Elävää kuvaa

perjantai 11. joulukuuta 2020

Tyttöjä ja naisia Susanne Mauden ja Annastiina Stormin tapaan

Luin kaksi koskettavaa kotimaista kirjaa tytöistä, joista tulee naisia, mutta ei helpoimman kautta. 

Susanne Mauden Ennen kuin unohdat kertoo turkulaisesta Eevasta, ainokaisesta, jonka luokan uusi tyttö Sirkku ottaa ystäväksi. Ystävän kanssa jaetaan kaikki, kissakarkeista hävettävimpiin kokemuksiin. Sirkusta tulee vuosien myötä lähes perheenjäsen Eevalle, joka ihastuu Mattiin. 

"- Ootko sä siitä kiinnostunut? Oikeasti? Sirkku kysyy. - Mähän sanoin jo, etten tiedä. - Olet siis. Et vaan uskalla myöntää. Pelkuri. - Enkä ole. - Oletpas. Mutta ei se haittaa. Mä olen silti vähän kateellinen. - Mistä? - Mitäs luulet? Kerro nyt uudestaan kaikki mitä tapahtui. - Eikö me voitais jo puhua jostakin muusta? - Itse aloitit. Ja hei, aattele, eikö olis kivaa, jos sä olisit Matin kanssa ja mä Antin kanssa, me voitais tehdä kaikkea yhdessä?"

Sirkku tietää, mitä Eevan ja Matin välillä tapahtuu, myös sen, miksi Eeva muuttaa äitinsä kanssa Kuopioon ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Eeva kuitenkin palaa Turkuun opiskelemaan, aikuistuu ja haluaa perustaa perheen, tavallaan. Sirkun kanssa välit ovat menneet poikki. Käy kuitenkin ilmi, että Eevan äiti on koko ajan pitänyt Sirkkuun yhteyttä, ja tämän lapsiin, joita on tulossa kolmas, kun Eeva viimein suostuu tapaamaan entisen ystävänsä pitkästä aikaa uudestaan. Pääseekö menneisyydestä ikinä eroon, ja pitäisikö?

Vetävä, realistinen ja kikkailematon tarina, joka herättää haikeutta ja liikutusta. Tytöt ovat keskenään erilaisia, mutta todellisia ja samastuttavia molemmat. 

Kenelle: Kaikenikäisille naisille, ystävänsä hukanneille, kasvutarinoiden ystävälle. 

Muualla: Vaikuttava ja todella hieno, sanoo Kirjanmerkkinä lentolippu -blogi.

Susanne Maude: Ennen kuin unohdat. Gummerus 2020. 

Lukukappale kustantajalta.


Mikä on pahempaa kuin kaikkein pahin? Se on kaikkein pahimman pelko, Alisa miettii.

Tämä mahtavan mainio kirja on jäänyt minulta viime vuonna huomaamatta; onneksi kaveri tyrkkäsi sen käteeni. Alisan äiti on kuollut, mutta on tiiviisti mukana, kun Alisa lähtee selvittelemään äitinsä tarinaa, sukunsa tarinaa ja tietysti ensisijaisesti omaa tarinaansa Hukan kylään Joensuun ja Juuan välille. Alisa on kirjailija, joten hän tekee tarinasta kirjaa. 

"Ja kaikkein hienointa olisi, että saisin samalla kirjoitettua itselleni sellaisen syntytarinan, jota lukiessani voisin uskoa äidin halunneen minut, rakastaneen minua ja iloinneen olemassaolostani. Mutta sellaisistahan minä en päätä. Tarinoilla on omat polkunsa, joita minä voin vain kynäni kanssa seurailla."

Kun faktoja on vaikea jäljittää ja edesmenneiden ajatuksia voi vain aavistella, kirjailija käyttää tarinan täydentämiseen satuilua, olihan hänen äitinsä Lumikki. Teksti täydentyy Alisan nykyhetken tutkimuksilla, unilla (kerrankin kirjassa osuvia!), kuvitelmilla sekä ilolla ja ikävällä Samulia kohtaan, tuskailuilla siitä, olisiko tehtävä lapsi ja jos, niin miksi? Ja tietysti Alisan tapaamilla ihmisillä nuokkuvassa kylässä ja sen majatalossa. Sekä sudella.

"Vauvat ovat ihmistaikinaa. Heillä ei ole sanoja, he eivät kerro tarinaa ja ovat siten kadehdittavan vapaita olentoja. Tilanteiden muuttuessa he eivät ajaudu kriisiin joutuessaan selittämään itseään uusiksi." 

Alisan oma kriisi näyttäytyy myös todellisuudesta irtautumisena, jota hän Samulille myöntää hieman kokevansa. Pitäisin tätä taiteilijan ominaisuutena; eikö kirjailijan nimenomaan kuulu tehdä niin? Lumikki ja kääpiöt elävät hänen mielessään, samoin Nevalainen ja Siiri, edeltävät sukupolvet. Huonommuudentunne on vaivannut Alisaa aina, naiseus on hänelle ollut vaikeaa. Mistä se kumpuaa?

"Onnistuin epäonnistumaan kaikessa, mikä sukupuoleeni liittyi."

Kyllä, asioita selviää; tarina valmistuu, ja nautinnollisuudellaan riemastuttaa lukijan. Vaikka Alisa pohtii syntyjä syviä ja vakavaksi vetää välillä, ei kirjan yleisvire ole synkkä, vaan taitava teksti tarjoaa myös huumoria, kauneutta ja iloisia yllätyksiä. 

Annastiina Stormin edellinen kirja Me täytytään valosta voitti HS:n esikoiskirjapalkinnon 2017. 

Kenelle: Nokkelan ja omaperäisen tekstin ystäville. 

Muualla: Kutkuttava tarina, joka liikkuu usemmalla aikatasolla ja kulkee arvamaattomia ja askelista neitseellisiä polkuja, kuvailee Omppu Reader why did I marry him -blogissa.

Annastiina Storm: Kerro, kerro. S&S 2019. Kansi Emma Strömberg.




2 kommenttia:

  1. Kiitos lukuvinkeistä! Miten paljon maailmassa onkaan kirjoja, jotka haluaisi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun saat täältä vinkkejä! Ja sano muuta, kiinnostavien kirjojen määrästä. Vaatimaton missionihan on lukea kaikki, kaikilta, mutta ihan täysin se ei tunnu onnistuvan :-)

      Poista