Helsinkiläinen Elina Backman aloittaa esikoisromaanillaan dekkarisarjan, joka liikkuu kotimaan maisemissa ja kotimaisten poliisien työssä tässä ajassa, jos linja jatkuu avausosan kaltaisena.
KRP:n rikosylikomisario Jan Leino tiimeineen saa ratkaistavakseen rituaalimurhatyyppisen tapauksen, jonka uhri löytyy Suomenlinnan Kuninkaanportilta. Samanlainen tapahtuu Hartolassa, Suomen kuningaskunnaksi itseään tituleeraavassa kunnassa, jossa kesää viettää toinen päähenkilö, Saana Havas.Saana on työtön klikkijournalisti, kuten hän itse tilannettaan kuvailee. Määräaikainen työsuhde verkkolehden toimituksessa päättyi tavallisen ikävään tapaan, jatkumatta. Nyt Saanan suunnitelma on lomailla rakkaan tätinsä luona Hartolassa ennen uusia työsuunnitelmia. Kirjoittaminen kiinnostaisi, ja mielikuvitusta kutkuttaa uutinen 30 vuotta sitten Tainionvirrasta hukkuneena löydetystä nuoresta Helenasta, jonka kuolinolosuhteiden selvitys on jäänyt epämääräiseksi. Voisiko tapauksesta saada aikaan kiinnostavan jutun tai vaikka podcastin?
Janin ja Saanan tutkimustyö omilla tahoillaan etenee, toisen ammattilaisen resurssein, toisen amatöörin innolla. Jossain vaiheessa kuitenkin tapahtuu lukijan odottama väistämätön kohtaaminen - ja lisää murhia. Matkalla tutustumme moniin hahmoihin niin KRP:stä kuin Hartolan kauniista maisemista. Muistelen joskus vierailleeni tarinassa mainitussa kahvilassa, samoin Koskipään kartano on oikeasti olemassa. Sillä on tärkeä roolinsa, joten myös Saana tutustuu turistina paikkaan:
"Saana seuraa oppaan ja pariskunnan kulkua. He pysähtyvät hetkeksi tutkimaan aittoja Saana lähettyvillä. - Anteeksi, en voinut olla kuulematta, että olet asunut täällä ennen, Saana ottaa muutaman askeleen kohti opasta, kun eläkeläispariskunta on astunut hetkeksi keskiaitan uumeniin. - Järjestettiinkö täällä venetsialaiset myös vuonna 1989? Saana kysyy ja tuijottaa opasta avoimen uteliaasti. Vaalea, norjalaiseen villapaitaan ja farkkuihin pukeutunut mies katsoo Saanaa hetken yllättyneesti."
Hartola saa mukavasti matkailumainontaa, mutta Helsingissäkin ollaan paljon. Tuttuja paikkoja kuljetaan sielläkin, mikä tekee aina kiinnostavan säväyksen ja saa olon tuntumaan kodikkaalta. Teksti kulkee letkeästi, lukijaa ovelasti harhautellen kohti ratkaisuaan. Juuri kun luulet arvaavasi pahiksen, joka myös saa oman äänensä tekstissä, tilanne muuttuu.
"Hän kuvittelee ihmiset häärimässä ruumiin ympärillä. Hän miettii, miten ne tutkisivat löytöpaikkaa ja etsisivät jälkiä. Niitä he eivät tulisi löytämään, siitä hän on pitänyt huolen. Hän miettii, miten epätietoisia, valmistautumattomia ja peloissaan he olisivatkaan tutkiessaan hänen luomaansa asetelmaa. Mutta olisiko ollut sopivaa paljastaa tällä kerralla jo hieman enemmän?"
Monipuolinen henkilökaarti herättää halun tietää ihmisistä lisää.
"- Kuka sanoi, ettei Hartolassa koskaan tapahdu mitään, Saana toteaa kasvimaalla kyykkivälle tädille ja haukkaa ruohosipulia. - Täähän alkaa olla jo vaarallinen paikka, Saana naurahtaa. Tuntuu kamalalta vitsailla viitaten jonkun oikeaan kuolemaan. Täti pysyy hiljaa. Saana miettii, minkälaisena täti Hartolan kokee. - Miksi sinä palasit Hartolaan? Saana kysyy ja kävelee aivan tädin eteen."
Koukuttava ja viihdyttävä dekkari, jota oli vaikea laskea käsistä pakollisten taukojen ajaksi. Paitsi että loppupuolella aloin hieman tuskastua: sivuja on lähes tiiliskiven verran eli vajaat 500, tekstissä jonkin verran toisteisuutta ja tiivistämisen varaa. Kaikkia rakkaita lauseita ei ole raaskittu tappaa. Etenkin pitkät kursivoidut jaksot hidastavat lukemista. Mutta näistä huolimatta kiinnostava sarjan avaus. Pidin erityisesti paikkakuvauksista ja siitä, että lukija saa tunnun nykypäivästä sopivien yksityiskohtien avulla. Ja runsaasti ihmissuhteita, romantiikkaa unohtamatta!
Kenelle: Kesädekkareita kaipaavalle, kotimaassa viihtyville, pitkää tekstiä pelkäämättömille.
Muualla: Lajityypin ainekset ovat hyvin hallinnassa, ja kaikkiaan dekkari vetää hyvin, sanoo Tuijata.
Elina Backman: Kun kuningas kuolee. Otava 2020. Kansi Elisa Konttinen.
Postaus on osa kirjabloggareiden Dekkariviikko-haastetta, jota vetää ja jonka logon suunnitteli luetut.net.
Helmet-haaste 2020 kohta 7: kirjassa rikotaan lakia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti