Vappu Kangas: Rosa Clay

Keväällä 2020 ilmestyneet kirjat jäivät pandemiapaniikin varjoon, väitän.

Vappu Kannaksen vaikuttava esikoisromaani sai näkyvyyttä vähänpuoleisesti, vaikka kertoo taidolla ainutlaatuisen tarinan.

Rosa Clay on todellinen henkilö, jonka lähetyssaarnaajaperhe toi mukanaan Ambomaalta, nykyisen Namibian seudulta, kotimaahansa Suomeen, kun vuonna 1875 syntynyt tyttö oli 13-vuotias. Rosasta tuli ensimmäinen mustaihoinen Suomen kansalainen. Hänet kasvatettiin tiukan uskonnollisesti työn, kurin ja pelon voimin ja koulutettiin opettajaksi Sortavalan seminaarissa. Rosa Clay opetti muun muassa Kuopion lähellä Mustinlahdella ja Tampereella ja muutti vuonna 1904 Amerikkaan, jossa asui loppuikänsä. Kauniin lauluäänen ja musikaalisuutensa ansiosta hän sai Suomessa soiton opetusta, ja pääsi esiintymään, myöhemmin toimimaan kuoronjohtajana. 

Mutta miltä se on tuntunut? Sitä kirjailija kuvaa fiktion keinoin; emme voi tietää. Millaista oli olla kaikkien uteliaisuuden ja katseiden kohde, ohjelmanumero? Kun olet ainoa erivärinen koko maassa? Kahden kuukauden vanhana lähetyssaarnaajien - joiden opetuksista ambomaalaiset, etenkin heidän opettamansa lapset, todennäköisesti hyvin vähän ymmärsivät - hoiviin otettu, juuristaan katkaistu?

"Jos ei ollut koskaan ollut kenenkään töllisteltävänä, ei voinut tietää, että katseet jäivät kehoon siinä missä lyönnit, mustelmat ja muistot paikoista, joissa olimme olleet."

On normaalia, että tuntematon ja outo kiinnostaa, ja sitä jää tuijottamaan. Suomessa ei kukaan ollut nähnyt mustaihoisia ennen Helsingin olympialaisia 1952, maaseudulla vasta paljon sen jälkeen. Kaikkea muualta tulevaa vieroksuttiin, jopa kahvin juonnin vastustamiseen perustettiin seura, "koska se on 'ulkomaalainen herkku'". Kasvatusäidin keinot Rosan tukemiseksi olivat niukat mutta selkeät. Työ, tottelevaisuus, jumala. Hän ei ollut äidillinen ja rakastava, sen enempää kirjassa kuin tosielämässä, dokumenttien mukaan. Hän toteutti velvollisuuttaan. Kuritti ja moitti, kun ei muuta osannut. Vähän pelkäsi outoa lasta. Joka ei tiennyt itseään oudoksi, ennen kuin se hänelle monin tavoin osoitettiin.

"Minä olen aina ollut hyvä tyttö, kaikin tavoin. Minä olen joskus ollut tuhma, mutta olen aina tehnyt niin kuin he käskevät. He eivät tiedä, mihin kaikkeen pystyisin jos antaisin sille vallan. Minua rajoittavat näkymättömät kahleet ja rajat, jotka tulevat siitä kun pistää silmään mihin tahansa meneekin." 

Tyttö oli yksin, kaikin tavoin. Hän tekee kuten kuuluu, uskaltaa kirjassa sentään ajatella ja ihmetellä, toivottavasti todellisuudessakin. Miksei lapsi muka huomaisi, jos hänestä ei oikeasti välitetä? Jos hän saa olla ihmeteltävä apina, "hottentottikieltä" puhuva friikki? Tosin eivät kasvattivanhemmatkaan helppoa tehtävää ottaneet, edelläkävijöinä, vaikka motiivit ja kasvatustavat olivat kovia. 

Kiinnostava, koskettava elämäntarina, joka kertoo erilaisuuteen suhtautumisesta, vanhemmuudesta, naiseksi kasvamisesta ja ennakkoluuloista "muita" kohtaan. Hyvin ajankohtaisia teemoja siis. Jäljelle jää toivo siitä, että Rosa Clayn aikuisuus Amerikassa, jossa hän ei ollut silmätikku, oli onnellinen. Kirjailija sanoo: 

"Tein sinusta sankarittaren, koska elämäsi oli oikeasti rankkaa puurtamista. Yritän luoda ympärillesi pehmeää tunnelmaa, kuin leipoisin sinut sisään piirakkaan. Ei se voinut olla pelkkää kurjuutta, niin kuin ei mikään elämä ole."

Kenelle: Epätavallisia elämäntarinoita lukeville, suomalaisesta lähetyssaarnaajatyöstä kiinnostuneille, ennakkoluuloisille ja syrjiville. 

Muualla: Upeasti ja herkästi Kannas eläytyy Rosan maailmaan, ajatuksiin ja tunteisiin, sanoo Kirja vieköön.

Vappu Kangas: Rosa Clay. S&S 2020. Kansi Miikka Pirinen.

Helmet-haaste 2021 kohta 17. Kirjan on sen päähenkilön nimi.