmuuteen, mutta entä jos olisikin toisin päin? Mitä siitä aiheutuisi?

Alderman tutkii asiaa ansiokkaasti: hän huomioi konkreettisia asioita, jotka ovat uskottavia seurauksia tilanteessa. Naisten on ensin vaikea uskoa voimaansa, joka lähtee sähköisenä kaarena kämmenestä, ja kun he uskovat, suurin osa yrittää sen piilottaa. Aiheesta, sillä luonnollisesti nousee vastaliikkeitä. Miehet haluavat vangita, jopa surmata tyttöjä, joilla voima on havaittu, tai tehdä heidät muilla keinoin vaarattomiksi. Kiihkouskovaiset väittävät voiman olevan saatanasta ja niin edelleen. Olisi se luonnonvastaista, jos naisilla olisi voima ja valta!

Margot on pormestari, jota vaaditaan sulkemaan koulut.

"- Osaatko edes kuvitella, mitä saisin niskaani vanhemmilta? Osaatko kuvitella kaikki ne miljoonat äänestävät vanhemmat ja sen mitä he tekevät, jos passitan heidän lapsensa kotiin? - Osaatko sinä edes kuvitella, mitä saat niskaasi opettajien ammattiliitolta, jos yksikin heidän jäsenistään loukkaantuu? Halvaantuu? Kuolee? Mietipä sitä edesvastuuta. - Kuolee? - Mistäpä sitä tietää. Margot tuijotti käsiään, jotka puristavat pöydän reunaa. Hän näyttäisi idiootilta, jos lähtisi tähän mukaan. Hänestä tehtäisiin jutun älykääpiö, pormestari joka sulkee metropolialueen koulut jonkin hemmetin käytännön pilan vuoksi. Mutta jos hän ei sulje niitä ja jotain tapahtuu... Silloin Daniel saa kunnian olla tämän mahtavan osavaltion kuvernööri, joka varoitti pormestaria ja yritti vakuuttaa tämän ryhtymään toimiin, mutta turhaan. Margot melkein jo näkee kyynelten valuvan Danielin poskilla, kun tätä haastatellaan suorassa lähetyksessä kuvernöörin kartanolta. Voihan perkele."

Politiikan ja mediapelin ohella käy ilmi, että "nuoret naiset pystyvät herättämään sen eloon vanhemmissa naisissa, ja tästä lähtien se olisi kaikilla naisilla."

Okei, tajuamme jo. En katso spoilaavani, tämäkin seuraus on ilmeinen. "Ihmiset ovat alkaneet liikehtiä suurina aaltoina, ja vanhat ovat nostaneet taas päätään: tyttöjä heitetään kaduille, josta nunnat poimivat heidän suojiinsa." 

Allie on jo luostarissa, kun Roxy ajautuu sinne. Nuorilla naisilla on erilaiset taustat ja tavoitteet. Ja statukset. Tähän asti kiehtoo ja jännittää. Ihmiset hakevat juuri tuota: jotain palvottavaa! Ja miten helppoa asema on saada.

Höpsöksi tarina käy siinä vaiheessa, kun kyky paikallistetaan fyysisesti. Ikävän uskottavaa on se, että kyseistä kohtaa aletaan leikellä pois. Että olisi "naislihas"? Rehellistä on taas se, että kun naiset saavat valtaa, eivät he toimi sen paremmin kuin samaan asemaan päässeet miehet.

"Aiheena siis on: kuinka paljon miehiä me oikeastaan tarvitsemme? Miettikää asiaa, he sanovat. Miehet ovat vaarallisia. Miehet tekevät suurimman osan rikoksista. Miehet eivät ole yhtä älykkäitä, tunnollisia tai ahkeria kuin naiset; heidän aivonsa sijaitsevat lihaksissa ja kyrvissä. Miehet kärsivät naisia todennäköisimmin sairauksista, ja he ovat rasite maan luonnonvaroille. Toki me tarvitsemme miehiä vauvojen hankkimiseen, mutta kuinka monta?"

Kirja on täynnä naisten oikeuksia puolustavia ajatuksia ja oivalluksia, joista suurin osa valitettavasti vaikuttaa väsyneiltä, lupaavasta alkuideasta huolimatta. Mutta ymmärrän, etteivät kaikki asu pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa tai maassa, jossa on naisvoittoinen hallitus ja jonka pääministeri on nuorin maailmassa.

Ja uskon täysin sen, mitä tapahtuisi, jos fyysinen valta oikeasti keikahtaisi: se on kirjan suurin ja herkullisin anti. Totta kai järjestettäisiin pikavauhtia pakollisia testejä, lakeja ja kieltoja muutosta vastaan! Näen pukuhousujen punttien tutisevan!

Mutta toisaalta, ihmisnäkökulmasta se taistelu ei ole niin tärkeää kuitenkaan. Tuskin pärjäämme lajina tappelemalla sukupuolten, ikäluokkien tai kenenkään välillä. mutta emme pelkästään älylliselläkään mittelöllä. Ehkä olisi parempi ottaa kaikista pallontallaajista hyvät puolet. Ainakin omasta lajistamme, niin kauan kuin se on mahdollista.

"- On minulla mukaviakin uutisia, Roxy sanoo. - Olen tavannut yhden kundin. - Niinkö? - Juttu on vielä alkuvaiheessa, Roxy sanoo, - ja kaiken tämän keskellä hieman monimutkainen. Mutta joo, ehkä. Pidän hänestä. Hän pitää minusta. Roxy nauraa vanhaa tuttua korisevaa nauruaan. - Järjestin hänet ulos maasta täynnä hulluja naisia, jotka yrittivät tappaa hänet, ja lisäksi omistan maanalaisen bunkkerin. Joten pakkohan hänen on pitää minusta. - Saanko ehkä lapsenlapsia? Bernie kysyy toiveikkaasti. "

Olin hyvin utelias kirjan suhteen, mutta heilahtaa pettymyksen puolelle: oivalluksista huolimatta sekä viesti että teksti jäävät vaisuiksi, ehkä suomennoksen takia, joka ei ole kovin sutjakka, en tiedä, mutta uskon Kurton noudattavan tunnollisesti alkuperäistekstiä. Jos se on hakkaava ja köyhä, ei suomennos voi tehdä siitä rikasta, vaikka täsmällisesti toistaa sanotun. Aldermanin spefissä on oma tyylinsä, enkä sille lämmennyt, palvomani Atwoodin suosituksesta huolimatta.

Ajatuksia kirja kuitenkin herättää, ja siinä on sen suuri vahvuus. Oikeista asioista puhutaan. Tekstin epäuskottava naamiointi dokumentaariseksi muka-vanhojen piirroskuvien käytöllä tai kirjailijan ja haamukirjailijan kirjeenvaihdolla ei tehnyt minuun vaikutusta. Harmittaa aina, kun lukukokemus on vaisu, niin älyllisesti kuin viihteellisesti. Eikö ole niin, että lähtökohtaisesti aina alamme lukea hyvää kirjaa?

Kenelle: Naisten ja miesten valta-asemaa pohtiville, maapallon tulevaisuutta miettiville, spekulatiivisen fiktion ystäville.

Muualla: Amma sanoo viisaasti: Taiteen luonteeseen kuuluu, että lukijat ja olosuhteet määrittävät kirjan lopullisen sanoman ja merkityksen maailmalle, lukevat rivien välistä asioita, joille tässä ajassa on tilausta. Annelin mielestä teos on dystopian keinoin kirjoitettu, yksityiskohdissaan kiistattoman taidokas viihdekirja humanismiin, ihmisyyteen ja sukupuoliseen tasa-arvoon pyrkivän maailmanjärjestyksen puolesta.

Naomi Alderman: Voima. Gummerus 2019. Suomennos Marianna Kurtto.

Kirja voitti Women´s Prize of Fictionin 2017 - englanniksi kirjoittavan naisen brittipalkinnon vuoden parhaasta romaanista - jonka voitti seuraavana vuonna Kamila Shamsie ja vuonna 2019 Tayari Jones kirjalla An American Marriage (onkohan tulossa suomeksi?). Vuoden 2020 palkinnoista tietoa täällä. 

Naomi Alderman: Voima. Gummerus 2019.

Helmet-haaste 2019 kohta 25: kirjailija, jota en ole lukenut aiemmin.