Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika - 10 myyttiä keskiajasta

Keskiaika kiehtoo, järjestämme keskiaikapäiviä ja turnajaisia, katsomme innolla leffoja ja tv-sarjoja pimeäksi ajaksi kutsutulta aikakaudelta. Mutta millainen oikeasti oli tuo tuhannen vuoden jakso ennen uuden ajan alkua 1500-luvulla, sitä avaa ansiokkaasti historiantutkija, Kansalliskirjastossa työskentelevä Jaakko Tahkokallio.

Hän on valinnut kirjaan 10 yleisintä käsitystä keskiajasta, joiden todenmukaisuuden katsoo kaipaavan tarkempaa tarkastelua. Kirja kulkee loogisesti luvuittain kertomalla ensin myytin ja sen jälkeen perusteellisen analyysin asiasta historiantutkimuksen tietojen mukaan. Lukijalta ei edellytetä etukäteistietoja, ja luvut on jaoteltu pienempiin osiin, mikä helpottaa lukemista. Lukijaystävällisyyttä lisää myös seikkailullinen kertomus, jolla jokainen luku alkaa ja joka kuvaa kyseistä myyttiä tarinan muodossa. Mustavalkoinen hillitty kuvitus tukee sanomaa.

Hallitsiko kirkko todella ihmisten elämää keskiajalla tai estikö kirkko luonnontieteen kehityksen? Ainakin ruumiinavausten kieltäminen on puhdas myytti, sanoo Tahkokallio. (Hautauksiin kyllä liittyi sääntöjä.) Antiikin tiedeperintöä hyödynnettiin, sen mitä nykyään "tieteenä" tuntemamme mukaista tietoa oli käytettävissä. (Sana tiede otettiin käyttöön vasta 1800-luvulla, suomessa uudissanana 1842). Kopernikus keksi universumin aurinkokeskisyyden juuri keskiajalla, ja vallankumouksellisuudesta huolimatta hänelle ei koitunut siitä merkittävää haittaa kirkon taholta. Tosin samaa julistanut Giordano Bruno poltettiin harhaoppisena roviolla, mutta muista syistä. Roviolla polttaminen ei ollut niin hallitsematonta ja yleistä kuin ehkä luullaan - noitavainot ja kuuluisat vesikokeet yleistyivät vasta 1600-luvulla - vaan hallinto sääteli niitä tarkasti ja pahantekijälle annettiin monta mahdollisuutta hyvittää tekonsa.  Galileo Galilei tuo meidät jo uuden ajan rajan yli, ja Tahkokallio kirjoittaa:

"Galileo joutui vaikeuksiin paavin kanssa, mutta Brahe, Kepler, Kopernikus ja Newton saivat kehitellä tieteellisiä ja toisinaan myös pseudotieteellisiä ajatuksiaan kaikessa rauhassa. Kiistaton tosiasia joka tapauksessa on, että moderni tiede syntyi kulttuurissa, joka oli kristillisen uskonnon kyllästämä."

Uskottiinko maapallo keskiajalla litteäksi? Ei uskottu, sanoo Tahkokallio. 1400- ja 1500-lukujen kartoissa pallo on pallo - ja legenda siitä, että kirkko olisi tyrmännyt Kolumbuksen käsityksen maailman pallonmuotoisuudesta on keksitty juttu ja perustuu yhteen romaaniin, kirjailijanaan 1700- ja 1800-lukujen taitteessa elänyt Washington Irving. Kiinnostavaa on detalji, jonka mukaan muinaisskandinaavisessa kirjallisuudessa käytetään termiä jarδarbllor, kirjaimellisesti maapallo.

"Kolumbuksen aikana oppineilla oli maapallon muodosta ja koosta siis realistinen käsitys, ja maan pallomaisuus oli tiedetty jo kauan ennen ajanlaskun alkua." 

Litteyttä kyllä puolustivat jotkut myöhemminkin. "Nykyperspektiivistä kummallisin vastaväitteistä oli, että purjehtiminen pallon pintaa takaisin 'ylöspäin' saattaisi olla vaikeaa." No, onhan nykyäänkin ihmisiä, jotka eivät usko Kuussa käyntiin tai ilmastonmuutokseen, ehkä eivät pallon pyöreyteenkään. Mielenkiintoisia ovat myös Tahkokallion selvitykset siitä, miten lapsiin suhtauduttiin keskiaikana tai miten ritarimyytti on syntynyt.

Kirjanystävää kiinnostaa luku myytistä, jonka mukaan kirjoja valmistivat keskiajalla (vain) munkit kirkon alaisuudessa. Näin Tahkokallion mukaan tuskin oli, sillä kirjanvalmistus oli bisnestä, ja sitä tekivät ne, joille hommasta maksettiin - osaajia ei kyllä liikaa ollut ja työ oli kallista. Käsinkopiointi oli aikaa vievää puuhaa, ja jos kirjasta tehtiin vaikka muutama sata kopiota, työtunteja hupeni.

"Kirjapainotaito ei suinkaan lopettanut munkkien kirjatuotantomonopolia, joka oli päättynyt jo paljon aikaisemmin - jos sitä oli koskaan ollutkaan. Kirja oli itse asiassa eräs niistä teknologiatuotteista, jotka kehittyivät nimenomaan keskiajan kuluessa huomattavasti aikaisempaa paremmin toimiviksi."

Kirjapainotaidon keksimistä pidetään lähes synonyymina pimeän keskiajan lopulle. Ja olihan se merkittävä, mutta tämän kirjan luettuani oivallan Tahkokallion viestin siitä, että ihmiset mielellään näkevät historiansa tarinana, jatkumona, joka etenee loogisesti hämärästä kirkkauteen ja nykyiseen suureen viisauteemme. Tarina etenee kyllä, mutta ei niin suoraviivaisesti kuin haluamme nähdä - puhumattakaan niistä jo alussa mainituista leffoista ja muista kulttuurituotteista (Braveheart on satu.)

Esimerkiksi suvaitsevaisuudessa varhais- ja sydänkeskiaikana oltiin ns. nykyaikaa pidemmällä joissakin asioissa. Kirkko suhtautui magiaan joustavasti eivätkä oppineiden keskinäiset kiistat johtaneet kuolemaantuomioihin tai näkyneet perusarjessa. Juutalaiset saivat elää rauhassa, eikä homoseksuaalisuus ollut demonista: seksuaalinen hillittömyys ylipäänsä oli epähyväksyttyä ja naimisissa olevien miesten välinen yhdyntä oli vakava synti, "mutta siitä määrätty katumusharjoitus oli pienempi kuin naisen kanssa toteuteutetusta aviorikoksesta".

Vasta myöhäiskeskiajalla suvaitsemattomuus pääsi vallalle, ja "harhaoppisia" alettiin tuomita kirkon lisäksi myös maallisissa oikeuksissa. 1300-luvulla käynnistyi noitavainoihin johtanut kehitys, minkä saattoi aloittaa hallitsijoiden ahneus ja vallanhalu. Oli näppärämpää syyttää vihollista magiasta ja saada hänet oikeuteen tuomiolle kuin alkaa itse tapella! Ilmiannot ja paniikki levisivät, surullisin seurauksin 1600-luvulla.

Kirja on huippukiinnostava ja helppolukuinen maallikollekin, vaikkei niin viihdepopulistisella otteella tehty kuin viime vuosina on totuttu tietokirjoja saamaan, mikä ei ole huono juttu. Tahkokalliolla on perusteellinen tapa selostaa asioita pitkästi, mutta toisaalta, kaikkea ei tarvitse lukea millintarkasti ja tietoa löytyy paljon niille, jotka sitä kaipaavat. Ehkä lisänä olisi voinut olla vielä yhteenveto kunkin myytin "tilanteesta" - missä määrin se on totta tai ei ole, lyhyesti ja tiiviisti. Nyt lukija joutuu tekemään johtopäätöksensä pitkälti itse, eikä useaan kohtaaan olekaan aivan mustavalkoista kyllä- tai ei-vastausta.

Jotenkin havahduttavaa muuten tajuta, että monet myyteistä ja käsityksistämme ovat saattaneet syntyä vain yhden tai harvojen kirjoittaman kirjan (kuten tuo Kolumbus/Irving) tai tekemän muun teon ansiosta - ja se on yleistetty koskemaan kokonaisia ajanjaksoja. Samoin kuin ihmisen kaipuu tarinallisuuteen ja jatkuvaan kehitykseen, mieluiten hyvään, ja historian sovitteleminen sen mukaan. Jo pelkästään näiden oivallusten takia kirja kannatti lukea.

Kenelle: Historiahulluille, keskiaikafaneille, uteliaille.

Muualla: Todennäköisesti keskiaikaan liittyvien myyttien taustoja ei ole aiemmin suomeksi esitetty näin kattavana ja asiantuntevana kokonaispakettina. Joka tapauksessa on selvää, että keskiaikaan liittyvien myyttien murtamista tarvitaan tänäkin päivänä. Tässä Tahkokallio tekee ensiluokkaista työtä, sanoo Areiopagi-lehti, Jaakko Loikkanen.

Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika - 10 myyttiä keskiajasta. Gaudeamus 2019. 

Sain kirjan kustantajalta. Helmet 2020 -haasteessa kohta 17: tutkijan kirjoittama kirja.